Yhdyssanat

Yksi kielenhuollon pysyvä ongelma on ollut yhdyssanojen muodostaminen: kirjoitetaanko kaksi läheisesti yhteen kuuluvaa sanaa yhteen yhdyssanaksi vai erilleen sanaliitoksi, esimerkiksi lähiaikoina vai ”lähi aikoina”, tapausselostus vai ”tapaus selostus”, erityyppinen vai ”eri tyyppinen”, ”niinkuin” vai niin kuin, energiankulutus vai energian kulutus. Vuosina 1984–85 tehdyn tiedustelun mukaan kielitoimiston puhelinneuvontaan tulleista kysymyksistä yhteen ja erilleen kirjoittamista käsitteli 8 % kysymyksistä.

Kun yhteen ja erilleen kirjoittaminen tuottaa monelle kirjoittajalle ongelmia, on syytä kysyä, mistä ongelmat ovat oireena. Ongelmien syyn täytyy olla se, että yhdyssana ja sanaliitto ovat kielen järjestelmässä lähekkäisiä.

Toinen toisinaan esiin putkahtava kysymys on, mihin muotoon tulee yhdyssanan alku- eli määriteosa, esimerkiksi kuulonsuojain vai kuulosuojain, sananväli vai sanaväli. Tässä kirjoituksessa pohditaan kuitenkin vain edellistä kysymystä, sanojen yhteen ja erilleen kirjoittamista.

Asiaa on käsitelty kaikissa kielioppaissa. Niissä se esitetään usein oikeinkirjoituskysymysten joukossa. Sanojen yhteen ja erilleen kirjoittaminen ei kuitenkaan ole ”pelkkä oikeinkirjoitusasia”, vaan se on syvälle kielen olemukseen kuuluva sanarakennekysymys. Pohjimmiltaan on kyse käsitteenmuodostuksesta, joka kuvastuu kirjoituksessa yhdeksi sanaksi tiivistymisenä ja erillisiksi sanoiksi jakautumisena. Yhdyssanojen avulla hahmotamme maailmaa, jäsennämme ympäristöä, luokittelemme sitä kielen keinoin. Oikeastaan asia on päinvastoin: sen, miten hahmotamme maailmaa, ilmaisemme sanoina, myös yhdyssanoina.

Termejä

Itsestään selvältä tuntuvaa käsitettä sana on vaikea määritellä yksiselitteisesti. Yksinkertaiset määritelmät on tiivistetty sanakirjoihin. Suomen kielen perussanakirja määrittelee sanan näin:

Nykysuomen sanakirja puolestaan määrittelee yhdyssanan seuraavasti:

Yhdyssanoissa on useimmiten kaksi osaa, joista tavallisesti ensimmäinen määrittää toista, esimerkiksi kahvikuppi, kivitalo, kansallisvaltio, nuorimies. Edellistä, määrittävää osaa, sanotaan määriteosaksi ja jälkimmäistä perusosaksi. Perusosa ilmaisee sanan tarkoitteen lajin. Myös useampiosaiset yhdyssanat voidaan useimmiten jakaa samaan tapaan kahtia määriteosaksi ja perusosaksi, esimerkiksi yli + oppilas, ylioppilas + tutkinto, ylioppilastutkinto + lautakunta tai ylioppilas + tutkintolautakunta.

Sanaliitolla tarkoitetaan eri sanoiksi kirjoitettavaa sanaparia tai sanaryhmää, jonka merkitysseikat sitovat yhteen, esimerkiksi kuppi kahvia, nuori mies.

Sanan termimäisyys vaikuttaa yhteen ja erilleen kirjoittamiseen. Suomen kielen perussanakirjan mukaan termi on ”jonkin erikoisalan käsitteen vakiintunut nimitys, ammattisana”. Termille on luonteenomaista merkityksen tarkkarajaisuus. Tavallisen yleiskielen sanojen merkitys sen sijaan voi olla väljempi, jolloin se täsmentyy käyttöyhteyden mukaan. Esimerkiksi ammattinimike autonasentaja (”Opiskelen autonasentajaksi”) on termi, mutta mittarin asentaja vaikkapa käyttöohjeen lauseessa ”Mittarin asentajan on oltava huolellinen” ei ole.

