Siirry sisältöön

muistonimet

Muistonimien suunnittelu 2000-luvulla

Laura Ukskoski

Mathilda Wreden kuja, Tom of Finlandin aukio ja Essonpuisto ovat kaikki 2000-luvun Suomessa suunniteltuja kaavanimiä. Niiden ensisijaisena tehtävänä on yksilöidä tarkoitteensa ja helpottaa paikkojen löytämistä, mutta sen lisäksi nämä nimet toimivat muistomerkkeinä ja yhteiskunnallisina kannanottoina.

Nimistönsuunnittelu ja -huolto

Lentoaseman nimi

Sami Suviranta

Maailmanmatkaaja laskeutuu kentälle, joka on nimetty tunnetun henkilön mukaan, ja tuo vaikutteita mukanaan kotimaahan. Miksei Suomessakin annettaisi lentoasemille muistonimiä?

Nimistönsuunnittelu ja -huolto

Muistonimien antamisesta

Sirkka Paikkala

Helsingissä on käyty viime vuosina vilkasta keskustelua kadunnimistä ja nimeämisen periaatteista. Keskustelua ovat herättäneet varsinkin kaupungin historiasta esiin nostettujen henkilöiden mukaan annetut ns. muistonimet. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta on laatinut muistonimien antamisesta toimintaohjeet avuksi paitsi itselleen myös muille nimeämiskysymyksiä käsitteleville.

Rakennetun ympäristön nimet

Hyvä tiennimi – Kulkijanonni

Toni Suutari

Kuluneen vuosikymmenen aikana ovat Suomen kuntien haja-asutusalueiden tiet saaneet viralliset nimet. Hanke on ollut kuntien asukkaiden kannalta merkittävä ja kauaskantoinen, mutta kaikissa kunnissa sen vaativuutta ei työhön ryhdyttäessä täysin ymmärretty. Toni Suutari on tutkinut Porvoon maalaiskunnan teiden nimeämisen suunnittelua ja toteutusta. Kokemukset yhdestä kunnasta ovat monin osin yleistettävissä koko maan tilanteen kuvaukseksi.

Nimistönsuunnittelu ja -huolto

Paikannimet – paikan muisti. Euroopan rakennusperintöpäivät Suomessa vuonna 1999

Sirkka Paikkala

Tänä vuonna vietetään Suomessa Euroopan rakennusperintöpäiviä (European Heritage Days, Journées européennes du Patrimoine) paikannimien merkeissä. Rakennusperintöpäivät ovat kansainvälinen tapahtuma, joka järjestetään Euroopan neuvoston aloitteesta. Päivien päätapahtumat ajoittuvat neuvoston jäsenmaissa yleensä syyskuun toiseen viikonloppuun, mutta paikallisesti – esimerkiksi kouluissa – teemaa voidaan tarkastella pitkin vuotta.

Nimistönsuunnittelu ja -huolto

Uusien nimien antamisesta ja vanhojen suojelemisesta

Eeva Maria Närhi

Paikannimien antamisen ongelmat vaihtelevat eri maissa. Kanadassa tai Australiassa on viranomaisten nimettävä suurten alueiden luonnonpaikkoja. …

Artikkeli