Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa jokaisella tulee lain mukaan olla etunimi ja sukunimi. Norjalaisilla ja tanskalaisilla voi olla lisäksi niin sanottuja välinimiä. Islannissa puolestaan käytetään etunimen lisäksi isän nimeen perustuvia patronyymeja ja äidin nimeen perustuvia matronyymeja. Osalla islantilaisista on myös periytyvä sukunimi.
Selvitän tässä artikkelissa pääpiirteittäin, mitä pohjoismaisissa nimilaeissa säädetään etunimistä, sukunimistä, välinimistä, patronyymeista ja matronyymeista. Nimilaeissa huomioidaan myös ulkomaalaistaustaiset, transsukupuoliset ja adoptiolapset. En kuitenkaan kirjoita niistä tässä artikkelissa.
Etunimet
Kaikissa Pohjoismaissa ihmisellä tulee olla vähintään yksi etunimi. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa etunimien määrää ei ole laissa rajoitettu, mutta Suomessa niitä saa olla enintään neljä ja Islannissa enintään kolme.
Tanskassa ja Islannissa on hyväksyttyjen etunimien listat, joista nimi valitaan. On kuitenkin mahdollista tehdä hakemus nimestä, joka ei ole listalla. Jos nimi hyväksytään, se lisätään listaan. Tanskassa uusien nimien hyväksymisestä päättää perhetuomioistuin (familieretshuset) ja Islannissa henkilönnimikomitea (Mannanafnanefnd).
Muissa Pohjoismaissa ei ole virallisia etunimilistoja, mutta esimerkiksi Suomessa oikeusministeriön alainen nimilautakunta käsittelee sellaiset nimet, joiden lainmukaisuutta epäillään Digi- ja väestötietovirastossa. Nimilautakunta joko puoltaa tai ei puolla nimen hyväksymistä, ja Digi- ja väestötietovirasto tekee päätöksen nimilautakunnan lausunnon pohjalta.
Kaikissa Pohjoismaissa etunimille on kuitenkin tietyt kriteerit. Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Islannin nimilakien mukaan etunimi ei saa aiheuttaa pahennusta tai kantajalleen haittaa. Norjassa etunimeksi ei yleensä sovi nimi, joka on tai on ollut käytössä Norjassa sukunimenä, ellei nimi ole alun perin etunimi. Myöskään Suomessa etunimi ei saa olla ilmeisen sukunimityyppinen (esimerkiksi Korhonen, Mattila). Islannissa puolestaan etunimestä pitää pystyä muodostamaan genetiivimuoto islannin kielellä, ja sen tulee muutenkin olla mukautettavissa islannin kielen rakenteeseen ja oikeinkirjoituskäytäntöihin.
Kaikissa Pohjoismaissa etunimille on tietyt kriteerit.
Suomessa, Norjassa ja Tanskassa pojalle ei saa antaa naisennimeä eikä tytölle miehennimeä. Suomessa on kuitenkin jo vanhastaan ollut käytössä sukupuolineutraaleja nimiä, kuten Kaino ja Rauni. Lisäksi sukupuolineutraaleiksi katsotaan sellaiset harvinaiset nimet, jotka eivät ole vielä vakiintuneet yhden sukupuolen nimiksi.
Suomessa on myös tyypillisesti joko miehen tai naisen nimeksi vakiintuneita etunimiä, jotka ovat kuitenkin olleet harvinaisina käytössä myös toisen sukupuolen niminä. Tällainen tyypillisesti naisen nimenä käytetty nimi voidaan hyväksyä miehelle ja miehennimi naiselle, jos nimi on käytössä vähintään viidellä elossa olevalla henkilöllä, jotka ovat samaa sukupuolta kuin henkilö, jolle nimeä haetaan.
Myös norjalaisilla on nimiä, joita on perinteisesti annettu kaikille sukupuolille. Tanskan etunimilistassa puolestaan on tällä hetkellä noin 1 300 sukupuolineutraaliksi merkittyä nimeä.
Islannissakin on hyväksyttyjen nimien listassa aiemmin eroteltu naisen- ja miehennimet eikä naisennimeä ole saanut antaa pojalle tai miehennimeä tytölle. Vuonna 2019 erottelusta luovuttiin, ja nykyään kaikki listan nimet ovat kaikille sallittuja. Islantilaiset etunimet eivät kuitenkaan vanhastaan ole sukupuolineutraaleja samalla tavalla kuin jotkin suomalaiset nimet. Vastaavasti Ruotsissakaan nimiä ei ole laissa rajoitettu tietyn sukupuolen nimiksi.
