Nykyaikainen viisiottelu on urheilulaji, jonka osalajit ovat ratsastus, miekkailu, ammunta, uinti ja maastojuoksu. Moni muukin kuin minä lienee ihmetellyt, mitä sana ”nykyaikainen” lajin nimessä tarkoittaa – mitä ”vanhanaikainen viisiottelu” mahtaa olla?

Muinaisen Kreikankin urheilukisoissa kilpailtiin viisiottelussa, mutta sen lajit olivat toiset: pikajuoksu, pituushyppy, kiekonheitto, keihäänheitto ja paini. Kun nykyajan olympiakisat aloitettiin 1896, Euroopan sivistyspiireissä ihailtiin ja harrastettiin vielä paljon antiikin kulttuuria. Niinpä olympiaohjelmaan otettiin mukaan antiikin viisiottelukin – siksi tuo toinen viisiottelu, jonka juuret olivat sotilasurheilussa (kuten lajivalikoima osoittaa) ja josta tuli olympialaji vähän myöhemmin, tarvitsi nimeensä selvennyksen nykyaikainen.

Antiikin viisiottelussa ei ole kilpailtu ensimmäisen maailmansodan jälkeen, eikä enää aikoihin mikään olisi estänyt käyttämästä ”nykyaikaisesta” pelkkää nimeä viisiottelu ihan virallisestikin (puheessa näin on tehty jo kauan) – ei mikään muu kuin perinteen voima.

Ei Kiinasta eikä šakki

Paperi- ja lelukaupoissa on vuosikymmeniä myyty peliä, jonka nimenä on ”kiinalainen šakki” tai ”kiinanšakki”. Harva asia on Pohjan perille kulkeutunut niin monen mutkan ja sekaannuksen kautta kuin tämä peli, jolla ei ole mitään oikeaa tekemistä enempää Kiinan kuin šakin kanssa. Pelilaudan ruudutus tai rei'itys on kuusisakaraisen tähden muotoinen, mutta muuten säännöt ovat samat kuin halmassa, jonka lauta on tiheäruutuinen neliö. ”Kiinanšakki” kehitettiin Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla samoihin aikoihin kuin halma Englannissa, ja sitä alun perin markkinoinut yhtiö koristi laudan ja pelilaatikon kannen kiinalaisaiheisilla kuvilla ja antoi pelille myyväksi tarkoitetun ja osoittautuneen nimen Chinese checkers – kirjaimellisesti ”kiinalainen tammi”. Peli on jopa synnyttänyt englannin kielessä sanonnan ”Chinese checkers which is neither Chinese nor checkers” – se ei ole Kiinasta peräisin eikä edes tammi- vaan halmapeli.

Kun peli myöhemmin saapui myös Pohjoismaihin, tehtiin vielä käännösvirhe: checkers käännettiin ”šakiksi” (ruotsiksi ”kinaschack”, norjaksi ”kinasjakk”, tanskaksi ”kinaskak” – nämä ovat päässeet jopa sanakirjoihin), vaikka šakki on englanniksi chess. Tämä täysin harhaanjohtava nimi on Pohjoismaissa ja Suomessa jäänyt käyttöön meidän päiviimme asti.

Kaiken kukkuraksi on olemassa oikea kiinalainen šakki, joka on kehittynyt samasta intialaisesta pelistä kuin länsimainenkin šakki ja joka Kiinassa on tunnettu kauemmin kuin länsimainen Euroopassa; viime vuosikymmeninä tämä peli on levinnyt kautta maailman, Suomeenkin jo 1980-luvulta lähtien.

Suoria eli vääriä käännöksiä

Vapaa-aikaan liittyy myös koulujen välitunti, joka jo 1800-luvulla käännettiin kirjaimellisesti suomenruotsin sanasta mellantimme. Sana on jo ajat sitten lähtemättömästi vakiintunut suomeen, vaikka se on sekä merkityksen että muodon osalta väärä: tämä opetustaukohan ei enempää kestoltaan kuin luonteeltaankaan ole mikään ”tunti” vaan ’tuntien väli’. (Riikinruotsiksi ’välitunti’ on aivan muuta: rast.)

Vakavammatkin sanat ovat suomen kielessä saattaneet saada ajatuksellisesti virheellisen muodon, jota ei kuitenkaan enää käy muuttaminen. Näitä on salamurha, jossa ei oikeastaan ole mitään järkeä: kaikki murhathan tehdään niin salaa kuin suinkin – paitsi monet nimenomaan niistä, joita salamurhiksi sanotaan (Aleksanteri II:n, Mahatma Gandhin, Kennedyn veljesten).

