Valtionhallinnon nimien alkukirjaimet

Valtiovarainministeriö koetti yksinkertaistaa valtionhallinnon nimien oikeinkirjoitusta 1980-luvun alkupuolella ehdottamalla, että kaikkien valtion laitosten ja virastojen nimet kirjoitettaisiin pienellä alkukirjaimella. Tämä yhdenmukaistus ei onnistunut silloin; nykypäivänä suunta on lähes päinvastainen. Laitokset tarvitsevat omaa nimeä viestintäänsä ja näkyvyyteensä. On voitava erottua muista ja kuvailla laitoksen omaa erityistehtävää ja luonnetta. Omalla nimellä on vallattava paikka sekä toimistorakennuksesta että verkkosivuilta. Tästä syystä mieltymys isoihin kirjaimiin tuntuu selvältä.

Joko nyt voitaisiin yhtenäistää käytäntöä ja helpottaa kirjoittamista päättämällä, että kaikkien laitosten nimiin kuuluisi iso alkukirjain? Tämäkään ratkaisu ei poistaisi ongelmia, koska edelleen olisi mietittävä, millä kaikella hallintoon liittyvällä toiminnalla on nimi. Valtion hallintoon kuuluu monia erityyppisiä laitoksia: on hallinto-organisaatioita, on itsenäisiä erillislaitoksia, on liikelaitoksia ja valtion yrityksiä. Laitosten nimetkään eivät ole keskenään samanlaisia. Käytössä on lisäksi paitsi virallisia nimiä myös niiden lyhyitä käyttömuotoja.

Suomessa ja muissa pohjoismaisissa kielissä käytetään valtion organisaatioiden nimissä niukemmin isoa alkukirjainta kuin muissa Euroopan kielissä . Suomessa esimerkiksi ministeriöiden nimet kirjoitetaan pienellä, Ranskassa taas isolla alkukirjaimella – samoin sellaiset sanat kuin hallitus (Gouvernement) ja pääministeri (le Premier ministre). Myös englannissa tavataan käyttää isoa alkukirjainta enemmän kuin suomen kielessä. Kielitoimistolle on usein ehdotettu, että suomessakin olisi selkeämpää kirjoittaa ministeriöiden nimet isolla. Ongelmista ei tällä päästäisi. Vaikka uudistukset laatijansa pöydällä tuntuisivat loogisilta, niiden käyttökelpoisuus tulee testatuksi vasta käytössä. On tarpeetonta aiheuttaa sekaannuksia sillä, että jatkuvasti jouduttaisiin muistelemaan, kummat ohjeet ovatkaan nykyisin voimassa. Traditio ja tottumus ovat hyviä perusteita kirjoitusasun valinnalle: ohjeiden muuttaminen vanhentaisi oppaita ja aiheuttaisi päänvaivaa.

Ei ole olemassa yhtä periaatetta, jonka perusteella organisaation nimen kirjoitusasun voisi päätellä: on harkittava sekä organisaation asemaa että nimityksen tehtävää. Erilaisilla ohjeistoilla voidaan pyrkiä tavoittamaan sitä periaatteistoa, jonka mukaan nimien kirjoitustavat ovat aikojen kuluessa vakiintuneet. Kirjoitusohjeet eivät tällaisissa tapauksissa koskaan ole aukottomia. Voidaan esitellä tyypillisiä tapauksia, mutta näiden lisäksi on runsaasti erityistapauksia.

Maailma muuttuu

Suomen kielen lautakunta on tarkastellut valtion laitosten ja organisaatioiden nimien oikeinkirjoitusta parin kolmen vuosikymmenen välein: 1949, 1978 ja 1996. Viimeksi lautakunta käsitteli asiaa toukokuussa 2003. Jokaisella käsittelykerralla ison kirjaimen käytölle on löytynyt lisää perusteita. Puolessa vuosisadassa ovat muuttuneet sekä käsitys erisnimisyydestä ja erisnimen tehtävistä että valtion hallinnon rakenne.

