”Ikkunat auki Eurooppaan”, väitetään Pietari Suuren tokaisseen Pietarin kaupunkia perustaessaan. Sen jälkeen tämä ilmaus on kelvannut monelle suomalaisellekin vaikuttajalle – varsinkin itsenäistyneen Suomen ensi vuosikymmeninä; kelpasi niin Eino ja Kasimir Leinolle, Aino Kallakselle, Elmer Diktoniukselle ja Olavi Paavolaiselle kuin Eeli Jaatisellekin, joka Joulukärpäsessä vuonna 1929 riimitteli: ”On auki lyöty ikkuna / on pokat maassa tikkuna.” Ikkuna Suomesta Eurooppaan on siis ollut jo kauan karmejaan myöten auki, ja yhteistä eurooppalaista ilmaa on virrannut aukosta sisään ja ulos.

Puheenaiheena maamme kuuluminen Eurooppaan ei sotien aikaisessa tai heti niiden jälkeisessä Suomessa ollut kovin päivänkohtainen ainakaan kielitoimistoon kertyneen kielenaineskokoelman perusteella. Vuosina 1951–61 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa mainitaan vain puolenkymmentä eurooppa-lähtöistä hakusanaa, joista ilmausta eurooppalainen kuvataan muun muassa seuraavin esimerkein: eurooppalainen biisoni, eurooppalainen lehtikuusi, eurooppalaiset valtiot, eurooppalainen kulttuuri. Iso-Britannia on eurooppalaisen (paremmin: Euroopan tai Euroopassa) juuttiteollisuuden pääpaikka. Me eurooppalaiset. Sanakirjan mukaan sanaan sisältyy myös arvostava vivahde: eurooppalaisuus on samalla mannermaisuutta, kontinentaalisuutta. Esimerkkejä tällaisesta suhtautumisesta luetellaan: Kohota, päästä eurooppalaiselle tasolle. Katukuva on tullut eurooppalaisemmaksi. Täysin eurooppalaisesti kalustettu hotelli. Muita sanakirjan eurooppa-lähtöisiä sanoja ovat eurooppalaisittain, eurooppalaiskortteli, eurooppalaismallinen, eurooppalaispukuinen ja eurooppalaistaa. Viisikymmenluvulla käsiteltiin Euroopan asioita vielä kunnioittavan välimatkan päästä, eikä tuo nykykielen muoti-ilmausten kruunaamaton kuningas, Euroopan asioihin tuttavallisemmin suhtautuva lyhenne-etuliite euro- ollut vielä Suomeen kotiutunutkaan.

Ulkomailla perustettiin viisikymmenluvulla Euroopan yleisradioliiton jäsenmaiden organisaatio, joka sai nimen Eurovisio. Nimen alkuosassa on Eurooppa-sanasta ainesta neljän ensimmäisen kirjaimen verran, ja jälkiosa puolestaan on otettu televisio-sanan lopusta. Eurovisio on ilmestynyt englannin kieleen ensi kerran vuonna 1951, ja Pohjoismaihin sana ilmaantui Eurovisio-organisaation lähetysten alkaessa, Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin vuonna 1954. Suomessa sana on mainittu ensimmäisiä kertoja syksyllä 59 uutisessa, jossa kerrottiin Suomen liittymisestä Eurovision jäseneksi vuoden lopulla. Muuten euro-alkuiset sanat elivät hiljaiseloa aina 70-luvun puoleenväliin, joskin Euroopan talousmiehet, eurokraatit, harjoittivat jo eurokratiaa euromarkkinoilla ja tekivät tunnetuksi eurodollarit, eurosekit ja euroluottojen eurokorot. Suomeen nämä käsitteet tulivat samaan aikaan kuin muihinkin Pohjoismaihin.

Kielitoimiston kielenaineskokoelman perusteella eurokuume näyttää nousseen nopeasti korkealle vuonna 1976. Puhuttiin paljon ja asiantuntevasti Euroopan talousasioista, mutta myös euroaseet, euroaseneuvottelut ja niihin liittyvä eurostrategia puhuttivat. Vuosikymmenen puolessavälissä havaittiin eurokommunismin olevan erilaista kuin Neuvostoliitossa harjoitettu, ja asia nousi lehtien puheenaiheeksi. 70-luvulla kiikaroitiin kuitenkin vielä vakavin ilmein Eurooppaa. Leikillisiä tai tuttavallisia euro-ilmauksia oli vähän. Tosin Suomen Sosialidemokraatti mainitsi vuonna 1966 Suomen osallistuvan jo kuudennen kerran euroviisuiluun, mutta vasta 70-luvulla tämä leikillinen sana sai siivet. Matti Keinonen mainitsee Möllin pirueteissaan euroviisun vuonna 73. Eurovision poplaulun kilpailuja ryhdyttiin kutsumaan lyhyesti euroviisukisoiksi. Myöhemmin euroviisu monikollistui merkitsemään itse kilpailujakin, ja muun muassa kunnianarvoisa tietosanakirja Facta 2001 on kelpuuttanut euroviisut jopa hakusanaksi tarkoittamaan juuri näitä Eurovision poplaulun vuosittain järjestettäviä kilpailuja.