Salamurha on käännöslaina ruotsin sanasta lönnmord, jonka alkuosa lönn- tarkoittaa ’salaa’ tai ’kätkössä’ tapahtuvaa; ”salamurhissa” salassa tai kätkössä on useinkin vain uhrin henkeä vaaniva murhaaja (tai jopa vain hänen aseensa), joten onnistunein suomennos olisi väijysmurha. Mutta jo toistasataa vuotta kielessämme käytössä ollutta sanaa on turha yrittääkään muuttaa.

Piispan ”kotikirkko”

Vielä vanhempia vääriä käännöslainoja ovat kirkkoherra sekä tuomiokirkko (ja sen mukaan muodostetut tuomiorovasti ja tuomiokapituli): kirkkoherran taustalla on ruotsin kyrkoherde, kirjaimellisesti ”kirkonpaimen”, eikä ruotsin domkyrka liity ensinkään tuomioon, vaan dom sekä saksan Dom palautuvat latinan sanaan domus ’talo, koti’: kyseessä on piispan ”kotikirkko”. Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko suomen kansanetymologiset käännösvirheet herättäneet entisajan suomalaisissa muita kansoja suurempaa kunnioitusta näitä henkilöitä ja laitoksia kohtaan.

Eivät toki kaikki kieleen puikahtaneet väärät käännökset ole päässeet vakiintumaan, eivät edes virallisen käytön aluksi tukemat. 1800–1900-luvun vaihteessa suomenkielisiin tieteellisiin teksteihin pyrki ”jalkanuotti” (ruotsiksi fotnot, saksaksi Fussnot), jonka kielenhuoltajat saivat torjutuksi alaviitteen eduksi. Tosin ei ”jalkanuotissa” nähtäisi varmaankaan mitään outoa, jos se olisi päässyt vakiintumaan, mutta rohkenen silti pitää alaviitettä ihan oikeasti parempana vaihtoehtona: se ei ole nuotti eikä jalassa.

Britanniasta englannin valtaan

Lehdissä ja muissakin julkaisuissa kirjoitetaan yhä useammin vain Britannia eikä Iso-Britannia, kuten ennen oli tavallista (ja edelleenkin täysin käypää). Mutta miten niin ”Iso” – mikä sitten on ”Pikku-Britannia”?

Ei sellaista olekaan. Nimi Iso-Britannia on muistuma ranskan kielen vuosisataisesta johtoasemasta Euroopassa: ranskaksihan naapurisaarivaltakunta on Grande-Bretagne, jotta se erottuisi Ranskan niemimaasta Bretagnesta. Ranskan kielen käytäntöä seurasivat kiltisti muut Euroopan kielet – jopa englanti, jossa maan pääsaaren nimi on Great Britain, vaikka brittien kannalta heidän oma Britanniansa tietenkin olisi ollut ensisijainen (hehän olisivat voineet käyttää Bretagnesta vaikka nimeä ”Small Britain”; nykyenglanniksi se on Brittany).

Nykyään tahdin sitten määrääkin englanti.

Yhä useammin näkee kirjoitettavan ”Amerikan intiaaneista” ikään kuin olisi muitakin intiaaneja. Jos kirjoituksessa käsitellään eri maiden alkuperäiskansoja niiden kotimaat mainiten, niin että Amerikan intiaanien ohella puhutaan Pohjoismaiden saamelaisista, Japanin ainuista jne., tämä tietenkin on oikein. Mutta lähes aina kyseessä on pelkkä mekaaninen käännös englannin sanoista American Indians. Englanniksi määritettä American tarvitaan osoittamaan, ettei ole puhe intialaisista. Mutta suomen kielessä ”Amerikan intiaani” on useimmiten yhtä tarpeellinen ilmaus kuin ”naimaton poikamies”.

Kuulun niihin, joiden mielestä lyriikka tarkoittaa omakohtaisia tunteita ilmaisevaa runoutta, ei poplaulun sanoitusta – mutta minkäpä mahtaa englannin vaikutteille nuorison erityisesti suosimalla alalla? Englanninkin kannalta menee vikaan, kun sanotaan (kuten usein): ”Pekka teki tähän piisiin lyriikat.” Englannin lyrics-sanan s on tulkittu monikon s-tunnukseksi, mikä se ei tässä suinkaan ole, vaan kuuluu itse sanaan kuten kaikissa suomen -iikka-loppuisten sivistyssanojen englanninkielisissä vastineissa (mathematics, physics, politics jne.).

Lisäys: Sanasta kirkkoherra ks. https://kielikello.fi/korjaus-kirkkoherraan/