Vielä 70-luvulla valtion hallintoa saatettiin tarkastella selvänä hallinto-organisaationa. Oli ministeriöt, niiden alapuolella hallitukset ja erilaisia määräaikaisia asiantuntijaelimiä, lautakuntia, komiteoita, neuvostoja ja neuvottelukuntia. Kaikki nämä hallinto-organisaation osat kirjoitettiin pienellä: eduskunta, opetusministeriö, kouluhallitus, arvonimilautakunta.

Erillään varsinaisesta hallinnosta, päätösten valmistelusta, teosta ja täytäntöönpanosta oli erilaisia talouden ja tutkimuksen alaan kuuluvia laitoksia ja oppilaitoksia. Näillä oli erisnimi, ja ne kirjoitettiin sen mukaisesti: Geologian tutkimuslaitos, Kansaneläkelaitos, Merentutkimuslaitos jne. Näissä ei ole tapahtunut mitään muutosta. Samoin valtion liikeyritysten nimet kirjoitetaan suurella alkukirjaimella niin kuin on aina tehty: Altia, Edita, VR-Yhtymä, VPU Pukutehdas.

Nyt selvästä linjaorganisaatiosta on vain tynkä jäljellä. Ministeriöt ovat ennallaan, mutta niiden alapuolella olevista hallituksista on tullut erillisiä tutkimus- ja seurantalaitoksia, ja ne rinnastuvat itsenäisiin tutkimuslaitoksiin tai yrityksiin. Niinpä näille laitoksille on annettu erisnimet: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, käyttönimeltään Stakes (sosiaali- ja lääkintöhallituksista muodostettu uusi yksikkö), Opetushallitus (koulu- ja ammattikasvatushallitusten seuraaja). Joistakin näistä entisistä hallituksista on tullut valtion liikelaitoksia, kuten Senaatti-kiinteistöt, Metsähallitus (rakennushallituksen ja metsähallituksen seuraajat).

Ministeriöiden yhteydessä ja alaisuudessa toimii nykyisin kymmeniä erilaisia yksiköitä, jotka seuraavat, kehittävät, arvioivat, organisoivat ja koordinoivat toimintaa. Kyse on erilaisista toimikunnista, neuvostoista, neuvottelukunnista ja lautakunnista. Vanhastaan tällaisten toimielinten nimet ohjattiin kirjoittamaan pienellä alkukirjaimella, koska kyse oli päätöksiä valmistelevista asiantuntijaryhmistä ja luottamuselimistä.

Nyttemmin joidenkin näiden asiantuntijaelinten ympärille on rakentunut kiinteitä toimistoja ja yksiköitä, joilla on pysyviä tehtäviä ”Julkaisun on kustantanut Tasa-arvoasiain neuvottelukunta”. Yksiköillä on omat tilat, osoitteet, lomakkeet ja kirjekuoret, ja ne identifioivat itsensä omiksi laitoksikseen, joilla on imago ja tunnettuus. Niinpä on yhä yleisempää kirjoittaa suurella alkukirjaimella sellaisia, joita ennen suositettiin kirjoitettavaksi pienellä: Korkeakoulujen arviointineuvosto, Ylioppilastutkintolautakunta. Näin ne rinnastuvat erillislaitoksiin, tieteellisiin tai taloudellisiin tai muihin itsenäisiin laitoksiin. Nimi muistuttaa hallintoon kuuluvaa komiteaa, mutta asema on erillislaitoksen kaltainen.

Tällaisia asiantuntijaelimiä on jokaisen ministeriön alaisuudessa lukuisia: maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta, romaniasiain neuvottelukunta, valtakunnallinen vammaisneuvosto, opiskelija- ja nuorisoasuntoneuvottelukunta, kutsunta-asiain keskuslautakunta. Aikaisemman yleisohjeen mukaan voi kirjoittaa pienellä kirjaimella kaikki nimet, joiden loppuosana on mm. neuvosto, neuvottelukunta, lautakunta. Uuden suosituksen mukaan voi tällaisenkin nimen kirjoittaa isolla, jos organisaatio toimintansa perusteella rinnastuukin paremmin erillistehtäväiseen laitokseen.

Julkinen vai yksityinen?

