”Äänikirjat ovat osa kirjallisuuden jatkumoa”

Äänikirjojen suosio kasvoi nopeaa vauhtia etenkin koronapandemian aikana. Vuonna 2022 sähköisten kirjojen eli äänikirjojen ja e-kirjojen myynti lähes saavutti painettujen kirjojen myynnin, ja kuluvan vuoden tilastossa lukemat saattavat jo kääntyä sähköisten kirjojen eduksi. Esimerkiksi WSOY:n kustantamo­perheeseen kuuluva Kustannusyhtiö Kosmos julkaisi viime vuonna yhteensä 18 teosta, joista vain yhtä – keittokirjaa – ei luettu äänikirjaksi. Sen sijaan yksi teoksista tehtiin ensisijaisesti äänikirjaksi (Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot) ja yksi julkaistiin pelkästään äänikirjana (Iikka Kiven Apokalompsis).

Anni Moilanen on työskennellyt Kosmoksessa vuodesta 2016 lähtien, ensin kustannustoimittajana ja sittemmin kustannuspäällikkönä. Hän on siis nähnyt työssään läheltä äänikirjojen läpimurron. Osa jutun tiedoista on peräisin WSOY:n äänikirjatuottajalta Emmi Barkarilta.

Aloitetaan perusasioista: Mikä on äänikirja? Entä e-kirja? Miten nämä eroavat toisistaan ja toisaalta painetusta kirjasta?

Äänikirjalla tarkoitetaan yleensä digitaaliseen mp3-muotoon äänitettyä teosta, jossa pyritään kirjoitetun tekstin neutraaliin ja mahdollisimman suoraan luentaan. Äänikirjassa siis toistetaan painettu kirja niin uskollisesti kuin mahdollista. Kun kirja luetaan ääneen, joudutaan tietysti tekemään valintoja muun muassa vieraskielisten sanojen ja nimien ääntämisen suhteen.

E-kirjalla puolestaan tarkoitetaan useimmiten epub2-tiedostoa, joka on luettavissa digitaalisesti ja jossa teksti on sovitettu nimenomaan kyseiseen digiformaattiin. Teksti siis taitetaan uusiksi, eli esimerkiksi sivujako ei e-kirjassa noudata painetun kirjan sivujakoa vaan skaalautuu laitteen mukaan. Epub2 sopii hyvin pelkkää tekstiä sisältävien kirjojen alustaksi, kun taas kuvakirjoissa suositaan epub3-formaattia, jossa e-kirja on käytännössä painetun kirjan näköisversio.

Julkaistaanko kaikki kirjat nykyään myös äänikirjana? Mitä ajattelet äänikirjojen suosiosta?

Nykypäivänä lähdetään siitä, että kaikki uutuuskirjat julkaistaan samaan aikaan kaikissa formaateissa, siis painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana. Isommat kustantamot tuottavat myös vanhempia teoksiaan eli niin sanottuja backlist-kirjoja äänikirjoiksi.

Äänikirjojen suosio perustunee osin siihen, että ne integroituvat perinteisiä kirjoja helpommin osaksi muuta elämää, esimerkiksi arkisten askareiden oheen. Tällä tavoin tavoitetaan uusia lukijoita, ja samalla todellisten kirjafanien on mahdollista kuluttaa kirjallisuutta entistäkin enemmän. Tulee kuitenkin muistaa, että äänikirjabuumi on pitkälti pohjoismainen kupla – monilla muilla alueilla äänikirjat eivät ainakaan toistaiseksi ole lyöneet samalla tavalla läpi. Yksi osoitus tästä on se, että valtaosa markkinoiden suurimmista äänikirjapalveluista on ruotsalaisia.

Tätä nykyä monien äänikirjojen myynti ylittää kappalemäärällä mitattuna jo paperikirjan myynnin. Äänikirjan suosio tuskin ainakaan vähenee tulevaisuudessa, ja jo nyt markkinoilla on pelkästään äänikirjana julkaistavia teoksia. Jatkossa käydään varmasti laajempaa keskustelua kirjailijoiden ja kustantamoiden ansaintalogiikasta, sillä sähköisistä kirjoista saadut tulot ovat huomattavasti pienemmät kuin paperikirjoista saadut. Nykyisellään tuloihin – niin kirjailijan kuin kustantamon – vaikuttaa muun muassa se, onko äänikirja kuunneltu kokonaan ja minkä pituinen teos on kyseessä.

Miten äänikirjalle hankitaan lukija?

Mietimme ensimmäiseksi, millainen ääni teokseen sopii, etenkin jos teoksessa on minäkertoja – nuori, vanha, mitä sukupuolta ja niin edelleen. Äänikirjanlukijoista valtaosa on ammattinäyttelijöitä, ja studioilla saattaa olla omat listansa, joilta he voivat myös ehdottaa lukijoita. Lisäksi kirjailijoilla on joskus lukijan suhteen toiveita, joita pyrimme parhaamme mukaan toteuttamaan.