Yhdyssanan kriteerejä

Yhdyssana on yksi sanarakennetyypeistä. Siihen voidaan siis soveltaa sanan kriteerejä. Yhdyssanojen osuutta sananmuodostuksessa kuvaa se, että Nykysuomen sanakirjan kaikista hakusanoista noin 65 % on yhdyssanoja. Uudissanoissa ne ovat vieläkin tavallisempia: vuosina 1990–94 ilmestyneen Suomen kielen perussanakirjan uudissanoista on arvioitu neljän viidesosan olevan yhdyssanoja (Risto Haarala ja Irma Nissinen, Kielikello 3/1994 s. 24). Yksi uusien yhdyssanojen suosion syy on niiden läpinäkyvyys: uudenkin sanan merkityksestä saa osien perusteella jonkin käsityksen.

• Painotus

Yhdyssanaisuus näkyy kirjoituksessa ja kuuluu puheessa. Kirjoituksessa yhdyssana kirjoitetaan yhteen ilman tyhjiä välejä – juuri se onkin usein ongelmana. Puheessa yhdyssanaisuuden osoittaa painotus. Suomessa joka sanassa on pääpaino ensimmäisellä tavulla, sivupaino on parittomilla tavuilla. Niinpä yhdyssanassa päivälehti painotetaan ensimmäistä tavua päi ja yhdyssanassa kahvikuppi painotetaan tavua kah. Sanaliitossa taas kummankin (kunkin) sanan ensimmäisellä tavulla on pääpaino, esimerkiksi sanaliitossa lehti päivässä on pääpaino tavuilla leh ja päi ja sanaliitossa kuppi kahvia on pääpaino tavuilla kup ja kah.

Pääpainon tai pääpainojen etsiminen auttaa usein mutta ei aina. Erot saattavat olla kovin vähäisiä. Toisaalta puheessa saattaa olla sama pulma kuin kirjoituksessakin: kumpikin mahdollisuus tuntuu yhtä hyvältä.

• Yhdyssanan osien väliin ei voi lisätä mitään

Yhdyssanan osat liittyvät kiinteästi toisiinsa, sanaliitto on tilapäisempi liitto. Kiinteys näkyy mm. siitä, että yhdyssanan osien väliin ei voi lisätä mitään, ei esimerkiksi voi muodostaa sanaa päiväkinlehti. Tämä on vanha keino varmistaa yhdyssanaisuus. Yhdyssanan kumpikin osa saattaa kuitenkin taipua, joten sijapääte voi tulla osien väliin, esimerkiksi omatunto : omassatunnossa, syvänmerenkalastus. Sellaisissa tapauksissa, joissa sanat voivat lauseyhteyden mukaan hahmottua joko yhteen kirjoitettaviksi tai sanaliitoksi, voi esimerkiksi kin-liitteen tai adjektiivin avulla kokeilla tilanteeseen sopivaa ratkaisua: energiankulutuskin vai energiankin kulutus, suuri energiankulutus vai energian suuri kulutus.

• Yhdyssana ilmaisee käsitteen

Yhteen ja erilleen kirjoittaminen saattaa aiheuttaa merkityseron: talonpoika on eri asia kuin talon poika, samoin märkäpuku ja märkä puku, pitkäthousut ja pitkät housut. Sanajonon ensimmäisen jäsenen määräisyys vaikuttaa siihen, hahmottuuko ilmaus yhdyssanaksi vai sanaliitoksi. Jos sanajonon ensimmäinen jäsen tarkoittaa määräoliota, -esinettä tai -asiaa, on kysymyksessä sanaliitto, esimerkiksi talon omistaja, kirjan kannet, äidin kieli, päivän sankari. Tällaisen sanaliiton eteen voisi usein kuvitella jonkin tarkentavan sanan, vaikkapa pronominin, esimerkiksi (tämän) talon omistaja, (tuon) kirjan kannet, (teidän) äidin kieli, (eilisen) päivän sankari. Yhdyssanan määriteosa on sen sijaan yleistävä ja koko sana on siten termimäinen: (kuka tahansa) talonomistaja, kirjankannet (ovat siniset), äidinkieli (on omin omaisuutemme), päivänsankari (loisti tyytyväisyydestä). Isänrakkautta voi sanoa yhdeksi rakkauden lajiksi, isän rakkaus taas on jonkun (oman) isän rakkautta, samoin lehmänmaito on laji, lehmän maito on jonkin tietyn lehmän maitoa.

