Eduskunnassa säädetään Suomen lait ja päätetään valtion budjetista. Toisaalta eduskunta on myös puheelle omistettu instituutio – tästä kertoo jo kansanedustuslaitoksen yleisnimitys parlamentti (ransk. parler ’puhua’). Kansanedustajat ovat puhetyöläisiä, jotka neuvottelevat äänestämistään asioista omissa eduskuntaryhmissään, asioita valmistelevissa valiokunnissa sekä päätösvaltaa käyttävässä täysistunnossa. Politiikantutkija Kari Palonen onkin ehdottanut eduskunnan kutsumista puhekunnaksi.

Puheen asemasta eduskunnassa on säädetty jo perustuslaissa (31. §): ”Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä”. Edustajan on toisaalta esiinnyttävä ”vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä”.

Eduskunnan julkiset täysistunnot ovat poliittisen keskustelun keskeinen areena. Istuntoa johtaa puhemies, joka myös jakaa puheenvuorot. Keskustelussa kansanedustajat voivat haastaa toisensa ja pyrkiä vaikuttamaan median välityksellä kansalaisiin. He voivat myös perustella äänestyskäyttäytymistään sekä luoda rooliaan poliitikkoina.

Eduskunnan pöytäkirjatoimistossa kirjataan pöytäkirjaan kaikki istunnon puheenvuorot. Puheiden julkaiseminen kirjoitettuna pakottaa pohtimaan monia kielenkäytön kysymyksiä, kuten mikä on puheen tarkoitus ja millainen on puheen ja kirjoituksen suhde.

Pöytäkirja – kenelle ja miksi?

Eduskunnan täysistuntopöytäkirja palvelee erityisesti kansalaisia, joilla on oikeus tietää edustajiensa toiminnasta. Toisaalta se hyödyttää kansanedustajia, jotka saavat puheilleen suuren yleisön. Pöytäkirjat kuluvat myös toimittajien, tutkijoiden ja eri alojen asiantuntijoiden käsissä.

Sisällön lisäksi puheissa on olennaista niiden esitystapa. Pöytäkirjatoimistossa pyritäänkin säilyttämään mahdollisimman hyvin puhujan persoonallinen tyyli. Puheita ei esimerkiksi muuteta järjestelmällisesti yleiskielelle. Maneereitakaan ei poisteta, elleivät ne haittaa selvästi luettavuutta. Puheiden kaunisteleminen jälkikäteen olisi ristiriidassa avoimen tiedonvälityksen kanssa.

Autenttisuuden vaatimuksesta pöytäkirjan laatija ei siis voi valikoida puheesta olennaista eikä muokata sitä kovin paljon sujuvuuden lisäämiseksi. Kaikkihan eivät pidä olennaisina samoja asioita, ja pienilläkin yksityiskohdilla voi olla merkitystä. Ei ole samantekevää, puhutteleeko edustaja puhemiestä ilmauksella arvoisa puhemies vai herra puhemies tai vaatiiko hän määrärahan kartuttamista vai lisää rahnaa.

Puheet on tärkeää tallentaa videotallenteiden lisäksi myös kirjoitettuna. Kirjattuja puheita on sujuvampi käyttää eri tarpeisiin, ne ovat helpommin vertailtavissa, ja niihin voi tehdä tietokoneella täsmällisiä hakuja. Niitä on yksinkertaista kopioida ja jakaa, ja ne tavoittavat kansalaiset tasa-arvoisesti ilman laitevaatimuksia.

Kirjaamisesta toimittamiseen

Eduskunnassa pidetyt täysistuntopuheet on kirjattu lyhentämättöminä pöytäkirjaan ensimmäisistä valtiopäivistä lähtien vuodesta 1907. Säätyvaltiopäivillä suomenkielisiä puheita kirjattiin jo vuonna 1877. Ennen äänityslaitteita puheet tallennettiin pikakirjoituksella ja saneltiin konekirjoittajille. Äänitystä alettiin käyttää tallennuksen apuna 1950-luvun alusta. Pikakirjoitusta käytettiin kuitenkin pöytäkirjan teossa aina 1980-luvulle tietokoneiden käyttöönottoon asti.

Nykyään täysistuntosalissa on digitaalinen äänitysjärjestelmä. Pöytäkirja laaditaan istunnon aikana ja julkaistaan verkossa parin tunnin kuluessa istunnon päättymisestä. Kunkin vuoden pöytäkirjat julkaistaan yhä myös painettuina kirjoina, jotka ovat laajuudeltaan noin 5 000–8 000 sivua.

Pöytäkirjatoimistossa työskentelee 25 henkilöä: toimistopäällikkö ja apulaistoimistopäällikkö, 2 osastosihteeriä, 9 toimistosihteeriä ja 12 pöytäkirjasihteeriä. Historiallisesti osasto- ja toimistosihteerit ovat istuntotyössä konekirjoittajien ja pöytäkirjasihteerit pikakirjoittajien työn jatkajia. Osa työntekijöistä on osa-aikaisia, ja he osallistuvat ensisijaisesti istunnonaikaiseen työhön. Pöytäkirjan ruotsinkielisistä osuuksista vastaa erillinen ruotsin kielen toimisto.

Täysistunnot alkavat pääsääntöisesti tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 14, torstaisin klo 16 ja perjantaisin klo 13. Päättymisaikaa ei ole yleensä ennalta määrätty, vaan istuntoa jatketaan, kunnes esityslista on käsitelty. Istunnot voivat kestää pitkäänkin, minkä vuoksi iltavuoroja jaetaan työntekijöiden kesken. Vaalikauden viimeinen vuosi on yleensä muita vilkkaampi.

