Sanakirjojen toimittaminen eli käytännön leksikografia on olennainen osa Kotimaisten kielten keskuksen toimintaa. Kotuksen leksikografiassa on kaksi painopistettä. Ensinnäkin toimitetaan historiallisia sanakirjoja, joissa kuvataan suomen ja suomenruotsin murteiden sekä vanhan kirjasuomen sanastoa. Historiallisia ne ovat kahdessa mielessä: ne kuvaavat vanhoja tai vähitellen vanhentuvia kielimuotoja, ja ne laaditaan vain kerran. Näistä sanakirjoista tulee kieltemme monumentteja.
Toisaalta kuvataan nykykieltä. Sanastossa tapahtuu koko ajan muutoksia. Sanoja jää pois käytöstä, uusia syntyy, ja olemassa oleville sanoille kehittyy uusia merkityksiä. Niinpä nykykielen sanastoa kuvaavaa sanakirjaa pitää aika ajoin päivittää, jotta leksikografinen kuvaus pysyy ajan tasalla.
Historialliset sanakirjat
Kotuksessa on tekeillä kaksi murresanakirjaa sekä vanhan kirjasuomen sanakirja. Ordbok över Finlands svenska folkmål (FO) kuvaa Suomessa puhuttavien ruotsin kielen murteiden sanastoa, Suomen murteiden sanakirja (SMS) suomen kielen murteiden sanastoa. Vanhan kirjasuomen sanakirja (VKS) kuvaa sanastoa, joka esiintyy kirjallisista lähteistä Mikael Agricolan ajoista 1800-luvun alkuun asti.
Nämä sanakirjat perustuvat aineistoihin, joiden keruu on aloitettu jo kauan sitten. Suomen murteiden sana-arkiston kartuttaminen alkoi jo 1800-luvun lopussa. Sanojen keruu päättyi 1980-luvulla, ja kokoon saatiin valtava arkisto, tiettävästi maailman laajin murrearkisto, 8,5 miljoonaa sanalippua. Sanatietoja on nyky-Suomen alueen lisäksi myös Inkerin, Ruijan ja Vermlannin vanhoista suomalaismurteista. Keruun menetelmänä oli joukkoistaminenkin, vaikkei tätä sanaa silloin vielä tunnettukaan. Koulutettujen sanastajien lisäksi arkistoa kartuttivat nimittäin lukemattomat vapaaehtoiset murteestaan kiinnostuneet henkilöt.
Suomen ruotsalaismurteiden sanoja ruvettiin keräämään 1800-luvun lopussa. 1970-luvulle asti ulottuneiden täydennyskeräysten ansiosta sana-arkisto käsittää nykyään noin miljoonaa sanalippua. Vanhan kirjasuomen sanakirjan lähteinä ovat Ruotsin vallan ajalta säilyneet suomenkieliset kirjalliset dokumentit.
Ordbok över Finlands svenska folkmål
Suomen ruotsalaismurteiden sanakirjan (FO) ensimmäinen vihko ilmestyi painosta vuonna 1976. Tällä hetkellä työ on edennyt jo p-kirjaimen alkuun. Sanakirjasta saa tietoa sanojen levikistä suomenruotsin murteiden puhuma-alueella sekä sanojen eri äänneasuista ja merkityksistä.
Erikseen on mainittava sanakirjan etymologiset tiedot. Esimerkiksi Korsnäsistä muistiin merkitty sana kåkajoucka, joka tarkoittaa roskaväkeä, on lainaa suomen kielen ilmauksesta koko joukko. Uudeltamaalta on useampi tieto verbistä kutsa, joka merkitsee pois ajamista, ahmimista ja näpistelemistä. Sana on lainattu suomen kielen murresanasta kutsata, jonka merkitys Uudellamaalla on lähinnä ’ajaa liikkeelle, hätistää’; muualla tämä suomen murresana tarkoittaakin vähän eri asioita.
Sanakirjalla on nykyään nelihenkinen toimituskunta; päätoimittaja on Caroline Sandström. Ennen häntä päätoimittajina olivat Olav Ahlbäck ja Peter Slotte. Valmiissa sanakirjassa tulee olemaan noin 120 000 hakusanaa.
Suomen murteiden sanakirja
Suomen murteiden sanakirjan aineslähdettä, erittäin laajaa Suomen murteiden sana-arkistoa, kartutettiin lähes sadan vuoden ajan, ja suuren aineistomäärän saattaminen arkistokuntoon vaati oman aikansa. Niinpä varsinainen sanakirjatyö päästiin aloittamaan vasta 1960-luvulla. Sanakirjan ensimmäinen nide ilmestyi painosta vuonna 1985. Syksyllä 2016 sanakirja on edennyt sanaan lasiäijä asti. Lasiäijä? Se on kiertelevä lasitavarakauppias.
Sanakirjasta lukija saa käsityksen murresanojen äänneasuista ja merkityksistä. Sana-artikkeleissa on myös laaja valikoima käyttöesimerkkejä sekä runsaasti levikkitietoja, joita kuvaillaan myös karttojen avulla. Edellä mainittuun verbiin kutsata liittyvistä kartoista ilmeneekin, että verbillä viitataan Satakunnassa piiskaamiseen, lähinnä itämurteissa hevosen piiskaamiseen vauhdin lisäämiseksi ja erityisesti vielä rahojen ja voimien ehtymiseen. Etelässä, siellä missä verbi lainattiin ruotsalaismurteisiin, verbin merkitykseksi on merkitty ’kyyditä, kuskata’.
Kartat lisäävät sanakirjan käytettävyyttä huomattavasti, ja sähköiseen julkaisemiseen siirtymisen myötä ne onkin voitu sisällyttää sanakirjaan. Kartat ovat innoittaneet myös Kielikellon Kieli kartalla -palstan syntyyn ja ylläpitoon. Painettuina ilmestyneissä sanakirjaniteissä levikkikarttoja ei ole.