Joissain tapauksissa kirjailija lukee itse teoksensa äänikirjaksi, esimerkiksi jos on kyse omaelämäkerrasta. Nämäkin harkitaan kuitenkin tapauskohtaisesti, ja kirjailijalta pyydetään lukunäyte. Ei siis ole automaattisesti niin, että kirjailija lukisi omakohtaisen teoksensa itse.

Mitä äänikirjan lukemisessa pitää ottaa huomioon? Entä ovatko äänikirjat jotenkin muuttaneet teosten toimitusprosessia?

Äänikirjan lukuohjeet laaditaan teoskohtaisesti. Äänikirjoja tuottava kollegani Emmi Barkar kertoi, että ohjeesta voi tulla 3-sivuinen tai 33-sivuinen, riippuen teoksen rakenteesta, sisällöstä ja sävystä. WSOY:llä työskentelee tätä nykyä yhdeksän äänikirjatuottajaa ja äänikirjoja julkaistaan vuodessa lähes tuhat, joten lukuohjeitakin tehdään todella paljon. Nykypäivänä äänikirja- ja digituotanto on talossa kokonaan oma osastonsa.

Tekstiä toimittaessani en mieti äänikirjaa, eli sinänsä formaatti ei ole vaikuttanut omiin työtapoihini. Tässä on varmasti vaihtelua kustantamojen ja niiden osastojen välillä. Voi siis hyvin olla, että jotkut kiinnittävät kieleen huomiota äänikirjan näkökulmasta jo toimitusvaiheessa. Yksi käytännön esimerkki työn muutoksesta tuli kuitenkin vastaan taannoin: ei riittänyt, että päättää, taivutetaanko ranskalainen Monet-nimi tekstissä Monet’n vai Monetin, vaan piti samalla miettiä, miten nimi luetaan äänikirjassa.

Muutamia muita esimerkkitapauksia Emmi Barkarilta:

• Baskervillen koira äännetään englannin mukaisesti [bäskörvilin], mutta olisiko juuri tässä kontekstissa parempi lausua nimi niin kuin se kirjoitetaan?
• Lastenkirjassa esiintyi stuntmies-sana, ja täytyi pohtia, muutetaanko se stunttimieheksi vai ohjeistetaanko lukijaa lukemaan [stantmies] tai [stuntmies]. Tässä päädyttiin ensimmäiseen vaihtoehtoon.
• Joskus tietokirjassa mainittuja todellisia henkilöitä lähestytään esimerkiksi sähköpostitse ja kysytään, miten he haluavat nimensä lausuttavan. Toisaalta välillä taas pitää miettiä, miten luetaan jonkin fiktiivisen teoksen henkilöhahmon harvinainen nimi, jota ei löydy verkkohaulla.
• Vieraskielisten lyhenteiden lukutapa (esimerkiksi CIA, CNN, KGB) riippuu aina vähän kontekstista. Jos kyseessä on käännöskirja, joka vilisee esimerkiksi englanninkielisiä ilmauksia, ohjeistetaan lukemaan englantilaisittain. Jos taas kyseessä on kotimainen teos, jossa vaikkapa CIA mainitaan kerran, voi ohjeistaa lukemaan suomalaisittain.

Millaista palautetta äänikirjoista tulee?

Äänikirjanlukijoista tulee kustantamolle runsaasti palautetta, niin myönteistä kuin kielteistäkin. Jo julkaistuihin teoksiin emme Kosmoksessa yleensä tee muutoksia, mutta kerran olemme päätyneet äänittämään kirjan uusiksi palautteen vuoksi: lukija ikään kuin hymyili liikaa lukiessaan autofiktiivistä teosta, jossa käsiteltiin melko rankkoja aiheita. Teos äänitettiin kuitenkin uudelleen saman lukijan kanssa. Tällä hetkellä äänikirjatuotannossa puolestaan selvitellään tapausta, jossa lukija pitää virkkeiden välissä liian pitkiä taukoja, mikä häiritsee kuuntelijoita.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikkia ei voi miellyttää. Toinen tykkää lukijasta ja toinen ei. Joku saattaa nopeuttaa äänikirjaa hieman, jos lukija lukee kirjaa aivan liian hitaasti. Jonkun mielestä teoksen ranska lausutaan liian ”hyvin”. Toista taas ärsyttää, miten ruotsi äännetään liian ”huonosti”. Kaikki on subjektiivista.

Minkätyyppiset kirjat sopivat hyvin äänikirjoiksi? Entä mitkä huonommin?