Kirjoittamisohjeissa on pidetty erillään julkiset ja yksityiset laitokset. Ohjeita annetaan julkisten laitosten nimistä (siis esimerkiksi valtion, kuntien, seurakuntien, kuntayhtymien ja maakuntien hallintoon kuuluvien yksiköiden nimistä). Yksityisillä yhdistyksillä ja yrityksillä on mahdollisuus rekisteröidä nimensä jopa yleisistä kirjoituskäytänteistä poikkeavassa muodossa, vaikka näissäkin kehotetaan noudattamaan tavallisia oikeinkirjoitusohjeita.

Yksityisen ja julkisen organisaation välillä on lisäksi sellainen ero, että jokaiselle yksityiselle toimijalle – yhdistykselle ja yritykselle – on määriteltävä nimi, jotta se voidaan rekisteröidä ja yksilöidä ja jotta se voi vastata taloudestaan ja ratkaisuistaan. Julkisen vallan osana toimivat asiantuntijaelimet, raadit, lautakunnat, osastot ja yksiköt, eivät ole tällaisia toimijoita, eikä niitä tarvitse yksilöidä tästä syystä.

Kielenkäytön kannalta – alkukirjainta mietittäessä – ei kuitenkaan ole mahdollista aina ensin selvittää, millä rahoilla ja minkä johtosäännön mukaan organisaatio toimii. Raja julkisen ja yksityisen välillä ei ole helposti tunnistettavissa. Vaikka kunnat edustavat julkista valtaa, Suomen Kuntaliitto on kuntien muodostama yksityinen yhdistys.

Nimi vai luonnehdinta?

Osa hallintoyksiköiden nimityksistä on luotu kuvailemaan toimintaa, ei nimeämään laitosta. Tällaisia kuvailevia ja luonnehtivia ilmauksia ei ole tavattu pitää varsinaisina niminä. Niinpä esimerkiksi on ollut tapana kirjoittaa korkeakoulujen arviointineuvosto. Nimitys kuvailee toimintaa: kyseessä on neuvosto, joka arvioi korkeakouluja. Ilmaus on vähän samantapainen kuin Jaska Jokusen käyttämä kuvaileva nimitys pieni punatukkainen tyttö. Kyse on luonnehtivasta kuvauksesta, ei nimestä. Aikojen kuluessa kuvailu voi muuttua selvästi yksilöiväksi, ja luonnehdinta muuttuu nimeksi Pieni punatukkainen tyttö. Samaan tapaan luonnehdinnasta korkeakoulujen arviointineuvosto on tullut erisnimi Korkeakoulujen arviointineuvosto.

Käytännössä on mahdotonta pitää erillään sitä, milloin kyse on vain toimintaa kuvailevasta luonnehdinnasta ja milloin selvästi yksilöivästä nimestä, varsinkin kun valtion laitosten nimet usein ovat muodoltaan pelkkiä kuvailuja: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Maatalouden tutkimuskeskus. Laitosten nimiä jopa muutetaan, jotta ne yhä tarkemmin kuvailisivat toimintoja.

Millä kaikella on nimi?

Onko esimerkiksi tutkimusohjelmilla ja asiakirjoilla erisnimiä? Pitäisikö kirjoittaa hallituksen toimenpidekertomus vai Hallituksen toimenpidekertomus? Entä Lohen kotiutusohjelma vai lohen kotiutusohjelma?

Nykyisessä tuotteiden ja brändien maailmassa ohjelmat, suunnitelmat, teemapäivät, hankkeet ja tapahtumat saavat erisnimiä. Erisnimisyys voi olla asiakirjojen ja hankkeiden yksilöimisen kannalta joskus tarpeen, mutta myös luonnehtivat ja määrittelevät esitystavat ovat ilmaisuvoimaisia. Voi siis kirjoittaa, että Suomenlinna kuuluu maailmanperintöluetteloon, ministeriö tukee ilmaston muuttumista tutkivaa hanketta.

Tämänkaltaiset nimitykset voivat olla luonnehtivia tai selvästi yksilöiviä, joten kirjoitustapaa on pohdittava tapauksittain. Voi siis kirjoittaa kuvaillen terveydenhuollon tulevaisuus -projekti tai asiakirjan yksilöiden Terveydenhuollon tulevaisuus -projekti.

