Arto Mustajoen tuore teos Väärinymmärryksiä: Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin? on pitkäaikaisen kypsyttelyn tulos. Tämä ilmenee jo lähdeluettelosta, jossa on mukana tekijän omia aiheeseen liittyviä julkaisuja yli kymmenen vuoden ajalta.

Kirja käsittelee monipuolisesti suullista viestintää ja kartoittaa laajasti erilaisia tekijöitä, joista voi syntyä väärinkäsitysten mahdollisuuksia. Aluksi tarkastellaan aivojen resursseja, persoonallisuuseroja ja muita ihmismieleen liittyviä seikkoja, sitten luonnollisen kielen ominaisuuksia ja lopuksi dialogin edellytyksiä: puhujan ja kuulijan valintoja ja erityyppisiä keskustelutilanteita. Tekstin lomassa on runsaasti anekdootteja ja tekijän itse keksimiäkin tarinoita, jotka havainnollistavat käsiteltäviä asioita.

Aihepiiri on laaja, ja kun Mustajoki vielä taustoittaa sitä monitieteisesti, käsittely rönsyilee jonkin verran. Lukijalle tarjoaa lisävirikkeitä jo mainitsemani vaikuttava lähdeluettelo, joka kuitenkin on sikäli arvaamaton, että osaa tekstissä tai alaviitteissä mainituista lähteistä ei ole siellä mukana ja muutamia lähteistä on vaikea löytää, koska ne ovat aakkostusvirheiden takia joutuneet luettelossa väärälle sivulle.

Kun kirjan tekemiseen on nähty paljon vaivaa, on harmillista, että oikoluku jättää toivomisen varaa. Tekstistä puuttuu paikoin välimerkkejä ja kirjaimia, jopa sanoja, joskus taas sama sana vahingossa toistuu, ja joskus on muita pikkuvirheitä. Hauska, mahdollisesti jopa tarkoituksellinen lukijan tarkkaavaisuustesti on piano-tapaus yhdyssanassa sivulla 223: ”emme yleensä huomaa lapsuksia puheessa emmekä pianovirheitä teksteissä”.

Sananmuotojen monitulkintaisuus aiheuttaa väärinkäsityksiä

Kirjassa esitetyistä kielenkäytön väärinymmärryksistä kohtalokkaimpia ovat kuolemantapauksiin liittyvät: kun benjihyppääjää varoitetaan ”No jump (älä hyppää!)” ja hän tulkitsee sen käskyksi ”Now jump (hyppää nyt!)” tai kun Japaniin pudotetaan atomipommit mahdollisesti sen takia, että Japanin pääministerin käyttämä sana mokusatsu on käännetty tai tulkittu virheellisesti niin, että Japani ei suostu antautumaan ehdoitta, vaikka sen voi tulkita tarkoittavan, että asiaa harkitaan rauhassa, kunnes voidaan antaa viisas vastaus. Täpärä tilanne syntyy parkkipaikalla, kun kuski on painamassa kaasua ja vieressä istuva sanoo ”Anna mennä” tarkoittaen, että sivulta tuleva kävelijä pitäisi päästää ensin, mutta kuski luulee sanottua kehotukseksi painaa kaasua.

Aiheen monipuolisen käsittelyn takia moniinkaan asioihin ei kirjassa päästä kunnolla syventymään, mutta lukija pääsee kyllä eteenpäin ominkin avuin, sillä kirjassa on peräti 233 alaviitettä, joissa usein tarjotaan lukuvinkkejä. Mihin sitten olisin kaivannut syventymistä? Olin odottanut, että kirjoittaja kieliaineen emeritusprofessorina olisi enemmänkin käsitellyt kielen rakenteiden osuutta väärinkäsityksissä; nyt hän nostaa esiin, parissakin kohtaa, vain kliseisen esimerkin adjektiivin vaikutusalan kaksihahmotteisuudesta lausetyypissä ”mustat sukat ja kengät” – vakio-ongelmahan tässä on, tarkoitetaanko vain sukkien vai myös kenkien olevan mustia.

Kohtalokkaimmat väärinymmärrykset liittyvät kuolemantapauksiin: kun benjihyppääjää varoitetaan ”No jump (älä hyppää!)” ja hän tulkitsee sen käskyksi ”Now jump (hyppää nyt!)”.