Yhdyssana siis ilmaisee yhtä käsitettä. Niin kauan kuin esimerkiksi puhumme kenestä tahansa luonnon parasta ajattelevasta, voimme käyttää ilmausta luonnon suojelija, mutta kun syntyy ajatussuunta, jonka kannattajilla on jo oma aatteellinen ohjelma, muodostuu käsite luonnonsuojelija. Mikä tahansa suuri varvas on iso varvas, mutta jalan sisin varvas on isovarvas. Hellalta nostettu ruoka on lämmintä ruokaa, aina lämpimänä tarjottavat ruoat ovat lämminruokia. Yhdyssana on termin luonteinen.

Yhdyssanojen termimäisyys näkyy selvästi ammattinimikkeissä. Autonkuljettaja on ammattinimike, mutta muuten voidaan puhua vaikka tämän auton kuljettajasta. Kirjastonhoitaja on ammattinimike, mutta esimerkiksi tehtäviä esiteltäessä voidaan sanoa: ”Koulun kirjaston hoitajana toimii lehtori Rekola.” Ammattinimikkeissä on kuitenkin jonkin verran horjuntaa. Selvästi yhteen kirjoitettavia ammattinimikkeitä ovat esimerkiksi koulutoimentarkastaja, lääninrovasti, lääninlääkäri, läänineläinlääkäri, lääninkamreeri, läänintaiteilija ja lääninkouluttaja. Kovin pitkiä ammattinimikkeitä kannattaa kuitenkin varoa. Nimike läänin elintarviketarkastaja on jo pituutensa ja kuvailevuutensa takia luontevammin sanaliitto kuin yhdyssana. Ammattinimikkeessä teknisen työn opettaja on määriteosana sanaliitto (tekninen työ), joten siihen ei voi liittää yhteistä perusosaa eikä näin ollen muodostaa yhdyssanaa.

• Vakiintunut tapa

Monet kielioppaat antavat sen ohjeen, että horjuntatapauksissa suositaan erilleen kirjoittamista. Sanajonoista muodostetaan yhdyssanoja vain, jos se on ainoa perusteltavissa oleva tai vakiintunut tapa tai jos yhteen kirjoittamisesta on horjuntatapauksissa jotain etua. Vakiintuneen tavan voi tarkistaa suomea suomeksi selittävistä Suomen kielen perussanakirjasta tai Nykysuomen sanakirjasta. Perussanakirjaa laadittaessa pohdittiin erityisen paljon yhdyssanan ja sanaliiton rajoja ja monessa tapauksessa päädyttiin siihen, että kumpikin sanarakenne on mahdollinen, esimerkiksi pikku juttu ja pikkujuttu, vaalean vihreä ja vaaleanvihreä, kemian luokka ja kemianluokka. Perussanakirjassa tällainen kirjoitustavan kahtalaisuus osoitetaan merkeillä ↔ (= myös erilleen) ja →← (= myös yhteen), esimerkiksi kemianluokka (myös ↔). (Suomen kielen perussanakirjaa ja sen käyttömahdollisuuksia on esitelty Kielikellossa 3/94.)

• Pitkät sanat

Sanaliitoksi kirjoittamisen perusteeksi esitetään usein se, että pitkiä sanoja on vältettävä. Se on yksi peruste senkin vuoksi, että taivutus tekee suomen sanoista joka tapauksessa pitkiä, mutta tämä peruste ei oikeuta jakamaan sanoja mistä tahansa. Varsinkin nominatiivialkuiset terminluonteiset nimitykset ovat jakamattomia yhdyssanoja, esimerkiksi sanoja ylioppilastutkintolautakunta, satavuotisjuhlajulkaisu, monipuoluejärjestelmä, sukupuolirooli, irtisanomissuojasopimus ja palkansaajakeskusjärjestö ei voi jakaa mistään kohdasta – voidaan kyllä puhua palkansaajien keskusjärjestöstä.

Selviä yhdyssanoja

Suomen sanarakenteen kannalta ovat selvimpiä yhdyssanoja sellaiset nominatiivialkuiset sanat kuin kivitalo, puukenkä, kaurapuuro. Tällaisten sanojen erilleen kirjoittamista pidetään pahana virheenä. Se on oire sanatajun puutteesta.