Sukunimet
Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa jokaisella tulee lain mukaan olla sukunimi. Islannissa etunimen tai -nimien lisäksi käytetään patronyymia tai matronyymia, mutta myös sukunimiä on käytössä. Vuodesta 1925 lähtien ei uusia sukunimiä kuitenkaan ole Islannissa saanut ottaa. Oikeus käyttää sukunimeä on vain siinä tapauksessa, että sukunimi periytyy suoraan vanhemmilta tai esivanhemmilta.
Lapsi saa yleensä jommankumman vanhemman tai heidän yhteisen sukunimensä. Kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Islannissa avioituva pari voi ottaa yhteisen sukunimen. Islannissa aviopuolison sukunimen voi ottaa vain välinimeksi. Avoparinkin on mahdollista ottaa yhteinen nimi Suomessa, Norjassa ja Tanskassa, jos heillä on yhteinen lapsi. Suomessa yhteisen nimen saa myös vähintään viisi vuotta yhdessä asunut lapseton avopari. Norjassa ja Tanskassa riittää kahden vuoden yhteisasuminen.
Suomessa kahdesta sukunimestä voi muodostaa sukunimiyhdistelmän. Nimet voidaan kirjoittaa erilleen tai yhdistää yhdysviivalla (esimerkiksi Aalto Mattila, Pesonen-Mäki). Sukunimiyhdistelmään on mahdollista valita mitkä tahansa sellaiset nimet, joiden käyttöön henkilöllä on oikeus. Esimerkiksi: lapselle voidaan muodostaa sukunimiyhdistelmä tämän vanhempien nimistä, avioparin sukunimiyhdistelmässä voi olla kummankin puolison nimi tai aikuinen voi liittää omaan sukunimeensä vaikka isovanhempansa sukunimen.
Ruotsin, Norjan ja Tanskan niin sanottu kaksoissukunimi (dubbelt efternamn, dobbelt etternavn, dobbelt efternavn) muistuttaa Suomen sukunimiyhdistelmää, mutta ei ole täysin sama asia. Sukunimiyhdistelmän katsotaan koostuvan kahdesta itsenäisestä sukunimestä, kun taas kaksoisnimien ajatellaan olevan kahdesta osasta muodostettu yksi sukunimi. Ruotsissa kaksoissukunimen osat voidaan kirjoittaa erilleen tai yhdistää yhdysviivalla, mutta Norjassa ja Tanskassa kaksoisnimissä käytetään aina yhdysviivaa.
Tanskalaisen sukunimi on aina hänen nimiyhdistelmänsä viimeinen nimi. Esimerkiksi näyttelijä Nikolaj Coster-Waldaun sukunimessä on yhdistetty hänen äitinsä sukunimi Coster ja isänsä sukunimi Waldau; näyttelijän sukunimi on siis Coster-Waldau. Hän olisi voinut ottaa äitinsä nimen myös välinimeksi, jolloin ei käytettäisi yhdysviivaa (Coster Waldau) ja pelkkä Waldau olisi hänen sukunimensä.
Suomessa kaikki käytössä olevat sukunimet ovat suojattuja. Käytössä olevan nimen voi ottaa itselleen vain siinä tapauksessa, että nimi on kuulunut omille vanhemmille tai esivanhemmille viidenteen polveen asti. Ruotsissa ja Tanskassa sen sijaan sukunimensä voi vaihtaa nimeen, joka on jo käytössä vähintään 2 000 henkilöllä kyseisessä maassa. Norjassa vastaava määrä on 200. Norjassa ja Tanskassa myös harvinaisemman nimen voi saada itselleen, jos kaikki kyseisen nimen kantajat antavat suostumuksensa. Lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa voi Suomen tavoin ottaa suojatun nimen, jos se on kuulunut omille esivanhemmille viidenteen polveen saakka. Norjassa ja Tanskassa myös välinimiä voi muuttaa sukunimiksi, ja Norjassa omistamansa tai asumansa maatilan nimen voi joissakin tapauksissa ottaa sukunimekseen.