On tosin mahdollista, että jäin kaipaamaan enemmän nimenomaan kielen rakenteisiin liittyvän monitulkintaisuuden käsittelyä siksi, että olen itse pohtinut juuri kyseistä aihetta (Laalo 1990). Mustajoki kyllä sivuaa tätäkin aihetta esimerkeissään, mutta niihin saisi luontevasti liitettyä pitemmälle meneviä selityksiä ja pohdintoja. Hän kertoo esimerkiksi, kuinka pariskunta keskustelee tuttaviensa häistä ja toinen sanoo, että ”valoissa oli ideaa”, jolloin toinen miettii, ettei huomannut valaistuksessa mitään ihmeellistä. Pienen hämmingin jälkeen selviää, että puhujalla oli mielessään lemmenvalat ja kuulijalla valot.

Olennainen kysymys on, miksi kuulijalle tulivat mieleen ensisijaisesti valot eivätkä valat, mutta siihen Mustajoki ei puutu. Taustalla on luonnollinen pyrkimys hahmottaa sananmuodot niin kuin niissä ei olisi tapahtunut taivuttaessa äänteellisiä muutoksia, joten jos käyttöyhteys ei selvästi ohjaa tulkintaa, kuulija tulkitsee monikon valoissa ensisijaisesti valo-sanan muodoksi. Tämä tulkinta on läpinäkyvämpi ja mutkattomampi kuin vala-sanaan liittyvä, koska valo säilyy asultaan muuttumattomana kaikissa taivutusmuodoissa, mutta valan monikkotaivutusta mutkistaa äänteellinen muutos a > o: vala + i + ssa → valo + i + ssa. Vastaavasti monikkomuoto padoilla voidaan tulkita ennemmin pato-sanan kuin pata-sanan muodoksi ja palojen helpommin palo- kuin pala-sanan muodoksi (Laalo 1990: 105).

Muita Mustajoen esittämiä väärinkäsityksiä, jotka liittyvät sananmuotojen monitulkintaisuuteen, ovat esimerkiksi muoto vajaan kysymyksessä ”veiksä jo sen vajaan”, joka juuri vajassa käyneen kuulijan mielessä hahmottuu vaja-sanan muodoksi, mutta kysyjällä oli ollutkin mielessään vajaa eli puoliksi tyhjä viinipänikkä. Edelleen Mustajoki mainitsee nominien ja verbien sekaantumiset muodoissa kuoria (kuori – kuoria), tulen (tuli – tulla) ja jään (jää – jäädä).

Mikä on olennaisinta?

Koska kirjan sisältö on kovin monipuolinen, lukija saattaa loppuun ehdittyään miettiä, mikä kaikessa käsitellyssä olikaan olennaisinta. Tätä miettimistä helpottamaan tekijä on koonnut kirjan loppuun sen tärkeimmän sisällön ja johtopäätökset kahdeksi numeroitujen seikkojen listaksi.

Ensimmäinen lista on nimeltään ”vuorovaikutuksen reunaehdot”, ja siinä esitetään 18 kohdassa vuorovaikutuksen onnistumisen edellytyksiä. Realismiin ohjaa neuvo, että niin puhujan kuin kuulijankin kannattaa asettaa tavoitteeksi riittävä ymmärtäminen, ei täydellistä – tämä ajatus on esillä tekstissäkin toistuvasti. Toinen lista käsittää 24 keinoa viestin perillemenon varmistamiseksi, ja ne on kaikki esitetty imperatiivimuotoisina, esimerkiksi: ”Kuuntele. Osoita, että kuuntelet.”

Aivan lopuksi Mustajoki opastaa: ”Väärinymmärtämistä ja vääriä tulkintoja tapahtuu väistämättä silloin tällöin – sekä sinulle että muille. Älä jää kiistelemään, kenestä ja mistä ne johtuvat. Sen sijaan voit ottaa oppia tapahtuneesta niin, että seuraavalla kerralla selviät vastaavanlaisesta tilanteesta paremmin.”
 

Arto Mustajoki 2020: Väärinymmärryksiä. Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin? Helsinki: Gaudeamus.
 

Aiheesta enemmän

Laalo, Klaus 1990: Säkeistä patoihin. Suomen kielen monitulkintaiset sananmuodot. Suomi 154. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.