Nominatiivialkuisissa yhdyssanoissa virheet ovat yleisimpiä seuraavissa ryhmissä:

1) Määriteosa päättyy konsonanttiin:

2) Useampi- kuin kaksiosaiset sanat:

3) Määriteosa on luonteeltaan lähellä adjektiivia:

4) Jompikumpi sanan osa on vierassana:

5) Sanassa on yhdysmerkki tai on rinnastettu yhdyssanoja, joiden yhteinen osa on korvattu yhdysmerkillä:

Yhdysmerkki kahden sanan välissä tekee niiden kokonaisuudesta yhdyssanan, esimerkiksi Itä-Suomi, CD-ROM. Siksi kirjoitetaan Itä-Suomi-projekti, CD-ROM-asema eikä ”Itä-Suomi -projekti”, ”CD-ROM -asema”.

Muita yhteen kirjoitettavia

1) Yhteen kirjoitetaan seuraavanlaiset inen-loppuiset adjektiivit:

a) Alkuosana on genetiivissä oleva lyhyehkö adjektiivi, pronomini tai yhdistämätön lukusana: pahanhajuinen, hyväntuntuinen, tämänhetkinen, tämänaamuinen, senkertainen, samansuuruinen, kahdentyyppinen.

• Huomaa

Pronomini- ja adjektiivialkuiset inen-loppuiset sanajaksot voidaan kuitenkin kirjoittaa myös erilleen, jos alkuosaa painotetaan tai se on pitkähkö: esimerkiksi tämänkaltainen tai tämän kaltainen, minkäkokoinen tai minkä kokoinen, kauniin värinen tai kauniinvärinen, tavallisen kokoinen, tuskaisen näköinen, omituisen makuinen.

Jos alkuosa on genetiivissä oleva substantiivi, vaikuttaa kirjoitustapaan ilmauksen vakiintuneisuus: yhteen kirjoitetaan sellaiset sanajaksot, joilla on vakiintunut, erikoistunut merkitys, mutta erilleen satunnaiset liitot, esimerkiksi kansainvälinen mutta joukkueiden välinen, tarkoituksenmukainen mutta vakuutusehtojen mukainen, kyseenalainen mutta mielivallan alainen, maailmanlaajuinen. Erilleen kirjoitetaan esimerkiksi talon korkuinen, kuution muotoinen, tulitikun pituinen. Molemmat kirjoitustavat ovat sen sijaan mahdollisia esimerkiksi seuraavissa: hunajan tuoksuinen tai hunajantuoksuinen, mansikan makuinen tai mansikanmakuinen. Yhdyssanaksi kirjoitetaan esimerkiksi kaakaonvärinen, koska kyseessä on termimäinen värin nimitys (vrt. tumman kaakaon värinen).

b) Johdin -inen liittyy sanaliittoon:

• kielten nimistä muodostetut adjektiivit, esimerkiksi suomenkielinen (< suomen kieli), saamenkielinen jne.
• adjektiivin ja sen pääsanan liitosta muodostetut adjektiivit, esimerkiksi sinisilmäinen (< siniset silmät), harmaapäinen (< harmaa pää), mustasukkainen, vaikeakulkuinen, helppotajuinen, ainoalaatuinen, vasenkätinen jne.
• liitot, joissa alkuosana on taipumaton määrite aika, ensi, joka, viime jne., esimerkiksi ensiviikkoinen (mutta ensi viikolla), viimeaikainen (mutta viime aikoina), jokavuotinen, kokopäiväinen.

2) Verbien teonnimijohdokset (paitsi minen-loppuiset) ja tekijännimijohdokset kirjoitetaan usein yhteen edeltävän määritteen kanssa, esimerkiksi pyykinpesu, energiansäästö, maihinnousu, vastaanotto, kotiintulo, väestönlaskenta, vastaanottaja, kirjastonhoitaja, lastentarhanopettaja. Lauseyhteyden mukaan voi erilleen kirjoittaminenkin tulla kyseeseen: ”Yhtiön suuri energiankulutus on ongelma.” ”Energian kulutus ja säästö ovat tavallinen puheenaihe yhtiössämme.” Erilleen kirjoitettuna on luonteva myös esimerkiksi ilmaus maa-ainesten otto, joka hahmottuu yhteen kirjoitettuna hankalasti: maa-ainestenotto.