Äänikirjana toimivat erityisen hyvin viihteelliset ja suhteellisen suoraviivaiset romaanit, dekkarit, chick lit ja romantiikka, samoin elämäkerrat ja muu asiaproosa. Sen sijaan kokeellisemmat tai kertojaratkaisuiltaan haastavammat teokset soveltuvat usein muotonsa vuoksi huonosti äänikirjaformaattiin. Esimerkiksi tarinaa, jossa on monta kertojaa, voi olla vaikea seurata äänikirjana, jos yksi henkilö lukee kaikkien kertojien osuudet. Samaten käytännön tietokirjat, kuten vaikkapa neuleoppaat, eivät luonnollisestikaan ole parasta äänikirjamateriaalia.

Äänikirjana toimivat erityisen hyvin viihteelliset ja suhteellisen suoraviivaiset romaanit.

Jotkin kaunokirjalliset teokset jätetään julkaisematta äänikirjana, jos ilmaisu ei siihen taivu – esimerkiksi moniääniset, paljon verkko- ja somekieltä tai typografisia elementtejä sisältävät teokset eivät usein ole helposti sovellettavissa äänikirjamuotoon. Yksi esimerkki tästä ovat tviittiketjut, joita ei oikein pysty mielekkäällä tavalla esittämään luetussa muodossa. Tässä on tavallaan kiinnostavaa ristivetoa: niin äänikirja kuin somemaailma ovat mitä suurimmassa määrin nykyajan ilmiöitä, mutta ne eivät siis aina toimi yhdessä.

Miten kirjan kuunteleminen vaikuttaa siihen, miten teos koetaan?

Aina ei voi välttyä siltä, että painetuksi kirjaksi tehty teksti menettää luettuna esimerkiksi joitain painotuksia. Kuuntelija ei voi nähdä vaikkapa kursivointia, sulkeita tai kuvaa. Monissa tapauksissa kirjan kuunnellut ei kuitenkaan edes tiedä jääneensä jostain paitsi.

Äänikirjoissa on myös sellaisia hyviä puolia, joita kirjallisuudessa ei ainakaan samassa laajuudessa ole aiemmin ollut käytössä. Esimerkiksi eri kertojilla voi olla konkreettisesti eri äänet, tai äänikirja voi sisältää myös musiikkia.

Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, kuinka jo kirjoja tehtäessä kiinnitetään huomiota äänikirja-formaattiin. En näe muodon vaikutusta sisältöön ja kirjoitustapaan uhkana. Ainakin toistaiseksi ilmiö koskee nähdäkseni lähinnä viihdekirjallisuutta ­­– esimerkiksi tarinan rakennetta saatetaan pohtia uudelta kannalta, jotta tapahtumat etenisivät kronologisesti eikä kirjassa olisi liian monta kertojaa. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole ongelma, sillä viihteessä otetaan lähtökohtaisestikin huomioon kuuntelija- ja lukijaystävällisyys.

Millaisena näet äänikirjojen ja kirja-alan tulevaisuuden?

Yksi kiinnostava näkökulma on äänikirjan määritelmä ja se, millaisia äänikirjojen odotetaan olevan. Rajat eri muotojen välillä ovat liukuvia, ja toki äänikirjan tarjoamia mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää kirjallisuudessa. Nykypäivänä kuunnellaan äänikirjojen lisäksi paljon podcasteja, ja myös kuunnelmat ja radioesseet saattavat osittain limittyä äänikirjamuodon kanssa. Olenkin pohtinut, voisiko audiosisällöistä tulla ikään kuin kirjallisuuden kaltainen kattokäsite.

En siis ole huolissani kirjallisuuden tulevaisuudesta. Esimerkiksi juuri äänikirjat ovat kasvattaneet lukemisen suosiota, innostaneet uusia lukijoita kirjojen pariin ja lisänneet puhetta kirjallisuudesta. Äänikirjat myös parantavat saavutettavuutta. Lisäksi tulee muistaa, että kirjallisuus on alkuaan rakentunut suullisen kansanperinteen päälle, eli äänikirjat ovat tavallaan luonteva osa jatkumoa.

Viihdekirjallisuus, jota äänikirjoina paljon kulutetaan, on nimenomaan viihdettä, eikä tämän kirjallisuudenlajin evoluutio kohti äänikirjaystävällisempää muotoa tarkoita sitä, että esimerkiksi korkeakirjallinen taideromaani olisi häviämässä mihinkään. Sen sijaan eri muodot ovat olemassa rinnakkain, kuten aina ennenkin. Ei kannata ajatella, ettei audiosisältöinä voisi tehdä taiteellisestikin kunnianhimoista kirjallisuutta, kun ennemmin pitäisi miettiä, mitä kaikkea uutta äänikirjat mahdollistavat.