Islantia lukuun ottamatta kaikissa Pohjoismaissa on mahdollista luoda uudissukunimi. Uudissukunimi tarkoittaa nimeä, joka ei ole kyseisessä maassa käytössä sukunimenä. Uudissukunimeksikään ei käy mikä tahansa nimi, vaan sille on kriteerinsä. Nimi ei saa olla yrityksen nimi, rekisteröity tuotemerkki tai vastaava eikä sekoitettavissa sellaiseen. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa uudissukunimi ei saa olla sekoitettavissa myöskään suojattuun sukunimeen. Suomessa tällaista sääntöä ei ole, vaan yhden kirjaimen ero riittää, esimerkiksi Karhunkallion voi ottaa sukunimeksi, vaikka Karhukallio on käytössä.
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sukunimeksi ei yleensä käy käytössä oleva etunimi eikä Suomessa ilmeisen etunimityyppinen nimi. Suomessa uudissukunimen täytyy lisäksi vastata kotimaista nimikäytäntöä muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan. Näitä kriteerejä tarkastellaan oikeusministeriön nimilautakunnassa tapauskohtaisesti.
Välinimet
Suomalaisille vieraampi nimikategoria on välinimet, joita käytetään Norjassa ja Tanskassa ja jonkin verran myös Islannissa. Välinimetkin ovat virallisia nimiä, ja niistä säädetään laissa.
Norjalaisilla ja tanskalaisilla välinimen (mellomnavn, mellemnavn) paikka nimiyhdistelmässä on nimityksensä mukaisesti etunimen ja sukunimen välissä. Tyypillisesti se muistuttaa sukunimeä. Välinimeksi voikin ottaa nimen, jonka saisi myös sukunimeksi, kuten vanhemman, esivanhemman tai puolison suku- tai välinimen tai kokonaan uuden nimen. Tanskassa välinimeksi on mahdollista ottaa myös etunimi.
Myös Ruotsissa on käytetty välinimiä, mutta viimeisimmässä henkilönnimilain uudistuksessa (2017) niistä luovuttiin. Henkilöt, joilla on välinimi vanhastaan, voivat pitää sen, muuttaa nimensä kaksoisnimeksi tai jättää välinimen pois.
Vaikka Islannissakin käytetään välinimiä (millinafn), ne eivät ole erityisen yleisiä. Ne myös poikkeavat hieman muiden Pohjoismaiden välinimistä. Islantilaiset välinimet kulkevat yleensä suvussa tai kertovat, mistä nimenkantaja on kotoisin. Myös välinimistä on hyväksyttyjen nimien lista.
(Sirkka Paikkala on kirjoittanut välinimistä Kielikellossa jutussaan ”Mikä on Gro Harlem Brundtlandin sukunimi?”. Linkki juttuun on tämän artikkelin lopussa.)
Patronyymit ja matronyymit
Patronyymit ovat isän etunimestä ja tytärtä tai poikaa merkitsevästä sanasta muodostettuja nimiä (esimerkiksi Jussinpoika/-tytär, Johansson/-dotter, Jónsson/-dóttir). Matronyymit on muodostettu vastaavasti äidin nimestä. Patronyymeja ja matronyymeja käytetään kaikissa Pohjoismaissa, mutta eri tavoin.
Islannissa jokainen lapsi saa etunimensä perään patronyymin tai matronyymin. On myös mahdollista käyttää molempia (esimerkiksi Bergþóruson Eggertsson; henkilön äidin nimi on Bergþóra ja isän nimi Eggert). Patronyymi tai matronyymi ei siis koskaan periydy, vaan se muodostetaan aina lapsen vanhemman nimestä. Sitä ei myöskään voi siirtää puolisolle. Ne islantilaiset, joilla on oikeus käyttää sukunimeä, voivat valita, käyttävätkö sitä patronyymin tai matronyymin lisäksi vai sijasta.
Vuodesta 2019 lähtien Islannissa on voinut merkitä väestörekisteriin sukupuolekseen neutraalin (ei mies eikä nainen). Sukupuolensa neutraaliksi merkinneet islantilaiset voivat käyttää patronyymissaan tai matronyymissaan sukupuolineutraalia jälkiosaa bur (esimerkiksi Jónsbur, Guðrúnarbur). Sana bur on saanut vaikutteita runollisesta poikaa merkitsevästä sanasta bur, mutta se on suunniteltu sukupuolineutraalia käyttöä varten ja tarkoittaa (jonkun) lasta.