Muista teonnimijohdoksista poiketen minen-loppuiset johdokset kirjoitetaan yleensä erilleen edeltävästä adverbiaalista: ulos tuleminen, pois jääminen (mutta ulostulo, poisjäänti), ehdolle paneminen, yhteen sovittaminen, kotiin lähteminen, maalle muuttaminen, takaisin tuleminen. Yhdyssanoja ovat kuitenkin ns. yhdysverbeistä muodostetut minen-johdokset sekä muuten merkitykseltään erikoistuneet tai vakiintuneet tapaukset: irtisanominen (vrt. irtisanoa), laiminlyöminen (vrt. laiminlyödä), jälleennäkeminen, jälleenrakentaminen, uudelleenkirjoittautuminen, vastoinkäyminen.

3) Eläinrotujen ja kasvien nimet kirjoitetaan yhteen; ne ovat termejä. Jos yhdyssanan osana on erisnimi, se kirjoitetaan näissä tapauksissa pienellä alkukirjaimella: suomenhevonen, karjalankarhukoira, siperianlehtikuusi. Tämän mallin mukaisesti kirjoitetaan myös monien ruokalajien nimet: italiansalaatti, ranskanperunat, emmental(in)juusto. Normaaliin tapaan isolla alkukirjaimella kirjoitetaan kuitenkin yhdyssanoiksi hahmottuvat Kiinan-matka, Suomen Rooman-lähettiläs ja yhtyeen Euroopan-kiertue, jolloin tarvitaan yhdysmerkki.

4) Sanat kulta, parka, raukka, vainaja yms. kirjoitetaan yleensä yhteen edellä olevan sanan kanssa, mutta niitä painotettaessa erilleen kirjoittaminenkin on mahdollista: tyttökulta (myös tyttö kulta), miesraukka (myös mies raukka), miesvainaja.

5) Värien nimet voidaan usein kirjoittaa joko yhteen tai erilleen. Yhteen kirjoitetaan sellaiset, joissa alkuosa on genetiivissä oleva substantiivi: puolukanpunainen, viininpunainen, hiirenharmaa. Sekä yhteen että erilleen kirjoittaminen on mahdollista, jos värinnimi on määritteenä, esimerkiksi punaisen harmaa (punaisenharmaa) vihreän kirjava (vihreänkirjava), tai jos alkuosa on luonnehtiva adjektiivi, esimerkiksi vaaleanpunainen (vaalean punainen), tummanvihreä (tumman vihreä), kirkkaankeltainen (kirkkaan keltainen).

Sopimuksen mukaan yhteen tai erilleen

Osassa yhteen ja erilleen kirjoittamisen rajatapauksia on voitu yksinkertaisesti ja melko helposti vain sopia kirjoitustavasta, ilman että sanarakenteen kriteerit selvästi tukisivat jompaakumpaa kirjoitustapaa. Kirjoitustapojen vakiinnuttamiseksi on kuitenkin syytä pyrkiä yhtenäiseen käytäntöön.

1) Kielten nimet kirjoitetaan erilleen:

Usein näiden sijaan voidaan käyttää kielen nimeä yksinään: ruotsi, suomi, saame. Yhdyssanoja ovat sen sijaan kielten nimet ruotsinsuomi, suomensuomi, suomenruotsi, amerikansuomi, saksansuomi jne. Murteiden nimet ovat sanaliittoja: Turun murre, Etelä-Pohjanmaan murre.

2) Kaksi- tai useampiosaiset oppiarvojen nimet kirjoitetaan erilleen:

3) Partikkelit kirjoitetaan useimmiten erilleen toisistaan ja muista sanoista:

• Nämä kuitenkin yhteen:

a) Vakiintuneet kokonaisuudet, joiden merkitys on etääntynyt osien merkityksestä, kirjoitetaan yhdyssanoiksi:

b) Yhteen kirjoitetaan partikkeli + päin, esimerkiksi

Erilleen sen sijaan kirjoitetaan nomini + päin, esimerkiksi

4) Erilleen kirjoitetaan taipumattomat määritteet aika, ensi, joka, kelpo, koko, melko, pikku, tosi, viime:

• Nämä kuitenkin yhteen:

Yhteen kirjoitetaan sellaiset sanaparit, joille on jo vakiintunut oma merkitys, esimerkiksi ensi-ilta, ensihoito, ensiesitys ’ensimmäinen esitys’ (vrt. ensi esitys ’seuraava esitys’), jokamies, kokopäivätyö, kokosivu (kokosivun ilmoitus, mutta ”lue koko sivu”), pikkujoulu, tosikertomus. Taipumaton adjektiivi pikku voidaan usein kirjoittaa pääsanansa kanssa joko yhteen tai erilleen: pikku tyttö tai pikkutyttö, pikku summa tai pikkusumma, pikku pakkanen tai pikkupakkanen.