Useilla projekteilla ja toimintaohjelmilla on täysin luonnehtiva ja kuvaileva nimi, mutta niitäkin on alettu käyttää yksilöivän erisnimen tapaan: Kansallinen metsäohjelma 2010. Isokirjaimisuus tekee projektista tai ohjelmasta institutionaalisemman ja antaa sille vakiintuneemman hahmon.

Verkkomaailma on lisännyt tarvetta uudentyyppisille hallinnon nimille. Tarvitaan yhdistäviä portaaleja, joista kansalainen pääsee tarvitsemaansa virastoon tai laitokseen miettimättä, mitkä asiat hoidetaan aluevirastoissa ja mitkä keskushallinnossa.Tällaisia nimiä ovat mm. verohallinto ja ympäristöhallinto. Kumpikaan näistä ei ole virasto eikä oma laitoksensa vaan lukuisia toimistoja yhdistävä kokonaisuus.

Mikä nimeä, mikä selitettä?

Vanhastaan on ollut tapana, että moniosaisen nimen osista vain ensimmäinen kirjoitetaan suurella alkukirjaimella: Suomen kansallisteatteri, Kansallinen metsäohjelma 2010. Kun sitten tekstissä viitataan tähän käyttämällä vain osaa nimestä, on vanhan ohjeen mukaan ollut tapana käyttää pientä alkukirjainta: kansallisteatteri. Tämä ei kuitenkaan tunnu loogiselta: Kansallisteatteri on käsitetty nimeksi, mikä tässä erillistapauksessa tuntuukin ihan järkevältä.

Erilaisesta tapauksesta on kyse, kun samaan nimeen viitataan käyttämällä luonnehtivaa ja yleistä yhdyssanan jälkiosaa. Tällöin käytetään pientä alkukirjainta: metsäohjelma, ohjelma, teatteri, yhdistys, seura, neuvosto yms.

Nykykäytännöissä pitkän ja kokonaisen nimen rinnalla esiintyy erilaisia käyttönimiä. Aina nimen hahmosta ei tiedä, mikä kaikki kuuluu nimeen ja mikä on nimeen liitetty selite:

* HAUS Kehittämiskeskus, VPU Pukutehdas (molemmat sanat yhdessä muodostavat nimen)
* Stakes (käyttömuoto), Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (varsinainen virallinen nimi)
* Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio (kaikki osat kuuluvat nimeen, Tapio esiintyy lyhyenä käyttönimenä)

Yhä enemmän on alettu muodostaa lyhennelmänimiä, jotka koostuvat alkukirjaimista tai alkutavuista, ns. kirjainsanoja: Tane, Vane, Etene, Heru, Supo. Nämä lyhennelmät ovat sananhahmoisia. Näistä näkee myös sellaisia kirjoitusasuja, joissa kaikki kirjaimet ovat isoja. Käytössä on myös koodimaisempia lyhennelmiä: KKA, KKO, VTT. Lyhennelmät voivat olla peräisin joko suomenkielisen tai englanninkielisen nimen alkukirjaimista.

Sanahahmoiset lyhenteet näkyy kirjoitettavan isolla alkukirjaimella ilmeisesti siksi, että lyhenne näin erottuisi paremmin muusta tekstistä (Tane, Vane). Nämä lyhenteet eivät periaatteessa ole sen enempää erisnimiä kuin niiden taustalla olevat moniosaiset nimityksetkään. Kun nämä eivät kuitenkaan enää muistuta pitkiä kuvailevia luonnehdintoja, ne alkavat tuntua enemmän nimiltä. Niiden tehtävänä ei ole kertoa tai kuvailla, vain viitata organisaatioon. Tällöin ne ovat siirtyneet nimen tehtävään.

”Se tuntuu erisnimeltä”

Kielenhuoltajien ja suomen kielen lautakunnan ohjeistoissa on laitosten nimien kirjoitusasuja määriteltäessä käytetty kriteereinä sellaisia seikkoja kuin organisaation asema, nimen tehtävä ja vakiintuneisuus.

