Heikki Paunonen käsittelee Helsingin slangin lainasanojen alkuperää eli etymologiaa uusimmassa teoksessaan Sloboa Stadissa. Laajimmin ja perusteellisimmin hän käsittelee venäläisperäisiä lainoja, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä (slobo = venäläinen, venäjä), mutta jonkin verran myös muista kielistä, etenkin ruotsista, saatuja sanoja. Ruotsalaisperäisten lainojen mukaan ottaminen on aiheellista jo siksi, että monien sanojen kohdalla on epävarmaa, onko ne saatu venäjästä vai ruotsista. Itse sanojen lisäksi teos valottaa laajemminkin venäläisyyden vaikutusta Helsinkiin ja kertoo esimerkiksi pääkaupungiksi tulemiseen liittyvistä rakennushankkeista, joiden toteutuksesta kerrotaan hauskoja yksityiskohtia.
Kirjan alussa on kolme taustoittavaa lukua. Ensimmäisessä esitellään niitä periaatteita, joiden mukaan sanaston alkuperää tutkitaan, toisessa käsitellään venäläisyyden monimuotoista ja voimakasta ilmenemistä Helsingissä varsinkin autonomian aikana, ja kolmannessa tarkastellaan venäläisperäisten lainasanojen levikkejä laajemmin kuin vain Helsingissä, niiden lainaamisalueita ja -aikoja sekä lainojen mukautumista ja niiden merkitystä slangille ja sen puhujille. Näiden alkulukujen tiedot tarjoavat lukijalle pohjaa sana-artikkeleihin tutustumista varten. Yksityiskohtaisempia taustatietoja esitetään itse sana-artikkeleissa.
Sloboa Stadissa on yli kuusisataasivuinen teos. Sen laajuutta lisää yhdyssanojen mukaan ottaminen silloinkin, kun vain jompikumpi sanan osista on venäläisperäinen, kuten sanoissa akkunamaakari, palttoojeesus, sapuskapuut (alkuosa venäjästä) ja bailumesta, sekameteli, slumppikrääsä (loppuosa venäjästä). Mukaan on otettu myös yleiskieleen vakiintuneita lainoja silloin, kun niiden yhteydessä esitellään uutta fraseologiaa, kuten vapaa-sanaan liittyviä ilmauksia vaihtaa vapaalle ’rentoutua’ ja alkoholijuoman nimitys Vapaa juoma ’Cuba libre’.
Vaihtoehtoisia selityksiä
Suomen kielen venäläisperäisistä lainasanoista osa on niin vanhoja, että niitä käytetään paitsi suomen kielen puhuma-alueella myös eräissä sukukielissä. Tällaisia ovat esimerkiksi katiska, pappi, risti, raamattu, sirppi ja vapaa. Nimenomaan Helsingin puhekieleen paikan päällä lainatuista venäläisyyksistä vanhin on ilmeisesti narinkka, joka on saatu isonvihan aikana, kun Katajanokalle syntyi venäläistyylinen kauppapaikka, myyntikojujen rivi; sana tulee venäjän ilmauksesta, jonka merkitys on ’(kauppa)torilla, (kauppa)torin varrella’. Katajanokan isonvihan aikaisen narinkan jälkeen muita vastaavia on ollut Helsingissä eri aikoina useissa paikoissa.
Kirjan sana-artikkelien pituus vaihtelee yhden rivin viittausartikkeleista muutamaan sivuun. Monia sanoja käsitellään 3–4 sivun verran, usein niin että pohditaan erilaisia etymologiavaihtoehtoja tai valotetaan sanan taustaa, kuten sana-artikkeleissa Diakonissalaitos, huligaani, is(s)ik(k)a, kave(e)raa, koffari, krääsä, lafka, mesta ja pirssi. Pisin artikkeli on viisisivuinen boblat ~ poplat ~ poblat ’puupohjaiset, kangaspäällysteiset kengät’. Paunonen puntaroi erilaisia mahdollisia ruotsalaisia ja venäläisiä alkuperävaihtoehtoja, mutta lopulta valinta parhaiden selitysten välillä jää auki. Samalla Paunonen korjaa aiemmin Stadin slangin suursanakirjassa esittämiään bobla- ja ygla-sanojen selityksiä.
Sanojen alkuperästä kiinnostuneen lukijan kannalta on ansiokasta, että Paunonen esittää monessa sana-artikkelissa useita vaihtoehtoisia etymologioita slangisanoille ja arvioi niitä sekä lainalähteitä. Näin hän avaa lukijalle näkökulman kielitieteelliseen ajatteluun: etymologiat ovat usein todennäköisyyksiä, eivät lopullisia totuuksia, ja etenkin äänneasultaan vaihteleville ja monesti affektiivisesti sävyttyneille slangisanoille on helposti tarjolla enemmän kuin yksi lupaavalta näyttävä etymologia.
Paljon taustatietoa
Sanojen taustaa selvitettäessä teoksessa on joskus sanasta sanaan samoja selityksiä ja sitaattejakin kuin Paunosen aiemmassa teoksessa Stadin mestat. Monet näistä taustatiedoista ovat kyllä niin kiinnostavia, että niiden toistaminen sellaisenaan lienee paikallaan sen sijaan, että viitattaisiin aiempaan teokseen. Seikkaperäisesti selitetään esimerkiksi, mikä on Turun kasarmin nimen motivaatio ja millaisia vaiheita rakennuksella on ollut, sekä millaisia muistoja eri henkilöt (mm. Väinö Tanner) ovat esittäneet kyseisestä rakennuksesta.
Esimerkkinä Paunosen tavasta valottaa perusteellisesti sanojen taustaa mainittakoon Diakonissalaitoksen ensimmäinen rakennus. Perimätiedon mukaan isonvihan aikana venäläiset kaatoivat Kampista puita laivoja varten, mutta heidän lähdettyään laivahanke keskeytyi ja puut päätyivät Ulrika Eleonooran kirkkoon. Kun kirkko purettiin Senaatintorin tieltä, puretuista puista rakennettiin Linderien talo, jossa Diakonissalaitos aloitti toimintansa 1867.
Toinen esimerkki rakennusmateriaalien uusiokäytöstä liittyy Aleksanterin teatteriin (sittemmin Kansallisooppera), jonka rakennustöissä käytettiin Bomarsundin linnoituksen raunioista tuotuja tiiliä ja graniittikiviä. Teatterin lempinimi Pikku-Mariinski taas johtuu siitä, että rakennuksella on yhtäläisyyksiä Pietarin Mariinski-teatterin kanssa, esimerkiksi sisustuksen kattomaalaukset, joissa on 12 amoriinia eli lapseksi kuvattua siivekästä lemmenjumalaa.
Heikki Paunonen on tarttunut huomattavaan haasteeseen lähtiessään selvittämään slangisanaston etymologiaa, sillä affektiivisen, nopeasti uudistuvan ja runsaasti varioivan kielimuodon etymologiointi ei ole helppo tehtävä. Ansiokasta on, että Paunonen esittää asiantuntevasti erilaisia mahdollisia etymologioita ja arvioi niitä jättäen tarpeen vaatiessa valinnan auki eri vaihtoehtojen välillä. Teos on kiinnostava myös sen takia, että siinä on runsaasti taustatietoja paitsi itse slangisanoista myös sanoihin liittyvistä asioista, esineistä ja paikoista.
Heikki Paunonen: Sloboa Stadissa. Stadin slangin etymologiaa. Docendo Oy. Jyväskylä 2016.