5) Verbien nominaalimuodot (infinitiivit ja partisiipit eli sellaiset muodot kuin sanoessa, sanoen, sanoma, sanova, sanottava, sanonut, sanottu) sekä maton- ja mätön-loppuiset adjektiivit ja minen-loppuiset teonnimet kirjoitetaan yleensä eroon määritteistään:

• Nämä kuitenkin yhteen:

a) Yhdysverbien eri muodot:

b) Vakiintuneet kokonaisuudet, joiden merkitys on toinen kuin samojen sanojen erilleen kirjoitetun liiton:

c) Sana vasta, kun se liittyy verbin partisiippiin:

Sanaliittokin on mahdollinen, jos vasta-sanaa halutaan painottaa. Joskus yhteen ja erilleen kirjoittaminen aiheuttaa merkityseron: ”Vasta maalattu talo on täysin valmis.” ”Vastamaalattu talo on isännän ylpeys.”

Lauserakenteen vaikutus

Lauseympäristö saattaa joskus ratkaista, onko kysymyksessä yhdyssana vai kahden (tai useammankin) sanan sanaliitto. Samatkin sanaparit saattavat jäsentyä eri tavoin eri lauseyhteyksissä.

Yhdyssanan merkitykseltään tärkein osa on sen jälkimmäinen (tai viimeinen) osa, perusosa. Jos jonkin määritteen kohde on sanaparin jälkimmäinen osa, sana on tiukasti yhdyssana. Esimerkiksi ilmauksessa suuren pankinjohtajan toiminta suureksi on määritelty johtaja. Jos taas attribuutti halutaan omistaa alkuosalle eli määriteosalle, hajoaa äskeinen yhdyssana sanaliitoksi: ilmauksessa suuren pankin johtajan toiminta kysymyksessä on suuri pankki. Ilmauksessa tyytyväisen asunnonostajan päätös luonnehditaan ostajaa tyytyväiseksi, ilmauksessa edullisen asunnon ostajan päätös luonnehditaan asuntoa edulliseksi. Yksinään ilmaus työntekijä on yhdyssana, mutta kun alkuosaa määritetään attribuutilla, on osat erotettava: henkisen työn tekijä, kiitos on hyvän työn tekijän palkkio – eri asia on hyvän työntekijän palkka.

Samassa tekstissäkin voi siten esiintyä ilmauksia, jotka on kirjoitettava milloin yhteen, milloin erilleen lauseyhteyden mukaan. Jos esimerkiksi halutaan puhua kotimaisesta kulutuksesta, sanotaan kotimaisen energiankulutuksen lisääntyneen. Jos taas puhutaan kotimaisesta energiasta, sanotaan kotimaisen energian kulutuksen lisääntyneen. Samoin on eri asia puhua kolmannen maailman sodanpelosta ja kolmannen maailmansodan pelosta.

Pitkiä yhdyssanoja voi purkaa

Yhdyssanan muodostuksessa keskeinen kriteeri on yhdyssanan kyky ilmaista yhtä käsitettä. Sanaliiton osat kuuluvat ikään kuin satunnaisemmin yhteen. Tämä periaate pätee myös kääntäen: jos kysymyksessä ei ole edes jotenkin selkeärajainen käsite, ei pitäisi käyttää yhtä sanaa vaan selittää usean sanan voimin. Yhdyssana on aina termimäisempi kuin sanaliitto.

Liian tiiviiden yhdyssanojen tarkoite selkeytyy usein, jos sanat puretaan ja ilmaistaan analyyttisin keinoin eli useammalla sanalla käyttäen hyväksi esimerkiksi eri sijamuotojen tarjoamia ilmaisukeinoja. Suomessahan sanojen suhteet toisiinsa ilmaistaan sijataivutuksen avulla. Seuraavassa esitetään joitain keinoja purkaa raskaita yhdyssanoja.

