adverbit
Hakemukset 10.6. mennessä
Sari Maamies
Rakenteen johonkin mennessä tulkinta aiheuttaa jatkuvasti paljon epäselvyyksiä ja jopa riitoja. Hallintopäätösten tulkinnassa lähdetään nykyään …
Numeraalit, adverbit ja partikkelit
Suomi ei ole menossa Natoon, päinvastoin
Lassi Koponen, Sari Maamies
Kun kielikorva herkistyy jollekin ärsykkeelle, tästä vaikutuksesta voi tiheään toistuvana kehittyä harminpaikka. Alkaa pistellä korvassa, …
Numeraalit, adverbit ja partikkelit
Ajanjaksot ja määräpäivät
Raija Lehtinen
Monissa laeissa ja asetuksissa ilmaistaan erilaisia kesto- ja voimassaoloaikoja. Vuosilomalaissa esimerkiksi sanotaan, että lomakausi on toukokuun 2. päivän ja syyskuun 30. päivän välinen aika, nämä päivät mukaan luettuina. Koirien kiinnipidosta laki sanoo: ”Huhtikuun 1 ja elokuun 31 päivän välisenä aikana, mainitut päivät mukaan luettuina, älköön koiran annettako olla ulkona kytkemättömänä – –.” Metsästyslaissa luvataan, että metsoa, teertä, riekkoa ja eräitä muita lintuja saa metsästää syyskuun 10. päivän alusta joulukuun loppuun. – Näissä tapauksissa ajanjaksot on ilmaistu päiviä lukuun ottamatta sanoin (ei numeroin ja merkein) ja jaksojen alkamis- ja päättymisajat on täsmennetty erityisillä lausekuvioilla. Jokapäiväisemmissä kirjoituksissa käytämme lyhyempiä ajanjaksojen ja määräpäivien merkintätapoja, mutta yksiselitteisiä niidenkin tulee olla.
Numeraalit, adverbit ja partikkelit