Euroopan yhteisö ja siihen liittyminen tai liittymättömyys ovat seikkoja, joiden takia 80-luvun lopussa kulutettiin ja kulutetaan yhä edelleen painomustetta ja -paperia. Aihepiiri ja sen myötä noussut innostuneisuus eurooppalaisuudesta ovat tuoneet runsaasti käteviä euro-alkuisia yhdyssanoja kieleemme niin asiasta kuin asian vierestäkin. Vuoden 1990 syyskuussa ilmestyneessä Suomen kielen perussanakirjassa on yksitoista euro-alkuista ilmausta: euroaika, euroase, eurodollari, eurojeni, eurokommunismi, eurokommunisti, eurokorko, euromarkkinat, euro-ohjus, eurosekki, eurovaluutta ja arkinen euroviisu kuuluvat jo suomen kielen perussanastoon. Kaikkia euro-alkuisia ilmauksia ei ole ollut mahdollista hyväksyä sanakirjaan, sillä suuri osa niistä, kuten muuten muistakin uudissanoista, on päiväperhosia, jotka hetken lenneltyään kuolevat pois. Uusimpia, sanakirjaan ehtimättömiä tai sieltä karsiutuneita euro-sanoja ovat sellaiset viimeaikaiset ilmaukset kuin euroalue (Eftan ja EY:n yhteenliittymä), eurohinta (tavaroiden hinta euromarkkinoilla), euroilmailu (Euroopan siviili-ilmailu), euroinsinööri (Euroopan insinööriliiton Feanin myöntämä nimike eurooppalaisen teollisuuden palvelukseen pätevälle insinöörille), eurojohtaja (Euroopan talousyhteenliittymien johtajia), eurolaki ja euronormi (EY:n direktiivejä), euroelokuva tai eurofilmi (Euroopassa tehty elokuva), euromaat (Euroopan yhteisön jäsenmaat), euroraha eli ecu, euroauto (Euroopassa tehty auto), eurolotto (ideointivaiheessa oleva euromaiden rahapeliyhtiöiden yhteislotto), euro-orkesteri (Englannissa Euroopan valiomuusikoista koottu orkesteri), europakolainen (länteen loikannut ja siellä koulutuksensa kannalta toisarvoiseen asemaan joutunut pakolainen), nuorison europassi ja vaikkapa eurokieli (EY:n hallinnon erikoissanasto; se voi tarkoittaa myös Euroopassa yleensä puhuttua kieltä).

Suurin osa ensimmäisistä euro-käsitteistä matkasi Suomeen talousmiesten salkuissa. Suomalaiset katselivat maahanmuuttoa alkuun ”euroikkunansa” verhojen raosta, tutustuivat, hyväksyivät ja ryhtyivät tosissaan viljelemään euro-ilmausta — useimmiten perisuomalaisella huumorin lannoitteella rehevöitynä. Eurosuomalaisen euroarki on nyt täynnä euroasiaa jopa euroeuforiaan asti. Eurottaret ja euromiehet nappailevat eurococktaileja ja syövät euroherkkuja sekä tuhlaavat euromuotiin, ja eurosuomalaisessa eurokodissa eurotyyli elää kukoistustaan. Jotkut ovat heittäytyneet ihan euroiksi, joita Euroopan yhdentyminen ja eurooppalaisuus innostaa ja kiehtoo eli eurottaa. Toiset taas eivät millään haluaisi sulautua euromuottiin, ja euroistumaan pyrkivien euro-optimistien euroliturgiaan ylen kyllästyneinä he saattavat puuskahtaa yleisönosastossa, että ”tätä rataa jatkavat nyt nämä euroideologit, vai pitäisikö puhua euroidiooteista, jotka haluavat vatkata kaikki hienot kansalliset vivahteet yhdeksi kirotuksi euromössöksi”. Taidatkos sen eurommin sanoa!