Äänikirjaa lukemassa

Äänikirjoja julkaisevat nykyisin tavallisetkin kustantajat, mutta Näkövammaisten kirjastolla Celialla on tuotantotyöstä yli viidenkymmenen vuoden kokemus. Näkövammaisille tarkoitettu äänikirja poikkeaa monin tavoin esimerkiksi sellaisista kirjakaupoissa myynnissä olevista CD-levyistä, joita voi kuunnella vaikkapa autoa ajaessaan. Suuri ero on tekniikassa: Celiassa käytetään nykyisin modernia Daisy-tekniikkaa, joka on mullistanut sekä äänikirjojen lainaamisen että lukemisen käytäntöjä.

Äänikirjoja ja -lehtiä tuottaa Näkövammaisten Keskusliiton äänittämö, jonka suurin yksittäinen asiakas, äänikirjojen tilaaja, on Celia. Celiassa kirjat ovat näkövammaisille saavutettavassa eli esteettömässä muodossa: äänikirjojen lisäksi pistekirjoina ja muina pisteaineistoina (kuten pistenuotteina) sekä lasten koskettelukirjoina. Kirjasto muuntaa vuosittain suomalaisten kaupallisten kustantajien julkaisemasta yleisestä kirjallisuudesta yli 20 % äänikirjoiksi. Aineisto valitaan samanlaisin perustein kuin yleensäkin kirjastoihin. Mukana on kaikenlaista kirjallisuutta romaaneista ja muistelmista lastenkirjoihin ja runoihin. Lisäksi Celia tuottaa ja välittää koulukirjoja ja muuta oppimateriaalia. Tekijänoikeussyistä Celian tuottamia kirjoja voivat lainata vain ne, jotka eivät vamman tai sairauden vuoksi voi lukea painettua tekstiä.

Miten äänikirja syntyy?

Äänikirjojen lukijat ovat äänenkäytön ammattilaisia, jotka valitsee asiantuntijoista ja kirjaston asiakkaista koostuva äänikirjaraati. Raati myös valvoo äänikirjojen laatua sekä järjestää koulutusta ja antaa palautetta äänikirjojen lukijoille. Heistä yksi on näyttelijä Inkeri Wallenius, joka on tehnyt tätä työtä jo1970-luvulta alkaen. Moni tunnistaa hänen äänensä myös piirroselokuvista (mm. Peukaloisen retkistä villihanhien kanssa) sekä radioteatterista, jossa hän on aikoinaan työskennellyt paljon.

Wallenius kertoo, että kirjaa nauhalle lukiessaan voi käyttää näyttelijänä oppimaansa terveen äänenkäytön tekniikkaa, mutta liiaksi eläytyvä ”näytteleminen” pitää unohtaa. Kirjan tekstiä ei saa tulkita, vaan lukutavan tulee olla neutraali: teoksen sisällön tulkinta pitää jättää kuuntelijalle. Tärkeä ohje on myös se, että vaikka huomaisi tekstissä virheitä (ja niitähän riittää!), niistä ei lukiessaan pitäisi korjata kuin selvät painovirheet. Talonpoikaisjärkeä on tietysti lupa käyttää.

Kirjaa ei voi noin vain ryhtyä äänittämössä lukemaan, vaan työ edellyttää valmistautumista. Tilaaja antaa myös ohjeita kutakin työtä varten. Lukijan perustaitoihin kuuluu luonteva kielenkäyttö: tekstin rytmitys, lauseiden ja sanojen oikea painotus sekä ääntäminen. Lukemiseen valmistautuessa tulee kuitenkin vastaan myös sellaisia kohtia, jotka pitää selvittää erikseen. Miten lukea vieraskieliset nimet ja sanat, entä lyhenteet? Periaatteet voivat olla ristiriitaisia. Ohjeena on pyrkiä alkuperäisen kielen mukaisuuteen, toisaalta liian ”oikeaoppinen” ääntämys saattaa olla niin erikoinen, että äänikirjan kuuntelijan on vaikea tunnistaa ja hahmottaa sanaa. Terve järki on tässäkin paras ohjenuora.

