Kotimaisten kielten keskuksen sanakirjoista toistaiseksi seitsemän on verkossa vapaasti käytettävissä. Niistä tunnetuimpaan, Kielitoimiston sanakirjaan, tehdään satojatuhansia hakuja kuukaudessa. Jos hakee erisnimeä, kuten Thaimaa tai Anitta, ei kuitenkaan tärppää. Yleiskielen sanakirjoihin nimittäin otetaan mukaan ns. yleisnimet, joihin eivät kuulu myöskään tavaramerkkien mukaelmat, esimerkiksi aspiriini tai lego.
Kun haluaa tietoa erisnimistä, kannattaakin käyttää sellaisia hakemistoja ja oppaita, jotka keskittyvät juuri nimiin. Kotuksen verkkosivuilla ovat vapaasti käytettävissä muun muassa Asutusnimihakemisto sekä oppaat Etunimien taivutus ja Sukunimien taivutus.
Kun erisnimi on myös yleisnimi
Sanakirjoissa kyllä esiintyy nimiä, jopa hakusanoina. Useisiin Kotuksen sanakirjoista erisnimiä otetaan hakusanoiksi, jos niillä on appellatiivista eli yleisnimistä käyttöä, joko sellaisenaan tai jossakin vakiintuneessa sanonnassa tai sananparressa. Erisnimiä esiintyy sanakirjoissa myös appellatiivisten yhdyssanojen osina. Hakusanoina voi siis olla annansilmä ja taskumatti mutta ei sanoja Anna-täti ja pikku-Matti.
Nimien etsiminen Kotuksen verkkosanakirjoista on kuitenkin työlästä, koska erisnimiä varten ei ole omaa hakutoimintoa. Kielitoimiston sanakirjasta voi tosin valita hakuvaihtoehdon ”Etsi koko tekstistä” ja hakea lyhennettä erisn. Näin saa tulokseksi 68 osumaa, joista 56 koskee itse hakusanaa (lisää erisnimiä koskevia mainintoja saa haulla erisnim*). Joukossa on paikannimiä (kuten Alpit, Pohjola), taivaankappaleiden ja tähtikuvioiden nimiä (Aurinko, Kalat), viranomaisten nimiä (Puolustusvoimat, Verohallinto) sekä kristinuskon Jumalaan viittaavia nimityksiä (Herra, Vapahtaja).
Edellä esitetyllä lyhennehaulla löytää Kielitoimiston sanakirjasta vain osan hakusanoina olevista erisnimistä. Löytääkseen lisää appellatiivistuneita erisnimiä täytyy tietää, mitä on etsimässä. Näin pääsee vaikkapa varmistamaan, että hakusanoina ovat kaupungin nimestä tanssin nimeksi muuttunut charleston sekä kuvitteelliset paikannimet höyhensaaret ja kyöpelinvuori.
Hakusanoina voi siis olla annansilmä ja taskumatti mutta ei sanoja Anna-täti ja pikku-Matti.
Etunimiä Kielitoimiston sanakirjassa on runsaasti, tyyliväriltään arkisiksi merkittyjen sanojenkin joukossa jo toistakymmentä, kuten hemmo, rambo, uuno ja yrjö. Naisten nimiä tähän joukkoon sisältyy vain kaksi, mimmi ja sussu. Idiomikäyttöä on puolestaan nimillä iikka (joka iikka, iikka kuin iikka) ja pekka (pekkaa pahempi, pekkaa päälle). Sukunimiä on muun muassa mittayksiköiden nimissä (kelvin, ångström) ja ruokasanastossa (pavlova, stroganov).
Vanhan kirjasuomen sanakirjan hakusanoihin sisältyy lukuisia mytologisten olentojen nimiä, kuten Kalevalasta tutut Ahti, Ilmarinen ja Louhi. Niiden mukaan ottamista lienee aikoinaan motivoinut se, että sanakirjan lähteisiin kuuluvat 1700-luvun suuren sanakirjantekijän Christifrid Gananderin teokset Mythologia Fennica ja Nytt Finskt Lexicon. Ne sisältävät runsaasti sitaatteja loitsuista ja kansanrunoista.
Loppuvuodesta 2017 on tarkoitus julkaista verkossa ensimmäiset jaksot Suomi–somali-sanakirjaa ja Suomi–kurdi (kurmandži) -sanakirjaa. Näitä maahanmuuttajasanakirjoja Kotus tekee yhteistyössä Opetushallituksen kanssa. Niissä on pääosin yhteiset suomenkieliset hakusanat, joista erisnimiä on runsas prosentti (n. 320 nimeä). Hakusanoina on paikannimiä sekä organisaatioiden, tuomioistuinten ja sopimusten nimiä, ei kuitenkaan henkilönnimiä.