• Genetiiviattribuutti

Monet pitkät, abstraktit yhdyssanat on mahdollista purkaa sanaliitoiksi genetiivin avulla. Esimerkiksi sana maailmancuposakilpailu hahmottuu kirjoitettuna silmäänkin epäselvästi. Se jäsentyisi selkeämmin genetiivirakenteena maailmancupin osakilpailu. Samoin ”kausiluonteinen maksutasetasapainottomuus” hahmottuu rakenteeltaan ja sisällöltään lukijalle helpommin muodossa kausiluonteinen maksutaseen tasapainottomuus. Yhdyssanalla ei voiteta tässä mitään eikä se ole tarpeellinen, koska se ei tarkoita selkeää käsitettä.

Yhdyssanamuoto oppilasturvallisuus saa olettamaan, että kysymyksessä olisi tietty käsite. Silloin odottaisi kuitenkin olevan muitakin samantapaisia turvallisuuden lajeja, esimerkiksi ”opettajaturvallisuus” ja vaikkapa ”talonmiesturvallisuus”. Kun näin ei ole, on selvempää puhua oppilaiden turvallisuudesta. Tämä esimerkki havainnollistaa myös sitä, että yhdyssanan merkitys voi jäädä epämääräiseksi: Mikä on oppilaiden ja turvallisuuden suhde? Ovatko turvassa oppilaat vai onko joku kenties turvassa oppilailta?

Samanlainen epämääräinen suhde vallitsee yhdyssanan osien välillä otsikossa ”EU-huippukokous veitsen terällä”. Koska sanomme ja kirjoitamme johtokunnan kokous emmekä ”johtokuntakokous”, on luontevaa käyttää myös ilmausta EU:n huippukokous. Samoin on selvempää puhua potilaiden valinnasta kuin ”potilasvalinnasta”, koska kyseessä ei ole mikään potilaiden valinnan luokka vaan pikemminkin potilaisiin kohdistuvan toimenpidesarjan osa. Siksi myös sanaliitto lääkkeen vaikutus on merkitykseltään selvempi kuin yhdyssana ”lääkevaikutus”.

• Verbirakenne

Jos yhdyssana on rakennettu tekemistä ilmaisevan substantiivin ympärille, voi substantiivin purkaa takaisin verbiksi. Verbi ilmaisee ajatuksen usein dynaamisemmin kuin substantiivi, joka esittää tekemisen paikalleen jähmettyneenä. Esimerkiksi lausetta ”Käyttäytymismuutoksia on mahdollista saada aikaan kaikenikäisten kohdalla” voidaan keventää hyödyntämällä verbin suomia mahdollisuuksia: ”Kaikenikäisten käytöstä voidaan muuttaa.” Ilmaisu kevenee monin tavoin. Samoin lauseessa ”Huolellista loogista ajattelua on aina pidetty parhaana ongelmanratkaisutapana” voitaisiin lopun raskas yhdyssana purkaa verbirakenteeksi: ” – – parhaana tapana ratkaista ongelmia”.

Jos yhdyssana rakentuu verbistä johdetuista substantiiveista, saattavat määritesuhteet kääntyä väärinpäin. Lauseessa ”Iän lisääntyessä näkökyky hämärässä heikkenee” syntyy määritesuhde kyky hämärässä. Sitä tuskin on tarkoitettu. Loogisempi lause on ”Iän lisääntyessä kyky nähdä hämärässä heikkenee.” Seuraavassakin lauseessa määritesuhde on väärä: ”Koulutussuunnitelmassa on varattu yhdelle osallistumismahdollisuus Rovaniemen koulutustilaisuuteen.” Paikallissijassa oleva sana koulutustilaisuus ei voi erottaa yhdyssanan määriteosaa osallistuminen pääsanakseen, vaan määriteosasta on tehtävä itsenäinen sana: ” – – mahdollisuus osallistua Rovaniemen koulutustilaisuuteen.”