Aina ei kyse ole ääntämisestä vaan sen selvittämisestä, mistä asiassa ylipäänsä on kyse, sillä on myös ymmärrettävä lukemansa: äänestä kuuluu, ellei ymmärrä. Jos kirjassa käytetään murretta, lukijan pitäisi tuntea sekin. Käytännössä apua esimerkiksi ääntämiseen antavat Internet, sana- ja tietosanakirjat sekä muut lähteet, joita äänittämössä on tarjolla runsaasti. Korvaamaton apu on Walleniuksen mukaan myös työtovereista, sekä äänittäjistä että lukijoista, joista muutamat ovat kuin eläviä sanakirjoja.

Työtä tehdään yhdessä äänittäjän kanssa: siinä kuluu aikaa, vettä ja teetä. Kerrallaan ei voi lukea tuntikausia, ääni väsyy ja ote herpoaa. Oman virheen tai herpaantumisen huomattuaan voi palata tekstiin ja lukea kohdan uudestaan. Kaikki, mm. mielentila, kuuluu ihmisäänestä; täytyy yrittää nollata omat asiansa ja keskittyä työhön. Myös kiinnostus tai sen puute kuuluu äänestä. Esimerkiksi salapoliisiromaania Wallenius ei itsekään lue etukäteen kuin seuraavan äänityskerran verran, näin omakin jännitys ja kiinnostus säilyy.

Kuvan selostaminen

Taulukoiden, sisällysluetteloiden ja viitteiden lukemisesta sekä kuvien selostamisesta on olemassa omat lukutapansa. Kirjan kaikkia kuvia ei aina lueta, vaan tilaaja antaa niistä erillisiä ohjeita.

Wallenius havainnollistaa kuvan lukemista kertomalla, ettei esimerkiksi ole riittävää selittää kuvan esittävän ”isoäitiä ja lasta”. Onko kuva valokuva vai maalaus? Onko sittenkään varmaa, että kuvan nainen on lapsen isoäiti (eikä vaikkapa isoisoäiti)? Liikkeelle voi lähteä esimerkiksi näin: ”Mustavalkoisessa valokuvassa on etualalla iäkäs nainen ja noin vuoden vanha pikkulapsi; he istuvat lattialla. Taustalla on ikkuna, jolla on kaksi kukkaa ruukuissaan. Nainen ojentaa hymyillen käsiään lasta kohti. Kuvassa on valoisa tunnelma.” Kuvaan ei saa lisätä ulkopuolista tietoa eikä omia asenteitaan. Kun kuva on selostettu, luetaan vielä erikseen siihen liittyvä kuvateksti.

Robottikin mukana Daisy-kirjan teossa

Ennen kuin kirja on lainattavissa, on edessä vielä joitain työvaiheita, jotka moderniudellaan hämmästyttävät vanhan ajan kirjastoon tottunutta. Celian äänikirjatuotannossa on vuonna 2006 siirrytty käyttämään erityisesti lukuesteisille tarkoitettua Daisy-tekniikkaa.
 

Äänikirjat ovat digitaalisessa eli tietokoneen luettavassa muodossa. Kun niistä tehdään erillinen kappale, on työssä myös robotti, joka polttaa äänitteet levyiksi. Kirjaston jakelupisteestä taas lähetetään tilatut teokset asiakkaille henkilökohtaisina lainakappaleina, omakirjoina, joita luetaan Daisy-kuuntelulaitteilla. Kirjaston hyllyillä on entistä enemmän tilaa, kun ne eivät täyty tilaa vievistä kaseteista. Vielä suurempi hyöty uudesta tekniikasta on lainaajille, joiden ei tarvitse jonottaa kirjoja. Tämä onkin lisännyt lainausten määrää ja lukemista ylipäänsä, ja on ollut mahdollista perustaa kirjaston asiakkaille kokonaan uusia palveluja, kuten kirjakerhoja.

Tätä kirjoitusta varten on haastateltu myös Celian oppimateriaalipalvelujen linjajohtajaa Marita Kuuselaa.

Kielikellossa on aiemmin (1/2002) julkaistu artikkeli ”Pistekirjoituksesta mustakirjoituksella”, jossa kerrotaan braille- eli pistekirjoituksesta ja pistekirjoista.

Lisää aiheesta www.celialib.fi