Yhdyssanoissakin piilee nimiä
Yhdyssanoissa nimiä esiintyy varsin usein niin perus- kuin määriteosinakin. Kielitoimiston sanakirjassa on hakusanoina esimerkiksi koko joukko sellaista ruokasanastoa, jonka yhdyssanat alkavat nominatiivi- tai genetiivimuotoisella paikannimellä, kuten emmentaljuusto ja parmankinkku. Kansanomaisia kasvinnimiä on hakusanoina niin Vanhan kirjasuomen sanakirjassa kuin murresanakirjoissakin. Ne alkavat henkilönnimen genetiivimuodolla, esimerkiksi jeesuksen-, johanneksen- ja kreetankukka.
Yhtä lailla etunimet toimivat yhdyssanojen jälkiosina. Kun hain Kotuksen murresanakirjoista yhdyssanoja, joiden jälkiosina on yleisiä etunimiä, sain tulokseksi muun muassa 12 suomen- ja 12 ruotsinkielistä yhdyssanaa, joiden perusosana on maija tai Maja. Merkitykset vaihtelevat, mutta henkilötarkoitteisina yhdyssanat ovat useimmiten halventavia: niin suomenkieliset katu-, kela- ja koiramaija kuin ruotsinkieliset ball-, hasa- ja låp-Maja.
Kansanomaisia kasvinnimiä on hakusanoina niin Vanhan kirjasuomen sanakirjassa kuin murresanakirjoissakin.
Huomioni kiinnittyi samalla joukkoon yhdyssubstantiiveja, joissa sana kusi on yhdistetty johonkin kansanomaiseen pyhimyksen nimeen. Näiden substantiivien yhteiseksi selitteeksi voisi antaa ’päivä, jona usein sataa’. Suomen murteiden sanakirjassa on hakusanoina mm. kusimarketta ja -reeta, joita molempia nimityksiä on käytetty Margaretan päivästä. Vastaavasti suomenruotsalaiset ovat kutsuneet Margaretan päivää nimityksillä piss-Magg ja pisses-Greta.
Etunimet ovat jatkuvasti produktiivisia yhdyssanan perusosina. Kielitoimiston sanakirjasta löytyy lukuisia yhdyssanoja, joiden jälkiosana on jokin etunimi, esimerkiksi mikko-loppuiset arkiseksi luonnehditut baari-, kipinä- ja rättimikko sekä leikilliseksi luonnehdittu ovimikko.
Esimerkkeihin yleisesti tunnettuja nimiä
Silloinkin, kun sanakirjassa ei ole erisnimiä hakusanoina, niitä voi esiintyä esimerkeissä, ovatpa nämä sitten autenttisia sitaatteja lähteistä, toimituksen laatimia tai jotain siltä väliltä. Maahanmuuttajasanakirjojen esimerkeissä kuitenkin käytetään henkilönnimien asemesta persoonapronomineja aina, kun voidaan, koska ensisijaiset sanakirjojen käyttäjät eivät välttämättä tunne suomalaisia etunimiä. Henkilönnimiä esiintyykin maahanmuuttajasanakirjoissa vain sellaisissa esimerkeissä, joissa ne ovat välttämättömiä selvyyden vuoksi:
Matti on lempinimeltään Masa. (Sana-artikkelissa lempinimi)
Myös Kielitoimiston sanakirjan esimerkeissä vältetään yleensä henkilönnimiä: mieluummin hän kuin Maija. Nimiä käytetään vain sellaisissa artikkeleissa, joissa hakusanan käytön havainnollistaminen todellakin edellyttää nimen käyttöä:
Akseli Virtasen perikunta. (Sana-artikkelissa perikunta)
Kaikki suomalaiset tuntevat Lasse Virenin. (Sana-artikkelissa tuntea)
Kun nimi tarvitaan, sanakirjaesimerkkiin täytyy valita yleisesti tunnettu nimi, joka myös pysyy tuttuna vuosikymmenestä toiseen. Virtanen on Suomen yleisin sukunimi, ja kestävyysjuoksija Lasse Virenin saavutuksia suomalaiset eivät ole unohtaneet, vaikka hän on lopettanut kansainvälisen kilpauransa jo yli 30 vuotta sitten.