Kielenkäyttöä ohjaavassa arkipäättelyssä taas ovat käytössä toisenlaiset kriteerit: esimerkiksi nimien samankaltaisuus ja eri kirjoitustapojen johdonmukaisuus. Näin opetusministeriölle ja Opetushallitukselle haluttaisiin samanlaiset kirjoitusasut, koska nimet ovat samanhahmoiset. Samoin korkein oikeus haluttaisiin kirjoittaa isolla, kun Helsingin hovioikeuskin kirjoitetaan. Vielä sanan kirjoitusasua kuulee määriteltävän sen perusteella, että siitä muodostettu lyhennekin on isokirjaiminen KKO, VTT. Haluttaisiin siis kirjoittaa ”Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus” ja ”Korkein Oikeus”, kun lyhenteenkin kirjaimet ovat isoja. Kun Kansallisteatteri kirjoitetaan isolla, syntyy ehkä symmetrian vuoksi tarve kirjoittaa kaupunginteatterikin isolla, vaikka kaupunginteattereita on joka kaupungissa, eikä kaupunginteatteri yksinään ole minkään teatterin nimi.

Miten ne tekevät sen itse?

Mahdollista olisi koettaa välttää alkukirjainongelmia sillä, että pyrkisi noudattamaan samaa kirjoitustapaa kuin laitos itse. Ministeriöiden verkkosivuja ja valtion budjettikirjaa selaamalla huomaa pian, että rinnakkain on kahdenlaisia kirjoitusasuja.

Useissa paikoissa nimitykset esiintyvät virkkeiden alussa, otsikoissa tai luetteloissa. Näissä käytetään isoa alkukirjainta typografisen sijainnin vuoksi, eikä tästä pysty päättelemään laitoksen erisnimisyyttä. Kun nimeen viitataan myöhemmin, siitä saatetaankin käyttää lyhennettä tai kuvailevaa ilmausta tutkimusyksikkö, toimikunta tms.

Hallinnon kehittäminen kuuluu valtiovarainministeriölle. Sen ylläpitämästä suomi.fi-portaalista pääsee käsiksi julkishallinnon organisaatioihin.

Kunnioitus

Kunnioitussyistä, esimerkiksi kirjeen puhuttelukohdassa, vastaanottajan nimi voidaan kirjoittaa suurella alkukirjaimella, olipa kyse minkälaisesta organisaatiosta hyvänsä. Iso alkukirjain luo tekstiin helposti vanhahtavan ja arvovaltaisen sävyn. Jos juhlateksteissä tai erilaisissa seremonioissa tällaisia sävyjä halutaan, on iso kirjain hyvä keino tähän. ”Pyydämme kunnioittaen Arvonimilautakuntaa antamaan lausuntonsa – –”

Käytännön ratkaisuja

Lopullista totuutta tai yhtä ratkaisevaa kriteeriä nimikysymyksessä on mahdoton esittää. On syytä pyrkiä käytännöllisiin ja toimiviin ratkaisuihin ilman aukotonta logiikkaa. Koska organisaatioita on useanlaisia ja ne ovat taustaltaan ja historialtaan hyvin kirjavia, ei ole syytä tehdä alkukirjaimesta liian tiukkaa periaatekysymystä. Kielenkäytössä on useinkin tyytyminen siihen, että jokin on tyypillistä ja jokin taas ei. Niin tässäkin: jotkin hallinnon nimistä ovat selvästi isokirjaimisia erisnimiä, toiset pienikirjaimisia luonnehdintoja ja välissä on suuri joukko, jotka voivat olla molempia.

Suomen kielen lautakunta päätyi keskustelussaan (22.5.2003) tällaisiin käytännönläheisiin periaatteisiin:

* Vakiintuneen tavan mukaan käytetään pientä kirjainta ministeriöiden ja oikeusistuinten nimissä, samoin erillislaitosten yksiköiden ja osastojen nimissä. Samoin pientä alkukirjainta käytetään tavallisimmin toimikuntien, neuvostojen ja muiden asiantuntijaelinten nimityksissä.
* Isokirjaimisuuden lisääntyminen näyttää olevan tosiasia. Tulkinnanvaraisissa tapauksissa on mahdollista käyttää isoa kirjainta. Nimen loppuosan perusteella ei näyttäisi pystyvän aukoitta päättelemään kirjoitusasua.
* Jos organisaatiolla on erisnimi, iso kirjain on vain ensimmäisen sanan alussa, vaikka nimi olisi moniosainen.