Iso suomen kielioppi

Sana kielioppi tuo useimmille mieleen kielioppaan, siis oikeinkirjoitus- ja oikeakielisyysohjeita sisältävän teoksen. Kielitieteilijöiden sanastossa kieliopilla on kuitenkin myös muita merkityksiä, yksi niistä on kielen rakenteiden kuvaus. Tällaista kuvailevaa, oikeakielisyyteen puuttumatonta esitystä kutsutaan deskriptiiviseksi kieliopiksi. Teoreettiset lingvistit puhuvat lisäksi vielä kielioppimalleista, joita tätä nykyä on olemassa lukuisia, tunnetuin ehkä Noam Chomskyn 1950-luvulla aloittama transformaatiokieliopin teoria, joka on vuosikymmenten mittaan kokenut suuriakin muutoksia mutta pysynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa yhtenä kielitieteen valtavirtauksista.

Kuvailevia eli deskriptiivisiä kielioppeja on parin viime vuosikymmenen aikana laadittu monista eurooppalaisista kielistä. Meidän tärkeimpinä esikuvinamme ovat olleet Randolph Quirkin johdolla jo 1980-luvulla laadittu englannin kielioppi, vuonna 1999 valmistunut Svenska Akademiens Grammatik eli SAG sekä 90-luvun puolimaissa ilmestynyt Mati Ereltin päätoimittama Eesti keele grammatika.

Hakuteos ja käsikirja ammattilaisille

Iso suomen kielioppi on lähinnä kielen ammattilaisille tarkoitettu hakuteos: se tarjoaa ehkä eniten huvia ja hyötyä eri kielten tutkijoille, opettajille ja opiskelijoille, oppimateriaalin tekijöille ja kääntäjille.

Kirjan nimittäminen hakuteokseksi ei kuitenkaan tarkoita, että kielioppitermit olisi esitelty aakkosjärjestyksessä niin, että kustakin tarjottaisiin yksi määritelmä. Kullakin kielioppiasialla pyrkii kuitenkin olemaan jokin ”kotipaikka”, pykälä tai luku, jossa sitä käsitellään keskeisesti. Teoksen sisäiset viittaukset kulkevat pykälästä toiseen, joten yhteen kotipaikkaan voi olla useita viittauksia eri puolilta teosta. Lopussa olevan aakkosellisen hakemiston viittaukset ohjaavat sen sijaan sivuille. Lukuja on teoksessa kaikkiaan 42.

Vertailtaessa eri kielten kielioppien ratkaisuja havaitaan melkoisia eroja esimerkiksi sen suhteen, mitkä ovat kuvauksen lähtökohdat, mikä on suhde perinteiseen kielioppiin ja miten suhtaudutaan kielessä olevaan väistämättömään sisäiseen vaihteluun eli variaatioon samoin kuin puhutun ja kirjoitetun kielen mahdollisiin kieliopillisiin eroihin.

Ison suomen kieliopin hierarkian ylin taso on kolmiosainen: osassa Sanat kuvataan suomen kielen äänne- ja muotorakennetta, toisin sanoen sanojen äänneasua vaihteluineen, sanojen taivutusta ja sananmuodostusta.

Osassa Rakenteet kuvataan sanaluokkia ja niistä muodostuvia lausekkeita, lauseenjäseniä, yksinkertaisen lauseen rakenteellisia vaihtoehtoja sekä puhutun kielen lausumien ominaispiirteitä ja näiden muodostamia yhdysrakenteita ja vieruspareja.

Kolmannessa osassa, jonka nimi on Ilmiöt, tarkastellaan muun muassa sellaisia kieliopillisia ilmiöitä kuin sanajärjestys, passiivi ja kongruenssi. Siinä esitetään lisäksi näitä selvemmin semanttispohjaisia ilmiöitä, joita ovat mm. aspekti, tempus, modus tai kielto, sekä pragmaattispohjaisia ilmiöitä, joita ovat esim. direktiivit ja kysymykset.

Kuvauksen pääkohteena yleiskieli

Ison suomen kieliopin ensisijainen kuvauskohde on 1900-luvun loppupuolen kirjoitettu suomen yleiskieli sellaisena kuin se ilmenee projektissa käytetystä aineistosta eli sanoma- ja aikakauslehdistä ja muusta asiaproosasta sekä kaunokirjallisuudesta. Laajan sähköisen aineiston ansiosta teoksessa on voitu taata sana- ja lause-esimerkkien ja yleistysten edustavuus. Teoksen runsas esimerkistö voi jo sellaisenaan olla avuksi esimerkiksi oppikirjantekijöille ja suomea muunkielisille opettaville.

Kieliopissa esitetään myös alustava kuvaus joistakin keskeisistä puhutun kielen rakenteista ja kieliopillisista ilmiöistä. Tähän tarkoitukseen sopivaa aineistoa on saatu Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen keskustelupuheen arkistosta.

Deskriptiiviset kieliopit eivät yleensä edellytä lukijaltaan kovin vahvaa teoreettista pohjaa. Iso suomen kielioppikin nojaa pitkälti fennistiseen kielioppiperinteeseen, mutta monin paikoin voi havaita pieniä uudennoksia terminologiassa tai kuvaustavassa. Termeihin ohjaa lopussa oleva hakemisto; lisäksi tekeillä on erillinen, teokseen perustuva terminologia.

Tekijät
Auli Hakulinen, projektin johtaja ja kieliopin päätoimittaja (Helsingin yliopiston suomen kielen laitos)
Maria Vilkuna (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus)
Riitta Korhonen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus)
Vesa Koivisto (Suomen Akatemia, 1996–2004)
Tarja Heinonen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1995–2000)
Irja Alho (Suomen Akatemia, 1996–2000)

Kielioppia on aiemmin esitelty Kielikellon 1/1998 kirjoituksessa ”Suomen kieliopin koko kuva”.