Kaksi pöytäkirjasihteeriä vuorottelee istuntosalissa salisihteerinä, joka merkitsee ylös puheenvuorot, välihuudot ja muut tärkeät tapahtumat. Toinen laatii toimistossa pöytäkirjaan päätöksenteko-osuudet, kuten äänestykset ja asioissa tehdyt päätökset.

Osasto- ja toimistosihteerit purkavat tekstinkäsittelijöinä äänitteestä kokonaisia puheita kirjoitukseksi noin 5–10 minuutin jaksoissa. Puheen virta kääntyy kirjoitetuiksi virkkeiksi ja kappaleiksi yleisiä oikeinkirjoitussääntöjä soveltamalla. Tekstinkäsittelijä luo rakenteisen tiedoston, johon tallennetaan myös puheen metatiedot, kuten puhuja, eduskuntaryhmä ja puheenvuorotyyppi. Näin pöytäkirjoista voi tehdä nopeasti tilastoja ja sähköisiä hakuja.

Tarkistavat pöytäkirjasihteerit toimittavat kerrallaan yhden tai kahden tekstinkäsittelijän kirjaamat puheet äänitettä kuunnellen (10–20 minuuttia). Kirjoitukseksi muutettaessa puheesta katoavat monet tulkintaa ohjaavat tekijät, kuten äänenpainot, sävelkulku ja eleet. Pöytäkirjasihteeri korvaa näitä tarvittaessa kirjoituksen keinoin esimerkiksi sanajärjestystä muuttamalla. Muutokset on kuitenkin tehtävä hienovaraisesti, jotta puheet säilyvät sisällöltään ja tyyliltään autenttisina. Epäselvästi kuuluvia kohtia selvitetään muun muassa asiakirjoihin perehtymällä.

Istunnon päätyttyä pöytäkirja julkaistaan kokonaisuutena verkossa. Seuraavina päivinä pöytäkirjalle tehdään jälkitarkistus, jossa yksi pöytäkirjasihteeri tarkistaa puheet äänitteen perusteella alusta loppuun. Lopuksi käsikirjoitus taitetaan, oikoluetaan ja lähetetään painettavaksi pääsihteerin ja puhemiesten hyväksynnän jälkeen.

Tekstilajitietoista kielenhuoltoa

Puhuttu ja kirjoitettu kieli esitetään usein vastakkaisina. Todellisuus on kuitenkin moninaisempi: molemmat jakautuvat useisiin tekstilajeihin, joista jotkin ovat lähempänä ja toiset kauempana toisiaan. Myös täysistuntopuheita on kieleltään monenlaisia, kuten pitkiä ja etukäteen valmisteltuja esittely- ja ryhmäpuheenvuoroja sekä spontaanimpia, minuutin mittaisia vastauspuheenvuoroja. Istuntojenkin luonne vaihtelee lakiesityksen lähetekeskusteluista nopeatempoiseen kyselytuntiin. Kansanedustaja saattaa myös vaihtaa samassakin puheessa talouskielestä kotimurteeseensa vedotessaan vaalipiirinsä äänestäjiin.

Joustava kielimuoto edellyttää joustavaa kielenhuoltoa. Luettavuuden edellyttämät muokkaukset on tehtävä hienovaraisesti puheenvuoroa ja puhetilannetta kunnioittaen. Tiettyjä äänne- ja muotopiirteitä muutetaan yleiskielisiksi, jos ne eivät ole erityisen painokkaita (esim. mun > minun; ei oltu tehty > ei ollut tehty). Toiset jätetään vastaavasti ennalleen (esim. meidän kansantalous; vaikutukset tuotantoelämälle).

Puheen aikasidonnaisuudesta johtuvia takelteluja ja suunnitteluilmauksia ei perinteisesti merkitä pöytäkirjaan (öö, niinku, totanoin). Jos puhuja korjaa sanomaansa, kirjataan vastaavasti vain korjattu muoto (monta miljar-, anteeksi, miljoonaa euroa > monta miljoonaa euroa). Toisaalta esimerkiksi erikoista sanajärjestystä ja virkkeenalkuisia konjunktioita (ja, mutta), kohdellaan yleensä vapaammin kuin tyypillisessä toimitustyössä. Niillä onkin usein retorista merkitystä. Puhujan olennainen ei-kielellinen toiminta lisätään tekstiin hakasulkeisiin: [puhuja heilutti kädessään budjettikirjaa].

Täysistuntopuheiden kirjaamisessa tavoitellaan tasapainoa luettavuuden ja luotettavuuden välillä. Pöytäkirjatoimistossa kiinnitetään erityistä huomiota kielellisiin periaatteisiin. Hankalista aiheista, kuten puhekielisistä lauserakenteista, on laadittu omia ohjeitaan. Yhteisten ohjeiden laatimisessa on tärkeää johdonmukaisuus ja se, että ratkaisut ovat kielenkäytön näkökulmasta perusteltuja. Viime aikoina pöytäkirjasihteerien kielipalavereissa on käsitelty esimerkiksi lapsusten korjaamista (ks. Pauliina Peltokorven kirjoitus tässä lehdessä).

Täysistuntopuheiden kirjaamista kehitetään seuraamalla uusinta kielenkäytön ja politiikan tutkimusta. Toimisto tekee myös yhteistyötä lähialoilla työskentelevien kuten muiden parlamenttien sekä Yleisradion ohjelmatekstittäjien kanssa.