Sanakirjassa osoitetaan neutraalista yleiskielestä ja asiatyylistä poikkeavien sanojen tyylisävyä erilaisin luonnehtivin lyhentein: ark. ’arkikielessä’, slg. ’slangissa’, leik. ’leikillisesti’’, halv. ’halventavasti’, ylät. ’ylätyylissä’, vanh. ’vanhentunut’ jne. Kun Suomen kielen perussanakirja ilmestyi, näiden tyylilajimerkintöjen periaatteita ja käytön ongelmia käsiteltiin laajasti Kielikellossa (3/1994). Nyt tuoreimman sanakirjan, Kielitoimiston sanakirjan painetun version (2006), ilmestyttyä voidaan todeta, että niin samat periaatteet kuin ongelmatkin ovat edelleen olemassa.

Kun Perussanakirjan ja painetun Kielitoimiston sanakirjan välillä on ilmestynyt kaksi sähköistäkin sanakirjaversiota (CD-Perussanakirja 1997 ja sähköinen Kielitoimiston sanakirja 2004), monen yksittäisen sanan osalta tyylilajimerkinnät ovat ehtineet muuttua eri vaiheissa. Siksi voi olla kiinnostavaa katsoa, millaiset sanat ovat viime vuosina yleiskielistyneet.

Onko sinkku yleiskieltä?

Nykysuomen sanakirjassa, jonka sisältöä ei ole muutettu sen ilmestymisen jälkeen (1951–61) ja joka siten kuvaa viime vuosisadan alkupuolen kielenkäyttöä, on merkitty arkityyliseksi sellaisia sanoja kuin esimerkiksi kolari, purkki, perua ja purnata, joita ei osaisi enää pitää arkisina ja jotka on katsottukin yleiskielisiksi jo Suomen kielen perussanakirjassa. Näkemykset yleiskielisyydestä muuttuvat kuitenkin paljon lyhyemmässäkin ajassa. Nykyisin on myös yhä vaikeampi sanoa, mikä ylipäänsä on arkikielinen ilmaus tai missä kulkee niin sanotun arkikielen ja yleiskielen raja.

Sähköisestä Kielitoimiston sanakirjasta poistettiin ark.-merkintä esimerkiksi sanoista sinkku ja polttarit ja painetusta versiosta sanoista funkis ja funkkis, mutta joidenkin mielestä ne tuntuvat edelleen muodoltaan arkisilta. Muoto ei kuitenkaan sinänsä ole yleiskielisyyden este; ovathan dekkari ja piikkaritkin vakiintuneet aikanaan yleiskielisiksi, vaikka Nykysuomen sanakirjan laatimisen aikaan ne ovat olleet arkityylisiä. Sinkun ja polttareiden yleiskielistymiseen on vaikuttanut se, ettei niillä ole ollut yksisanaista, selkeää yleiskielistä vastinetta ja niitä käytetään yleisesti aivan ”asiallisissa” yhteyksissä. Myös funkis on funktionalismia tavallisempi joissakin yhteyksissä ja esiintyy esimerkiksi yhdyssanoissa (funkistalo).

Tuoreimmassa sanakirjaversiossa poistettiin ark.-lyhenne myös lööppi-sanasta. Sen vastineita otsikkojuliste tai myyntijuliste on käytetty vähän, koska ne eivät sellaisinaan kerro, mistä on kysymys. Olisi sanottava vähintäänkin ”lehden myyntijuliste”, jotta voitaisiin kertoa se, minkä lööppi ilmaisee yhdellä sanalla.Yksisanaisen vastineen puute on johtanut myös liisauksen ja lobbauksen yleiskielistymiseen vuosien mittaan. Joskus muutokseen johtaa se, että yleiskielinen vastine on muuttunut juhlalliseksi, lähes ylätyyliseksi. Siksi sanakirjan painetusta versiosta poistettiin arkisuus-merkintä esimerkiksi flirttailla-sanasta ja sen johdoksista; vastineet hakkailu ja keimailu kun eivät ole oikein enää tätä päivää.

Arkikielisinä on pidetty – historiallisista syistä – erityisesti ruotsin kielestä mukautettuja sanoja. Tätä kuvastaa vahvasti juuri Nykysuomen sanakirja: siellä on arkikielisiksi merkitty sellaisia sanoja kuin pulla, bussi, tiskata, tolppa ja remontti. Nämä ovat olleet vailla tyylimerkintää jo Suomen kielen perussanakirjassa. Myöhempiä, Kielitoimiston sanakirjan eri versioissa muuttuneita ovat henkselit, halsteri, karmi, mortteli ja siivu. Näkemykset ovat vuosien mittaan muuttuneet; ruotsalaisuus ei ole enää ollut uhka.

Yleiskielisiksi vakiintuvat usein vähitellen myös lyhentymällä syntyneet sanat, jotka alkuun tuntuvat arkisilta, sellaiset kuin video, mikro ja latte. Jotkin sanat taas on katsottu aiemmin arkikielisiksi sen vuoksi, että ne eivät ole olleet muodostustavaltaan aivan vanhojen mallien mukaisia, kuten kolaroida, häiriköidä ja mökkeillä, tai ne ovat olleet vieraan kielen monikon pohjalta syntyneitä, kuten pinssi ja fakta. Poikkeuksellisuus ei ole käyttöä häirinnyt, vaan sanat ovat vakiinnuttaneet paikkansa ja täyttäneet selvästi jonkin ilmaisutarpeen. Lauseita Kolaroi uuden autonsa ja Pysäköityyn autoon kolaroinut pyöräilijä olisi vaikea sanoa yhtä lyhyesti toisin.