Vaikka patronyymi tai matronyymi on suurimmalla osalla islantilaisista ikään kuin sukunimen paikalla, sitä ei käytetä täysin samalla tavalla kuin sukunimeä muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi mediassa ei viitata ihmisiin pelkällä patronyymilla tai matronyymilla ja henkilönnimet aakkostetaan etunimen mukaan.
Suomessa patronyymeja tai matronyymeja ei juuri ole käytetty kansan keskuudessa.
Myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on historiallisesti käytetty patronyymeja ja matronyymeja ihmisten yksilöimiseen. Sittemmin patronyymit ovat vakiintuneet periytyviksi sukunimiksi (esimerkiksi Andersson, Jensen, Nilsen). Myös Suomessa ruotsinkielisiä patronyymeja on vakiintunut sukunimiksi. Kaikki Anderssonit eivät siis ole Andersin poikia. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on kuitenkin mahdollista ottaa oman vanhemman nimeen perustuva patronyymi tai matronyymi sukunimeksi (myös sellainen, jonka lopussa on tytärtä merkitsevät sana) sekä Norjassa ja Tanskassa myös välinimeksi.
Suomessa patronyymeja tai matronyymeja ei historiallisesti juuri ole käytetty kansan keskuudessa, mutta koska väestökirjanpito perustui ruotsalaiseen käytäntöön, esimerkiksi kirkonkirjoihin lisättiin usein ihmisen etunimen perään patronyymi. Aviottomille lapsille merkittiin matronyymi. Suomenkieliset patronyymit eivät ole vakiintuneet sukunimiksi samaan tapaan kuin ruotsinkieliset, mutta muutamia poika-loppuisia sukunimiä on käytössä (esimerkiksi Ollinpoika). Nykyisen etu- ja sukunimilain mukaan patronyymin tai matronyymin voi antaa etunimeksi (esimerkiksi Matintytär, Maijanpoika). Se ei kuitenkaan saa olla ainut eikä ensimmäinen etunimi.
Samanlaista ja erilaista
Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan nimilaeissa on siis pieniä eroja esimerkiksi etunimien määrän ja sukupuolen suhteen, mutta pääpiirteissään maiden nimikäytännöt ovat keskenään hyvin samanlaiset. Kaikilla tulee olla yksi tai useampi etunimi ja sukunimi. Lisäksi norjalaiset ja tanskalaiset käyttävät välinimiä.
Islannin nimikäytäntö sen sijaan poikkeaa selkeästi muista Pohjoismaista. Henkilön päänimi on hänen etunimensä, jota islantilaiset käyttävät myös esimerkiksi julkisuuden henkilöihin viitatessaan. Etunimien lisäksi käytetään patronyymia tai matronyymia. Sukunimiä on vain harvoilla.
Tärkeimmät lähteet ja lisää luettavaa
Suomen etu- ja sukunimilaki (Finlex)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Sirkka Paikkala: Uusi etu- ja sukunimilaki voimaan (Kielikello 1/2019)(avautuu uuteen ikkunaan)
Ruotsin henkilönnimilaki: lag om personnamn(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Norjan henkilönnimilaki: lov om personnavn(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Ivar Utne: Mellomnamn – for offentleg bruk? (Språknytt 2/2015)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Tanskan nimilaki: navneloven(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Tanskan luettelo hyväksytyistä etunimistä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Sirkka Paikkala: Mikä on Gro Harlem Brundtlandin sukunimi? (Kielikello 3/2011)(avautuu uuteen ikkunaan)
Islannin henkilönnimilaki: lög um mannanöfn(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Islannin nimilaista englanniksi: Registers Island. Names(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Islannin hyväksyttyjen etunimien rekisteri(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Elina Wihuri: Kenen poika Jón on? (Kieli-ikkuna 17.6.2007)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Artikkelin ruotsinkielinen käännös: Personnamnspraxis i de nordiska länderna – likheter och skillnader (Språkbruk 6.10.2022)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Muokattu 19.9.2024: Kappaletta ruotsalaisista välinimistä korjattu.