Nykysuomen sanakirjassa on 145 joulu-alkuista hakusanaa. Laskussa ovat mukana sellaiset yhdyssanat, joiden alkuosana on yksikön nominatiivi joulu- tai genetiivi joulun-. Mukana ovat myös seitsemän joulu-alkuista adjektiivia ja yksi adverbi, jouluisin ’joka joulu, aina jouluna’. Monikkoalkuisia sanoja voisi olla ainakin yksi, nimittäin joulujenvälinen, joka viittaa nykyään harvinaiseen ilmaisuun uusi joulu ’uusivuosi’ ja tarkoittaa näin ollen joulun ja uudenvuoden välistä.
Pääosa sanoista on kalendaarisen juhlan viettoon liittyvää sanastoa, esimerkiksi jouluaatto ja joululahja. Mutta mukana on tietysti ”epäjouluisiakin” sanoja niin kuin jouluaamu ja jouluilta, joiden perusosa aamu ja ilta voi liittyä moneen muuhunkin yhdyssanan määriteosaan. Suomen kielen perussanakirjassa (osa 1, 1990) on 89 joulu-alkuista hakusanaa. Kielitoimiston sanakirjaan (kolmas, uudistettu painos, 2012) on uusina otettu joulubegonia ’annansilmä’, joulukalkkuna, joulukataja, joulunalus, joulupaperi, jouluseimi ja joulusypressi.
Yksi sana kuitenkin puuttuu kaikista mainituista sanakirjoista, nimittäin joulusukka. Sana ja käsite ovat amerikkalaista tai kenties euroamerikkalaista lähtöä. Kysymyksessä on takan reunaan kiinnitetty sukka, johon savupiipusta laskeutuva joulupukki jättää pienehkön joululahjan. Joulusukka on tullut suomalaisille tutuksi varmaan jo sanomalehtien sarjakuvista 1900-luvun alkukymmeninä. Mutta niin sanotut suuret ikäluokat pääsivät laillani tutustumaan joulusukkaan Aku Ankka -sarjakuvalehdestä, jonka ensimmäinen suomenkielinen numero ilmestyi suunnitelmallisesti jouluksi 1951. Säännöllisesti lehti alkoikin ilmestyä vuoden 1952 alusta.
Aku Ankka -lehdessä ei vuoden 1952 numeroissa ole joulusukka-aihetta, mutta numeron 12/1953 viisiruutuisessa lyhytsarjassa Aku ja hänen veljenpoikansa Tupu, Hupu ja Lupu istuvat takan äärellä. Takan reunaan on ripustettu keltainen, punainen ja sininen joulusukka – värit ovat lähes samat kuin poikien päähineissä.
Kolme vuotta myöhemmin Aku Ankan numerossa 12 A/1956 on koskettava Pikku Paha Hukka -kertomus, jossa Pikku Hukan ja hänen isänsä Sepe Suden kodin olohuoneen (ja samalla ainoan huoneen) takan reunalla on kaksi sinistä joulusukkaa. Isä kysyy tuikeasti pojaltaan: ”Kuka on ripustanut likaiset sukkansa minun takanreunalleni?” Hämmentynyt poika vastaa: ”Eivät ne ole likaiset, minä olen pessyt ne.” Isä kuitenkin vaatii poikaa ottamaan sukat pois samoin kuin ikkunassa olevan seppeleen, koska hänen täytyy saada katsella maisemia omista ikkunoistaan.
Joulusukka sanakirjoissa
Joulusukkaa ei ole suomen sanakirjoissa eikä vanhoissa suomalais-englantilaisissa sanakirjoissa. Ensimmäinen englantilais-suomalaisista sanakirjoista löytämäni sananesiintymä on Gummeruksen Suuressa englanti–suomi-sanakirjassa (2005), jossa on hakusana stocking ’sukka’ ja myös merkitys ’joulusukka (lahjoja varten)’; rinnakkaismuodoksi mainitaan Christmas stocking. Olli Syväojan ym. Suomi–englanti-suursanakirjassa (2012) on hakusana joulusukka ’Christmas stocking’ täsmennettynä nimenomaan Britanniassa (ei siis Amerikassa) käytetyksi sanaksi.
Kuinka joulusukka on kotiutunut suomalaiseen jouluun? Täkäläisissä asunnoissa ovat takat sen verran harvinaisia, että joulusukille ei ole reunuspaikkaa, mutta sukka voidaan kiinnittää esimerkiksi kaapin oven kahvaan. Joulupukki tai -tonttu tuo siihen pieniä esilahjoja, joita lapset ja vähän isommatkin voivat joulun odotuksessa kaivaa sukasta. Ainakin meidän perheessä lapset ja lapsenlapset ovat jännittyneinä tutkineet keittiössä olevaa joulusukkaa.
Joulusukka on myös esimerkki sanojen luontaisesta monimerkityksisyydestä. Sehän voisi tarkoittaa myös sellaisia joulukuvioisia sukkia, joita pidetään jouluna. Vanhastaan on olemassa kesäsukka, Nykysuomen sanakirjan mukaan ’kesäisin pidettävä sukka’. Taitavat kesäsukat kuulua siihen menneeseen maailmaan, jossa oli myös pyhävaatteita. Toden totta vastikään näin vanhasta kotimaisesta elokuvasta Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939), kuinka vaimo ojentaa miehelleen sunnuntaihousut heidän pukeutuessaan päivälliskutsuille.
Internetissä jouluaiheiset sukat näyttävät elävän sesonkiaikaansa: monipuolisesti opastetaan joulusukkien kutomista ja keskustellaan kuvioinneista. Ja mikäpä siinä, varsinainen joulusukkakin on omiaan myös takanreunussukaksi.
Eräiden yhdyssanojen perusosa esiintyy vain tietyn määriteosan yhteydessä. Vaikka kinkun määriteosana voi olla muutakin kuin joulu-, sana on niin erityistynyt joulukinkun merkitykseen, että puhuttaessa vain kinkusta tiedetään tarkoitettavan joulukinkkua. Näin on esimerkiksi passiivimuotoisessa kysymyksessä Joko teillä on kinkku paistettu? Kinkku-sanan määriteosana voi olla esimerkiksi luomu-, mutta yhtä kaikki tiedämme, että tarkoitetaan joulukinkkua. Ehkäpä kinkkua syödään muulloinkin kuin jouluna, sillä verkosta löytyy myös sana juhannuskinkku.
Lönnrotin joulut
Elias Lönnrotin Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan kolmannessa vihossa (1869) on 70 joulu(n)-alkuista hakusanaa; adjektiiveja on kuusi ja verbejä kolme. Useimmat sanat ovat käytössä vieläkin, mutta on mukana nykysuomalaiselle vieraita sanoja, sellaisia kuin esimerkiksi jouluanti ’joululahja’, joulukki ’esine, joka on jossakin suhteessa jouluun’ ja joulutynnyri ’tynnyri, jossa on jouluolutta’.
Lönnrotin verbeistä jouluilla merkitsee ’viettää joulua’, joulustua ’lähestyä joulua, tulla jouluiseksi’ ja joulutella ’viettää joulua, olla jouluna muualla’. Lönnrot tarjoaa myös adverbia joulusti ’jouluaikaan’.
Kielikellon lukijat – jouluilkaa ja joulutelkaa Lönnrotin hengessä!