Sanakirjan toimituksessa työskentelee nykyään kahdeksan leksikografia. Päätoimittajat ovat Heikki Hurtta ja Nina Kamppi; aikaisempia päätoimittajia olivat Matti Vilppula, Ulla Takala ja Tuomo Tuomi. Valmiissa sanakirjassa tulee olemaan ehkä noin 300 000 hakusanaa.
Vanhan kirjasuomen sanakirja
Vanhan kirjasuomen sanakirjaa valmistelevat työt aloitettiin 1950-luvulla keräämällä aineistoa. Paperista kokoelmaa täydentää nykyään noin 3,5 miljoonaa sanaa sisältävä sähköinen korpus. Sanakirja kuvaa suomen kielen sanojen esiintymistä kirjallisissa lähteissä ennen autonomian aikaa. Tietoa annetaan sanojen ensiesiintymistä ja merkityksen kehittymisestä. Sana-artikkeleihin liittyy graafinen aikajana, josta saa nopeasti käsityksen siitä, milloin mikin hakusana on ollut käytössä kirjallisuudessa tai ollut mainittuna jossakin vanhassa sanakirjassa. Painettuina ilmestyneissä niteissä aikajanaa ei ole.
Lyhyen elämän kielessä ovat eläneet vuonna 1664 ensimmäisen kerran kirjatut sanat lasinappi ja lasikaulus. Tällaisia nappeja ja kauluksia lasiäijät kenties kaupittelivat liikaakin, joten asetuksessa piti varta vasten kieltää niitten käyttö vaatetuksessa. Kyse oli kuitenkin muoti-ilmiöstä, joka hävisi nopeasti: 1700-luvulla näitä sanoja ei ole enää käytetty.
Sanakirjan toimituksessa työskentelee nykyään kuusi leksikografia; päätoimittaja on Pirkko Kuutti. Aikaisempia päätoimittajia olivat Riitta Palkki, Maija Länsimäki ja Esko Koivusalo. Sanakirjan toimittaminen oli vähällä keskeytyä muutama vuosi sitten, mutta Koneen Säätiön kiitettävän väliintulon ansiosta sanakirjatyö on voinut jatkua toistaiseksi entistä ehommin. Valmiissa sanakirjassa arvioidaan olevan aikanaan noin 80 000 hakusanaa.
Nykykielen sanakirjat
Nykykielen sanakirjat ovat tekeillä jatkuvasti, koska niiden luonteeseen kuuluu, että niitä päivitetään aika ajoin vastaamaan mahdollisimman hyvin ajankohtaista kielellistä tilannetta. Kotuksen sanakirjoista tällainen on Kielitoimiston sanakirja (KS), jota päivitetään 1–2 vuoden välein. Sanakirjan hyödyllisistä ominaisuuksista mainittakoon kunkin hakusanan taivutustiedot. Sanakirja on ollut nyt kaksi vuotta vapaasti luettavana verkossa.
Sanakirjalla on kuusihenkinen toimituskunta; päätoimittaja on Eija-Riitta Grönros. Aikaisempia päätoimittajia olivat Marja Lehtinen ja Risto Haarala. Sanakirjan hakusanojen määrä on noin 100 000.
Nykykieltä kuvaavat myös maahanmuuttajakielten sanakirjat, joiden laatiminen aloitettiin vuonna 2011. Sanakirjojen tarkoitus on tukea kotoutumista, oman äidinkielen tuntemusta sekä kääntäjien ja tulkkien työtä. Ensimmäisenä tulee ilmestymään vuonna 2017 reilusti yli puolet suomi–somali-sanakirjasta. Seuraava sanakirja, suomi–kurmandži-sanakirja, on juuri aloitettu. Kurmandži on kurdin kielen toinen päämurre. Näiden sanakirjojen toimitustyötä koordinoi Ulla Horstia, joka kertoo niistä tarkemmin tässä samassa lehdessä (ks. Lue myös).
Sanakirjat verkkoon!
Kotus julkaisee sanakirjojaan nykyään sähköisinä verkossa. Myös edellä mainitut historialliset sanakirjat siirtyvät verkkoon, ja painettuina ilmestyneitä aakkosvälejä siirretään verkkosanakirjojen yhteyteen. Urakka on valtava ja vielä kesken, mutta hyvässä vauhdissa. Ordbok över Finlands svenska folkmål -sanakirjan kaikki painettuina ilmestyneet niteet ovat jo verkossa. Vanhan kirjasuomen sanakirja ja Suomen murteiden sanakirja pääsevät tähän muutaman vuoden päästä. Toistaiseksi viimeksi mainitut sanakirjat ovat vielä sekamuodossa: alkuosa on olemassa vain painettuna, uusimmat aakkosvälit vain sähköisinä.
Edellä on esitelty vain tällä hetkellä tekeillä olevat sanakirjat. Valmiiksi saaduista sanakirjoista (esim. etymologisesta sanakirjasta Suomen sanojen alkuperä ja Karjalan kielen sanakirjasta) saa lähempää tietoa Kotuksen verkkosivuilta (www.kotus.fi). Näistä sanakirjoista vielä kaksi täydennystä kutsata-sanan tarinaan: karjalan kielen kutšata-verbin merkitykset ovat hyvin lähellä suomen kutsata-verbin itäisiä merkityksiä. Etymologinen sanakirja taas kertoo, että suomen kutsata onkin alun perin ensin lainattu ruotsin verbistä skjutsa, jonka merkitys on ’kyyditä, olla kyydissä’. Uudellamaalla sana on sitten kulkeutunut murretasolla takaisin.