Suomen Standardisoimisliiton vastine liittyy Kielikellon edellisessä numerossa olleeseen Ernst Nybergin mielipidekirjoitukseen ja siihen esittämääni vastaukseen. Liiton vastineesta näkyy se kanta, jota kielitoimisto on koko ajan edustanut: standardit ovat vain suosituksia, ja tavalliseen yleiskieliseen käyttöön ei ole tarpeen ottaa pitkiä numerosarjoja. Voidaan siis edelleen käyttää vakiintuneita päiväystapoja. Suomen Standardisoimisliitto on tällä kertaa standardista tiedottaessaan selvästi ilmaissut, että standardin mukainen merkintätapa on tarkoitettu käytettäväksi erityisesti tietojärjestelmien ja niihin liittyvien laitteistojen välillä ja että yleiskielessä voidaan noudattaa vakiintunutta merkintätapaa. 1970-luvulla pitkäaikainen hämminki syntyi siitä, että ymmärrettiin standardin olevan pakollinen kaikessa viestinnässä.
Toisessa kirjoituksessa taas Mikko Levanto vetoaa lehtien käyttämään päiväykseen ”heinäkuun 3. päivä” sekä kansanomaiseen sanontaan, joka tunnetaan myös muodossa ”tulevana vuonna tuohikuussa pukinpäivän aikaan”. Kumpikaan tapa ei ole verrattavissa standardin ilmaisutapaan. Standardi koskee vain numeropäiväystä, ei kuukauden ilmaisemista nimeltään tai vuoden esittämistä sanallisesti: ”menneenä, tänä ja tulevana vuonna”. Se mitä kirjoittaja sanoo ilmauksen 3.7.1993 lukutavan svetisistisyydestä, on käsittämätöntä ja perustuu varmaankin väärinkäsitykseen.
Mikko Levanto kysyy: ”Onko tarpeen määrätä yksi päivämäärän sanomistapa oikeaksi?” Ei ole. Tämä kanta näkyy kyllä kielilautakunnan perusteluista, ja se näkyy myös tämän numeron teemakirjoituksesta. Toisaalta Levanto kuitenkin sanoo: ”Suomenkielisessä kirjoituksessa ei ole tarvetta muuhun merkintätapaan kuin standardin mukaiseen, esim. ’1993-07-03’.” Tarkoittaako kirjoittaja, että henkilötunnuksetkin pitäisi muuttaa alkuosaltaan päinvastaisiksi?
Monella kirjoittajalla varmaan on perustellut syynsä käyttää nousevaa merkintätapaa. Yleiskielessä hän voi sitä hyvin käyttää.