Varsinkin Vanhan kirjasuomen sanakirjassa toimittajat joutuvat toisinaan täydentämään esimerkkejä, kuten korvaamaan persoonapronominin henkilönnimellä:
[Uskon Jeesuksen] sijte puctasta neitzeste Mariasta ninquin oikiasta loonolisesta Eitiste syndynexi. (Sana-artikkelissa oikea)
Uskontunnustuksessa nimi Jesus esiintyy niin kaukana tarkasteltavana olevasta oikiasta-sanasta, että se on tarvinnut tuoda lähemmäs hakasuljetäydennykseen. Nykysuomeksi kirjoitetuissa täydennyksissä pitäydytään yleensä niukalla linjalla, siis [Gezelius] eikä [Johan Gezelius], [Johan Gezelius vanh.] tai [piispa Gezelius].
On myös varsin tavallista korvata henkilönnimi yleisluonteisemmalla selityksellä, kuten tässä kirkonkokouksen pöytäkirjan katkelmassa:
[Lukkarin viran hakija] myös on Lazaretisä opetellut – – parannuxen neuvoja ja läkityxiä ymmärtämään ja – – toimittamaan. (Sana-artikkelissa opetella)
Viranhakijan nimellä ei ole mitään merkitystä opetella-verbin käytön kannalta, joten nimi on sanakirjassa korvattu selityksellä, joka kertoo sitaatin asiayhteydestä.
Jos nimi on liiankin tuttu
Murresanakirjojen toimituksissa on toisinaan puntaroitava, onko paikkakuntalaisten liian helppo tunnistaa murrenäytteessä puheena oleva henkilö. Tässä kaksi toimituksellista ratkaisua Suomen murteiden sanakirjasta:
Niihä Otto Laetsenniis sanovat sannee, että voe voe ku on hiehkeej ja korreen näkösijä ihmiset Suomessa sitä allaa (= siihen verraten) ku Ameriikassa. (Kangasniemi; sana-artikkelissa hehkeä)
Sii se Jusu kuupakoit kujal, ku hää ol nii juoksis täys ette päässyt tost toho! (Pertteli; sana-artikkelissa kuupakoida)
Ensimmäisessä amerikankävijä Otto Laitinen kehuu suomalaisia ja kelpaa sanakirjaesimerkkiin koko nimellään. Toisessa on puhe arkaluonteisemmasta asiasta, humalaisen toikkaroinnista, joten sukunimi jätetään mainitsematta. Kolmas vaihtoehto on jättää nimi kokonaan pois samaan tapaan kuin edellä lukkarin viran hakijaa koskevassa esimerkissä.
Sanakirjaesimerkkiin valitaan yleisesti tunnettu nimi, joka myös pysyy tuttuna vuosikymmenestä toiseen.
Wellerismeissä eli sanomuksissa on säilynyt jälkipolville monen ikimuistoisen yksilön nimi, yhtä lailla kirkkoherran kuin kylähullunkin. Seuraavat, kevyesti yleiskielistetyt esimerkit ovat ruotsinkielisestä murresanakirjasta Ordbok över Finlands svenska folkmål:
hårdan kack sa Olssonskan då röven sprack ’kova kakka, sanoi Olssonska, kun perse halkesi (so. synnyttäessään)’. (Nykarleby; sana-artikkelissa kack)
bräk nog och, sa Nabbala-Herman när han klämde fåren mellan grinden ’siinähän määitte, sanoi Nabbala-Herman, kun lampaita veräjän läpi likisti’. (Karleby; sana-artikkelissa mellan)
Uudessakaarlepyyssä lienee elänyt Olssonska jos toinenkin, mutta sellaiset talonimen ja etunimen yhdistelmät kuin Nabbala-Herman voivat yksilöidä nimenkantajan hyvinkin tarkasti.
Sanakirjaesimerkeissä esiintyy toki myös paikannimiä. Ketään tuskin yllättää, että Kielitoimiston sanakirjassa käytetyin maantieteellinen nimi on Suomi. Jo perusmuodossa se esiintyy sanakirjan esimerkeissä 89 kertaa. Joukossa on paljon urheiluaiheisia esimerkkejä, kuten hopea-artikkelin lause Keihäässä Suomi otti hopeaa; toinen huomattava ryhmä ovat Suomea ylipäänsä maana luonnehtivat esimerkit, kuten seuraava pari:
Suomi on eräs rikkaimpia maita. (Sana-artikkelissa eräs)
Suomi on häntäpään maita kehitysavussa. (Sana-artikkelissa häntäpää)
Ehkäpä esimerkeistä alkaa jo hahmottua jonkinlainen Suomi-kuvakin, vaikkei sanakirjaa olekaan tarkoitettu tietosanakirjaksi.