Susi ja karhu mittelevät suosiosta uudissukunimien aiheena. Kuva: Pasi Parkkinen. Vastavalo.
Vuonna 2019 voimaan tulleessa etu- ja sukunimilaissa uudissukunimi määritellään sukunimeksi, joka väestötietojärjestelmän mukaan ei ole ennestään käytössä. Uudisnimiksi lasketaan myös aiemmin käytössä olleet sukunimet, joilla ei ole enää yhtään nimenkantajaa.
Kaikki uudissukunimihakemukset käsitellään oikeusministeriön nimilautakunnassa. Lain mukaan uudissukunimen täytyy vastata muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan kotimaista sukunimikäytäntöä. Se ei saa olla sekoitettavissa säätiön, yhdistyksen tai muun yhteisön nimeen, rekisteröityyn toiminimeen tai tavaramerkkiin eikä yleisesti tunnettuun taiteilijanimeen. Vuonna 2022 nimilautakunta puolsi noin 800:aa suomen- tai ruotsinkielistä uudissukunimeä.
Tarkastelen tässä kirjoituksessa vuosina 2019–2022 puollettuja suomenkielisiä uudissukunimiä. Aineistossani on noin 1 700 nimeä. Mukana ei ole niitä ehdotuksia, joita lautakunta ei ole puoltanut. En myöskään ole tarkistanut jokaisesta nimestä, onko se otettu käyttöön.
Miksi halutaan uusi sukunimi?
Myös aiempi nimilaki (1985) salli uudissukunimet. Uudisnimen ottamisesta on kuitenkin monista syistä tullut entistä suositumpaa. Joskus syynä on se, että avioituva pari haluaa yhteisen uuden nimen jommankumman suvun nimen sijaan. Tällaisissa tapauksissa voidaan esimerkiksi yhdistää osat pariskunnan vanhoista nimistä uudeksi nimeksi. Joskus taas taustalla on se, että uuden nimen ottava haluaa sukunimen, joka kuvaa nimenkantajaa paremmin kuin vanhemmalta peritty nimi.
Uudisnimet eivät ole vain nykypäivän ilmiö. 1800-luvulla sukunimettömyys oli vielä yleistä Länsi-Suomessa. Kun sitten vuosisadan loppupuolella sukunimettömät alkoivat ottaa itselleen ja perheelleen nimiä, päädyttiin usein asuinpaikan nimeen, mutta keksittiin myös kokonaan uusia sukunimiä. 1900-luvun alusta lähtien puolestaan alettiin suomalaistaa ruotsin- ja vieraskielisiä nimiä. Kääntämisen lisäksi myös tuolloin muodostettiin aivan uusiakin nimiä.
Eläimet suosittuja
Jos nimeen sisältyvällä sanalla on useita merkityksiä, ulkopuolinen ei aina voi tietää, mitä sanan merkitystä nimenottaja on ajatellut. Esimerkiksi kokko merkitsee juhlapäivinä poltettavaa tulta mutta myös kotkaa. Vanhoissa sukunimissä Kokko ja Kokkonen sana merkitsee todennäköisesti kotkaa, mutta esimerkiksi Kokkolahti-nimen ottanut on voinut ajatella kokkotulia. Siksi on suhtauduttava varauksella lukuihin ja prosenttiosuuksiin, joita tässä nimien sanastosta esitän.
Yksi uudissukunimiaineistossa selkeästi erottuva teema on eläinten nimitykset. Jokin eläin sisältyy noin kymmeneen prosenttiin nimistä. Kaikkein suosituin on kettu: 25 nimessä esiintyy sana kettu perus- tai genetiivimuodossaan (esimerkiksi Kettulehto, Ketunkorpi) ja neljässä sana repo (Repokuru).
Susi ja karhu ovat uudissukunimissä lähes tasoissa. Susiaiheisia nimiä on aineistossani 17 (Sudenlaakso) ja hukka-aiheisia kolme (Hukkaviita). Karhu-nimiä puolestaan on 16 (Karhunsalo) ja Kontio-, Otso- ja Ohto-nimiä yksi kutakin. Myös korppi on suhteellisen suosittu eläin uudisnimissä. Sana korppi sisältyy 11 nimeen (Korpinmaa) ja toinen korppia tarkoittava sana, kaarne, neljään nimeen (Kaarnekivi). Kaarne tosin tarkoittaa joissakin murteissa variksenmarjaa, joten kaikki nimenottajat eivät välttämättä ole ajatelleet korppia.
Seuraavaksi yleisimmät eläimet ovat seitsemän nimen kissa (Kissakivi) ja kuuden nimen kauris (Kauriskoski). Uudissukunimissä on käytetty myös eläinryhmään viittaavia sanoja, kuten lintu (kahdeksassa nimessä, esimerkiksi Lintulehto) ja käärme (viidessä nimessä, esimerkiksi Käärmeaho). Kiinnostavaa on, että sana koira sisältyy vain yhteen uudissukunimeen.