• Monijäseniset yhdyssanat

Monijäseniset yhdyssanat, joissa rinnasteisten osien välissä tarvitaan yhdysmerkki, kannattaa useimmiten purkaa sanaliitoiksi. Paitsi että ne ovat lukijan kannalta hankalia, niiden oikeinkirjoitus aiheuttaa myös kirjoittajalle ylimääräistä päänvaivaa: tarvitaanko viiva vai peräti vinoviiva, kuinka monta viivaa, minkä pituisia ja mihin kohtaan. Niinpä esimies-alaiskeskustelu on yksinkertaisemmin esimiehen ja alaisen keskustelu, kysyntä-tarjontasuhde on kysynnän ja tarjonnan suhde, teho-painosuhde yksinkertaisemmin tehon ja painon suhde, hinta-laatusuhde on hinnan ja laadun suhde ja panos-tuotossuhde on yksinkertaisemmin panoksen ja tuotoksen suhde.

Merkitykseltään kahdella tavalla tulkittava on pohjois-eteläkeskustelu. Epäselväksi jää, tarkoitetaanko pohjoisen ja etelän keskenään käymää keskustelua vai (joidenkin käymää) keskustelua pohjoisen ja etelän välisistä suhteista. Tämäntapaista tulkintaongelmaa ei pidä siirtää lukijan ratkaistavaksi.

Joitain tämäntyyppisiä ilmauksia on kuitenkin vakiintunut erikoiskieliin. Tarkkarajaisina käsitteiden niminä, erikoiskielen termeinä, voidaan käyttää esimerkiksi ilmauksia äiti-lapsisuhde (myös: äidin ja lapsen suhde), potilas-lääkärisuhde (myös: potilaan ja lääkärin suhde) ja happo-emästasapaino.

• Liian tiiviit yhdyssanat

Jos yhdyssana on liian tiivis, sen merkitystä voi olla vaikea päätellä. Liian paljon asiaa on ahdettu yhteen esimerkiksi sanassa toimilupatelelaitos. Lukijan on pysähdyttävä miettimään sanan merkitystä. Paljon vähemmällä vaivalla hän selviää ilmauksesta toimiluvan varainen telelaitos. Samoin helpommin tajuttava on selite vakavaraisuutta osoittava suhdeluku kuin yhdyssana vakavaraisuussuhdeluku. Maallikon kannalta liian paljon on kasattu yhteen, kun puhutaan streptokokkinieluinfektiosta. Potilas ymmärtää asian paremmin, jos puhutaan streptokokin aiheuttamasta nieluinfektiosta.

Tämäntyyppiset yhdyssanat ovat kyllä mahdollisia erikoiskielissä, mutta asiaan perehtymättömälle ne jäävät hämäriksi. Vaikka lauseyhteys usein auttaakin tulkitsemaan asian oikein, ovat selitteet havainnollisempia kuin tiiviit termimäiset yhdyssanat. Esimerkiksi seuraavaan virkkeeseen on rakennettu kaksi turhan tiivistä yhdyssanaa: ”Siitä huolimatta, että Mäkelä-tila on ostettu miehenne nimiin, on Teillä Myel-vakuutusvelvollisuus.” Asia selviäisi paremmin vaikkapa seuraavasta: ”Vaikka Mäkelän tila on ostettu miehenne nimiin, Teillä on velvollisuus ottaa Myel-vakuutus.”

Lopuksi

Yhdyssanaongelmien kanssa tuskailevaa lohduttaa ehkä tieto siitä, että hän ei ole yksin. Kaikkein taitavimmatkin kirjoittajat ovat toisinaan epävarmoja jonkin ilmauksen yhteen ja erilleen kirjoittamisesta. Kielikellon toimitusta on joskus pyydetty julkaisemaan lehdessä kaikkien suomen yhdyssanojen luettelo. Tästä kirjoituksesta on toivottavasti käynyt ilmi, että se on mahdotonta. Mistään kielenkäytön oppaasta ei löydä suoraa vastausta kaikkiin käytännön kirjoitustilanteissa eteen tuleviin yhdyssanaongelmiin. Ohjeissa toistuvat tiheästi sellaiset pehmentävät sanat kuin usein, useimmiten, tavallisesti ja yleensä, mikä tarkoittaa, että monesti on vaikea antaa ehdottomia sääntöjä. Kielenulkoista maailmaa, jota yritämme jäsentää myös yhdyssanojen avulla, ei voi kahlita ohjeilla ja säännöillä. Siksi myös kielen tiukka säännöttäminen, ehdoton jako oikeaan ja väärään, on mahdollista vain harvoin. Mustan ja valkoisen väliin jää monissa tapauksissa laaja erilaisten harmaan sävyjen vyöhyke.