Vanhat sanat palaavat

Eivät vain arkikieliset sanat muutu yleiskielisiksi, vaan myös esimerkiksi murteelliset, ylätyyliset tai vanhentuneet sanat. Murteista ovat vuosien mittaan levinneet laajempaan käyttöön muun muassa kranssi, rahi, makki, tyhjätä ja rospuutto. Vanhentuneiksi ei enää sähköisessä Kielitoimiston sanakirjassa merkitty sellaisia sanoja kuin edesauttaa ja edesvastuu, jotka ovat laajassa käytössä, samoin poistettiin ylätyylisyys-merkintä sanasta etsikkoaika, joka uskonnollisen käytön lisäksi esiintyy hyvin jokapäiväisissä ja maallisissa yhteyksissä: Puolue syytti hallitusta etsikkoajan tuhlaamisesta. Joukkue osasi hyödyntää etsikkoaikansa toisessa erässä.

Painettuunkin versioon tehtiin muutama vastaavanlainen muutos. Sanoista lymytä ja lymyillä poistettiin kommentti ”vars. ylät.” ja lisättiin samalla vähemmän ylätyylinen esimerkki: Pojat lymysivät aidan takana. Vanhentuneisuus-merkintä taas poistettiin sanoista keltanokka (merkityksessä ’aloittelija’) ja päällekarkaus. Kummankin sanan käyttö näyttää olevan runsasta, joten niitä ei voi kuvata vanhentuneiksi. Kiinnostavaa on, että päällekarkaus esiintyy usein yhteyksissä ”sai syytteen päällekarkauksesta” tai ”tuomittiin päällekarkauksesta”, vaikka sana ei ole käytössä lakiterminä.

Mitä arkikielisyys on?

Arkikielisyys on terminä ongelmallinen, koska ”arkinen” on tässä yhteydessä huono sana. Se on kuitenkin vakiintunut sanakirjatermiksi kuvaamaan epämuodolliseen, epäviralliseen kielenkäyttöön kuuluvia sanoja. Arkikielisyydet ovat tavallisia varsinkin puheessa mutta nykyisin yhä enemmän myös kirjoitetussa kielessä. Siksi termi puhekielinen ei käy kuvaamaan asiaa, vaikka se osittain toisi oikeamman mielikuvan. Puhekieli on kuitenkin puhuttua kieltä.

Toinen ongelma on, että mielipiteet siitä, mikä on arkikielistä, voivat vaihdella suurestikin. Joistakin ollaan melko laajastikin yhtä mieltä – arkisiksi katsotaan aika yleisesti sentapaiset sanat kuin jätski, kovis, kommari ja fiilinki – mutta yleiskielen ja arkikielen välissä oleva harmaa alue on yhä leveämpi. On myös vaikea määritellä, missä yhteydessä sopii käyttää arkikielisiä sanoja ja missä ei, samoin kuin sitäkin, mihin käyvät arkikielestä yleiskielistyneet sanat; nekään kun eivät välttämättä sovi kaikkiin yhteyksiin. Siivun ja funkiksen sijasta valitaan useissa yhteyksissä edelleen mieluummin viipale ja funktionalismi. Samoin kiva on jo monessa yhteydessä nykyisin yleiskieltä, mutta silti se ei sovi mihin tahansa tekstiin mukavan tai miellyttävän sijasta. Eiväthän kaikki yleiskielen sanat muutenkaan käy joka tilanteeseen: eivät esimerkiksi kelpo ja mainio istu kaikkiin yhteyksiin, vaikka ovat olleet aina yleiskieltä. Sanojen skaala on laaja, ja aste-eroja on niin yleiskielen kuin arkikielenkin sanoissa.

Sanakirjassa pyritään kuvaamaan sitä, miten sanojen tyylisävyyn keskimäärin suhtaudutaan. Kuvauksiin on hyvä suhtautua kriittisesti, sillä sanakirja ei ole koskaan tältä osin täysin ajan tasalla. Harvoin pystytään uusia sanakirjaversioita tehtäessä käymään läpi kaikkia tapauksia, ja toisaalta käytäntö on voinut muuttua kirjan ilmestymisen jälkeenkin. Sanakirjan suppeassa esityksessä ei ole myöskään helppo kuvata sanojen käyttöyhteyksiä. Sanakirja joutuu kuvaamaan ikään kuin liikkuvaa kuvaa pysähtyneenä: kerrotaan sanoista irrallisina, vaikka sanat vain harvoin toimivat yksin – ne ovat osa tekstiä, ja tekstikokonaisuus vaikuttaa siihen, minkä merkityksen ja sävyn sana saa. Mutta toisaalta: myös sana voi vaikuttaa tekstiin. Rento ja leikillinen sana vakavassa tekstissä saattaa aiheuttaa tarkoitetusta poikkeavan vaikutuksen. Ei osoita hyvää tilannetajua, kun kirjoitetaan lehteen: ”Onnettomuudessa menehtyi 19 ihmistä ja toinen mokoma loukkaantui.”

On oltava tietoinen siitä, millaisissa yhteyksissä sanoja yleensä käytetään ja millaisina ne siis saatetaan kokea, ja on myös oltava tietoinen erilaisista kielenkäyttötavoista, kielen eri rekistereistä. Sananvalintaan vaikuttavat myös tekstin sisältö ja yleinen tyyli, samoin viestin tarkoitus ja vastaanottaja. Ei ole hyviä ja huonoja tai oikeita ja vääriä sanoja, on vain eri tilanteisiin sopivia sanoja.