Vaikka 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun nimenmuutoksissa luontoaiheiset nimet olivat erittäin suosittuja, eläinten nimityksiä tuon ajan uudisnimiin ei sisältynyt samoissa määrin kuin nykyisin. 1900-luvulla monista eläinaiheisista sukunimistä on jopa luovuttu. (Ks. kirjoitukseni ”Hirvonen, Härkönen, Kokko ja moni muu” Kielikellossa 3/2021; linkki tämän jutun lopussa.)
Puita ja kukkia
Jokin kasvin nimitys sisältyy noin kahdeksaan prosenttiin aineistoni uudissukunimistä. Puista suosituimpia ovat lehmus (esimerkiksi Lehmuslaakso) ja paju (Hopeapaju), jotka molemmat esiintyvät seitsemässä nimessä. Kuuden nimen osana on koivu (Koivukallio) tai tuomi (Tuomipolku). Muita useampaan kuin kolmeen nimeen sisältyviä puiden nimityksiä ovat honka, kataja, kuusi, mänty, pihlaja ja saarni.
Kaisla tai samaa tarkoittava kaihla sisältyy neljään nimeen (Kaislaluoto). Kukista yleisin on 11 nimessä esiintyvä ruusu (Ruusuaho). Toiseksi yleisin on lilja, joka sisältyy kahdeksaan nimeen (Tähtililja).
Myös reilut sata vuotta sitten suosittiin kasviaiheisia nimiä. Esimerkiksi Kanerva, Tuominen, Saarnisto ja Koivulehto ovat tuon ajan uudissukunimiä.
Värit
Väreistä uudissukunimissä suosituimmat ovat musta ja valkoinen. Sana musta esiintyy 12 nimessä (esimerkiksi Mustaluoto) ja valkea ~ valkia ~ valko 11 nimessä (Valkiaranta). Valkea merkitsee myös tulta, joten on mahdollista, että joissain nimissä nimenottaja ei olekaan ajatellut väriä. Joka tapauksessa musta ja valkea ovat nimistöntutkija Eero Kiviniemen laskelmien mukaan yleisimmät väriä merkitsevät adjektiivit myös paikannimissä. Musta tosin on valkeaa paljon yleisempi.
Seuraavaksi yleisimmät värit uudissukunimissä ovat sininen ja vihreä: sini ~ siner- sisältyy kuuteen nimeen (Sinisola) ja vihreä ~ viher- viiteen nimeen (Vihermetsä). Lisäksi kahdessa nimessä esiintyy harmaa ja yhdessä puna.
Muu sanasto
Edellä mainittujen lisäksi aineistosta pistävät silmään tietyt yksittäiset sanat, jotka toistuvat nimissä usein. Jos tavallisimpia paikannimistä tuttuja, paikanlajia kuvaavia sanoja (lampi, kallio, koski ym.) ei lasketa, yleisimpiä sanoja uudissukunimissä on meri. Sanan meri sisältäviä nimiä on aineistossa 38 (esimerkiksi Merenselkä).
Suhteellisen yleisiä (11–20 nimessä) ovat myös seuraavat sanat:
helmi (Virranhelmi)
valo (Valojoki)
sydän (Sydänkorpi)
sammal (Sammalharju)
elo (Elovesi)
halla (Hallaviita)
hopea ~ hopia (Hopeakallio)
talvi (Talvenvalo)
kuu (Kuunsäde)
sade (Sadeniitty)
tuuli (Kesätuuli)
lumi (Lumijoki)
taivas (Taivaantuli)
Nämä sanat ovat merkitykseltään melko positiivisia lukuun ottamatta ehkä hallaa – ainakaan maataloudessa halla ei ole toivottu ilmiö. Hallaa ja osaa muista luettelon sanoista yhdistävät kuitenkin pehmeät äänteet, kuten l-äänne. Ehkä samasta syystä talvi on yleisempi uudissukunimissä kuin muut vuodenaikojen nimitykset, vaikkei talvi luultavasti ole vuodenaikana kaikkein suosituin.
Edellisten lisäksi vähintään viidessä nimessä esiintyvät jää, taival ~ taipale, tuli, tähti, kulta, iki, sysi, aalto, louhi, syksy ~ syys, kannel ~ kantele, keiju, kevät, pohja ~ pohjoinen, rauta, usva, yö, aamu, aarni, aava, hiisi, kaski ja taika.
Yleisimpien uudissukunimissä käytettyjen sanojen perusteella näyttää siltä, että 2000-luvulla valitaan luontoon, vuodenaikoihin ja mytologiaan viittaavia nimiä, jotka synnyttävät myönteisiä mielikuvia.
Yhdyssanat yleisimpiä
Rakenteeltaan aineiston nimistä noin 70 prosenttia on yhdyssanoja. Tyypillisesti tällainen nimi on paikannimen näköinen ja jälkiosana on jokin paikanlajin kertova sana, kuten järvi, mäki tai saari (esimerkiksi Peuralampi). Moni nimi onkin myös todellinen paikannimi.
