Suomalaisen virren alkuvärssyjä

Hemmingin virsikirja oli toinen suomenkielinen virsikirja. Jaakko Finno oli kirjoittanut ensimmäisen jo vuonna 1583. Hemmingin virsikirja sisältää kaikki Finnon 101 virttä ja lisäksi 131 uutta. Nykyisessäkin virsikirjassa on useita Hemmingin virsiä, esimerkiksi tuttu ”Enkeli taivaan lausui näin”.

Suomennoksia, mukaelmia, omia tekstejä

Kaikki Finnon virsikirjan virret ovat suomennoksia. Suurin osa Hemmingin kirjoittamista virsistäkin on suomennoksia, mutta hän loi virsiä myös itse. Aina ei voi varmasti sanoa, onko virttä pidettävä enemmän alkutekstin kirjoittajan kuin hänen itsensä luomuksena. Hemminki mukaili: hän jätti säkeitä pois, yhdisteli niitä ja runoili itse lisää. Finnon suomennokset sen sijaan seuraavat alkutekstiä tunnollisesti. Hemminki kirjoitti monen Finnon suomennoksen rinnalle omansa. Virsikirjassa on esimerkiksi Martti Lutherin uskonpuhdistusvirrestä ”Jumala ompi linnamme” kaksi versiota.

Havainnollinen ja tunteisiin vetoava

Paholainen on varmasti tuntunut olevan pelottavan lähellä silloin, kun on laulettu Hemmingin käännöstä. Finnon käännöksessä siihen viitataan etäisellä maailma-sanalla, eikä se personoidu samoin kuin Hemmingin käännöksessä. Ylipäätään Hemmingin sanankäytössä on nähty väkevyyttä ja ilmeikkyyttä, joka esimerkiksi Finnon virsistä puuttuu. Monet hänen käyttämänsä kielikuvat ovat varsin konkreettisia: Jumala on sydänten kyntäjä, uskominen on ristissä kiinni riippumista ja sydämet pyydetään perkaamaan juonista ja petoksista. Kaksi viimeistä kuvaa on säilynyt Hemmingin virressä (nyk. virsi 115) tähän päivään asti. Sen sijaan Raamatun kylväjävertaukseen pohjautuvassa nykyisessä virressä Jumala uudistaa, ei enää kynnä.

Hemmingin virret vetoavat tunteisiin. Pääsiäsivirressä ”O Jesu cuings oled piinattu” (nyk. ”Sinua, Jeesus, piinattiin”, virsi 62) Kristus on ripustamisen sijaan pingotettu ristille. Kärsimys on aistittavana ja läsnä, koska aikamuoto on preesens: ”O Jesu cuings oled piinattu / Poskell piesty, syljett.” Nykyisessä virressä Kristuksen kuolemaa lähestytään eri tavalla kuin Hemmingin alkuperäisessä tekstissä. Kuolema on etäinen. Siitä puhutaan imperfektissä: ”Sinua, Jeesus, piinattiin, / alttiiksi itses annoit.”

Raamattuvirret

Osa Hemmingin itsensä luomista virsistä pohjautuu Raamatun evankeliumeihin ja psalmeihin. Uskonpuhdistusajan jälkitunnelmissa raamatunkohtia kirjoitettiin myös muualla virsiksi: teksti rytmitettiin ja riimitettiin. Tämän jälkeen kuka tahansa pystyi laulamaan tekstejä. Se sopi uskonpuhdistuksen tuomaan henkilökohtaista osallistumista korostavaan ajatteluun.

Hemmingin raamattuvirsien taustalla on jo suomenkielisiäkin tekstejä, lähinnä Mikael Agricolan kirjoittamat Psaltari ja Se Wsi Testamenti (1548). Kun juhannuksena veisataan Hemmingin kirjoittamaa virttä ”Kiitetty olkoon Jumala” (virsi 258), lauletaan oikeastaan Raamattua, Luukkaan evankeliumin ensimmäisen luvun jakeita 68-79. Usean vuosisadan mittaisella matkallaan virren sanasto on muuttunut niin paljon, että muistumana raamatuntekstistä on vain Kristukseen viittaava sana aamunkoitto, Agricolalla ”meite etzinyt on coitto ylehelde”. Vielä Hemmingin virsikirjassa raamatunteksti on tunnistettavissa myös muutoin kuin sisällön perusteella. Suurin muutos koskee puhuttelua. Raamatunkohdassa Jumala on hän, virressä sinä.

Usein Hemminki runoili virsiinsä raamatunkohdan lisäksi sen tulkinnan tai selityksen. ”On Kristuksen tulemus arvaamaton” (virsi 152) on juuri tällainen Hemmingin kirjoittama pienoissaarna. Virren taustalla on vertaus kymmenestä neitsyestä, ja alkuperäisen Hemmingin virren seitsemän ensimmäistä säkeistöä onkin raamatunkohdan runoksi puettu versio. Loput säkeistöt, joihin nykyinen virsi pohjautuu, ovat sen selitystä: ”Näin Christuxen tulemus tietämätöin, / Hetki cuoleman myös huomamatoin, / jong jälken on armon aica ulvos juosnut, / Paranoxen paicka pois pääsnyt. / Meit synneidzeit, ah Jumal armahd. // Siis manap meit Herra valvoman, / Armon ajall ojenduman, / hänen ansjons oljuu ottaman, / Händ hyväs elos odhottaman. / Meit synneidzeit, ah Jumal armahd.”

Kansanrunon tyylikeinoja

Hemminki käytti suomalaisen kansanrunon keinoja, alkusointua ja toistoa, joskus myös kalevalamittaa:

Hemmingin jälkeen virsirunoilijat luopuivat kalevalamitasta, koska sitä pidettiin pakanallisen runon mittana.

Helluntaivirressään (nyk. virsi 115) Hemminki välittää kristittyjen hurmoksellisen tunnelman toiston avulla: sama asia sanotaan useassa säkeessä mutta aina hieman eri sanoin:

Hemminki sovitti alkusointua ja toistoa myös käännösvirsiinsä. Erään jouluvirren (nyk. virsi 20) suomennoksessa kehotus kiitoslauluun on toistettu alkusointuisesti kolme kertaa: ”Pojad parhad paohadcatt (= pauhatkaa) / Neidzed nuored iloidcatt, / Vanhad vahvast veisadcatt.”

Hemmingin perintö

Nykyisessä virsikirjassa vuodelta 1986 on yhteensä 43 Hemmingin virsikirjan virttä. Lisäksi siinä on kaksi virttä Hemmingin suomentamasta Piae cantiones -laulukokokoelmasta, joka ilmestyi vuonna 1616. Monissa virsissä elää Hemmingin henki vielä uudistusten jälkeenkin. Hemmingille uskominen on ollut totista kilvoittelua. Hän kuvaa sen ristissä kiinni riippumisena. Kuva on säilynyt virressä tähän päivään asti (virsi 115):

Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija, joka on työskennellyt harjoittelijana Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa kesällä 2005.