Yhdyssanan muotoisia nimiä on sukunimistössämme runsaasti jo ennestään.
Yhdyssanan muotoisia nimiä on sukunimistössämme runsaasti ennestäänkin. Tällaiset nimet pohjautuvat usein talonnimiin, jotka voivat puolestaan johtua läheisen luontopaikan nimestä. Myös sukunimien suomalaistaminen toi käyttöön paljon tällaisia nimiä: monet ruotsinkieliset sukunimet olivat yhdyssanoja, ja niitä käännettiin joko suoraan tai mukaillen suomeksi (Grönberg > Vihervuori, Qvarnström > Vaarnavirta).
Johtimellisia nimiä
Ehkä tyypillisimpinä suomalaisina sukuniminä pidetään nimiä, joiden lopussa on -nen-johdin. Uudissukunimiaineistossa -nen-loppuisia nimiä on kuitenkin vain noin kuusi prosenttia (esimerkiksi Meilonen). Toisaalta nimistöntutkija Sirkka Paikkalan mukaan vuonna 2004 vain vajaat neljä prosenttia kaikista Suomessa käytöstä olevista sukunimistä oli -nen-loppuisia. Prosenttiosuus ei liene sen jälkeen juuri kasvanut.
Vaikutelma -nen-nimien tyypillisyydestä johtuu siitä, että tällaisten nimien kantajia on paljon. 50:n yleisimmän sukunimen joukossa -nen-nimiä on 36. Vuonna 2004 lähes kahdella miljoonalla suomalaisella oli -nen-loppuinen sukunimi.
-nen-loppuisten nimien yleisyyttä selittävät toisaalta vanhat itäsuomalaiset sukunimet, toisaalta 1800-luvun uudisnimet. Itäsuomalaiset nimet ovat satoja vuosia vanhoja, joten suvut ovat ehtineet kasvaa suuriksi. Lisäksi sama nimi voi olla useammalla suvulla. 1800-luvun nimenottajat puolestaan katsoivat mallia itäsuomalaisista nimistä, ja syntyi niin sanottu Virtanen-tyyppi, jossa jokin luontoaiheinen sana on yhdistetty johtimeen -nen (Aaltonen, Kuusinen, Lahtinen). Nimenkantajien määrää kasvatti se, että eri suvut ottivat samoja nimiä.
-nen-loppuisten nimien suosio hiipui 1900-luvun puolella. Ehkäpä nykyisistäkin nimenmuuttajista -nen-loppuiset nimet tuntuvat liian tavanomaisilta. Toisaalta käytössä on jo paljon sellaisia nimiä, joissa esimerkiksi jokin eläimen tai puun nimitys on yhdistetty -nen-johtimeen (Kettunen, Kuusinen), joten uusia nimiä voi olla hankala muodostaa.
Sukunimissä on yleinen myös -la/lä-johdin. Uudissukunimiaineistossa -la/lä-loppuisia nimiä on runsas kolme prosenttia (Liljala). Muitakin sukunimissä tyypillisiä johtimia, kuten -io/iö, -nto/ntö, -ma/mä ja -sto/stö, on uudissukunimissä käytetty, tosin paljon harvemmin (Somerio, Lammento, Ojelma, Helmistö).
Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi
Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla on ollut vuodesta 2018 lähtien Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi -julkaisu, joka sisältää suomen- ja ruotsinkielisiä uudissukunimiksi sopivia nimiä. Julkaisun aineisto koostuu paikannimistä ja käytöstä poistuneista sukunimistä.
Vuosina 2019–2022 julkaisusta on poistettu yli 500 käyttöön otettua nimeä. Toisinaan voi olla sattumaa, että nimenmuuttaja on hakenut julkaisussa olevaa nimeä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ehdotuksista on ollut hyötyä uutta nimeä pohtiville. Tällä hetkellä julkaisu sisältää noin 5 900 suomenkielistä ja noin 500 ruotsinkielistä nimeä. Ehdotukset eivät siis ihan pian lopu!
Lähteet ja lisälukemista
Finlex: Etu- ja sukunimilaki(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Digi- ja väestötietovirasto: Väestötietojärjestelmän suomalaisten nimiaineistot(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kotimaisten kielten keskus: Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Elina Wihuri 2020: Luonto, perinteet ja romantiikka inspiroivat sukunimen vaihtajia (Ylen Oppiminen-sivusto)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Sirkka Paikkala 2004: Se tavallinen Virtanen (Kielikello 4/2004)(avautuu uuteen ikkunaan)
Petra Saarnisto 2021: Miksi Heikkisessä on ‑nen ja Mattilassa ‑la? (Kielikello 2/2021)(avautuu uuteen ikkunaan)
Petra Saarnisto 2021: Hirvonen, Härkönen, Kokko ja moni muu (Kielikello 3/2021)(avautuu uuteen ikkunaan)
Eero Kiviniemi 1990: Perustietoa paikannimistä. Helsinki: SKS.