Pistekirjoitusta kutsutaan kehittäjänsä nimen mukaan myös braillekirjoitukseksi. Se on kohokirjoitusta, jota luetaan sormin, tuntoaistin varassa. Kun tavallisesta kirjoituksesta (jota pistekirjoituksen vastakohtana nimitetään mustakirjoitukseksi) toimitetaan pisteversio, esimerkiksi pistelehti tai pistekirja, voidaan jokainen kirjain ja kirjoituksessa tarvittava merkki osoittaa pisteillä. Pistetekstistä ilmenevät siis esimerkiksi suomen kielen oikeinkirjoituskäytänteet eli isot ja pienet alkukirjaimet, välimerkit ja vaikkapa vieraiden nimien kirjoitusasut. Pistekirjoituksessa otetaan huomioon yleiset kielenhuollon ohjeet ja suositukset. Koska kyseessä on kansainvälinen merkkijärjestelmä, tehdään eri maiden pistekirjoituksesta vastaavien kesken myös runsaasti yhteistyötä.
Pistekirjan lukija saa siis koko ajan malleja myös omalle kirjalliselle kielenkäytölleen. Lisäksi hän voi äänikirjan kuuntelijaa helpommin selata tekstiä, tarkistaa yksityiskohtia tai palata sisällysluetteloon ja hakemistoon. Siksi on erittäin tärkeää, että jokainen sokea lapsi oppii pistekirjoituksen; ilman sitä hän ei ole luku- eikä kirjoitustaitoinen. Aikoinaan koululaisia jopa kiellettiin lainaamasta äänikirjoja, ennen kuin heillä oli riittävän hyvä pistekirjoitustaito.
Suunnikkaan sanoma
Pistekirjoituksen peruskuviona on kuuden merkin tila, jota sanotaan suunnikkaaksi (ks. kuva). Sen kullakin kolmella rivillä on paikka kahdelle pisteelle. Esimerkiksi kaikille tutun arpakuution sivuille on pisteet asetettu samaan tapaan. Tietokoneen pistenäytössä on kuitenkin käytössä kahdeksan pisteen järjestelmä. Sama merkki voi yhteydestä riippuen tarkoittaa eri asioita.
Käytössä on myös kahden ja useamman suunnikkaan merkkejä, muun muassa euron ja sentin merkit ovat kahden suunnikkaan merkkejä. Pisteillä ilmaistaan kaikki samat seikat kuin mustakirjoituksellakin. Niinpä kun käyttöön uusien asioiden myötä tulee uusia merkkejä, ne suunnitellaan ja standardoidaan myös pistemerkeiksi. Esimerkiksi ät-merkki, @, on pistemerkkinä suunnikkaan ylimmän rivin oikeanpuoleinen piste.
Pistekirjoituksessa käytetään lisäksi erikoismerkkejä, etumerkkejä, joilla ilmaistaan jotain niiden jälkeen tulevasta merkistä. Tällaisia ovat esimerkiksi ison kirjaimen merkki ja numeromerkki sekä korostusmerkit, esimerkiksi alleviivausmerkki. Pistemerkeillä voidaan osoittaa myös matemaattiset merkit ja laskutoimitukset. Erilaisista numeroilmausten merkinnöistä, kuten päiväyksistä ja puhelinnumeroista, annetaan samanlaisia ohjeita ja suosituksia kuin mustakirjoitusnumeroita käytettäessäkin. Pistekirjoituksessa on myös vakiintuneet shakkimerkinnät (esim. pelinappuloilla on kullakin oma merkkinsä), pelikorttimerkinnät ja neuleohjeiden merkinnät. Tärkeä alue, jota pisteillä myös kuvataan, on musiikki. Pistenuottikirjoituksella osoitetaan – kuten tavallisellakin nuottikirjoituksella – sävellajit, nuotit, nuottien aika-arvot jne. Pistenuottikirjoituksessa sanat ja nuotit kirjoitetaan vuororivein ja nuottirivit sisennetään.
Pistemerkit ovat isokokoisia, joten pistekirjoitus vie paljon tilaa; yhdestä mustapainoskirjasta tulee yleensä useita pistekirjasidoksia. Tekstin lyhentämiseksi on eri puolilla maailmaa kehitelty erityisiä lyhennyspistekirjoitustekniikoita, jotka kuitenkaan Suomessa eivät ole saaneet kovin paljon sijaa.
Kuvanlukeminen
Viime aikoina on puhuttu paljon kansalaisten kuvanlukutaidosta, siitä, miten tarpeellista on ymmärtää visuaalisia viestejä. Sokeiden viestinnässä kuvanlukemisella on aivan konkreettinen merkitys: sillä tarkoitetaan kohokuviksi tehtyjen piirrosten, kuvioiden ja karttojen tutkimista käsin tunnustelemalla. Läheskään kaikkia mustapainoskirjassa olevia kuvia ei pisteversiota toimitettaessa tehdä kohokuviksi, vaan mm. valokuvista, taideteoksista, maisemakuvista ym. laaditaan sanallinen kuvaselostus.
Näkövammaisen lapsen kuvakirjat ovat koskettelukirjoja, jotka usein ovat kuin eri aisteihin vetoavia pieniä taideteoksia. Niissä on käytetty monenlaisia materiaaleja, joista voi sormin erottaa erilaisia pintoja ja pehmeyksiä sekä saada aikaan ääniä. Kuvissa on voitu käyttää vaikkapa perunajauhoa, joka kankaan läpi tunnusteltuna saa aikaan vaikutelman pakkaslumesta. Koskettelukirjoihin voi liittyä piste- tai mustakirjoitustekstiä ja kasetti, jossa on luettuna kirjan tarina.
Sokeat lapset saavat koskettelukirjojen avulla valmiuksia myös pistekirjoituksen opiskeluun, joka muutenkin aloitetaan harjoittamalla tuntoaistia. Tuntoaistin avulla luettaessa käytetään molempia käsiä ja useita sormia, tarkoituksena on vastaanottaa viestejä mahdollisimman laajalti. Aikuisena näkönsä menettäneen opiskelu on erilaista kuin lapsen: aikuinenhan osaa jo lukea ja kirjoittaa. Hänen on opeteltava käyttämään luku- ja kirjoitustaitoaan uudella tavalla eli ottamaan kirjoitettu teksti vastaan tuntoaistin avulla, ja opetus tapahtuu usein opettajan kanssa ihan konkreettisesti kädestä pitäen. Alkuopetuksessa käytettävä pistekirjoitus on tavallista harvempaa ja harvalla rivivälillä painettua. Lapset aloittavat pisteaapisesta, mutta aikuisille tuotetaan omaa materiaalia pistekirjoituksen opiskeluun; teksteinä on esimerkiksi runoja ja kertomuksia.
Kirjoitustaulusta pistenäyttöön
Ensimmäiset pistekirjat tehtiin käsityönä naputtamalla pistemerkkejä paksulle paperille eräänlaista naskalia ja nahkaista kirjoitustaulua apuna käyttäen. Kirjat on jo kauan tuotettu pistekirjapainossa, mutta muistiinpanovälineinä pistekirjoitustaulu ja naskali ovat edelleen käytössä erilaisten pistekirjoituskoneiden ohessa.
Kehittynyt tietotekniikka mahdollistaa sen, että pistekirjoituksen käyttäjä voi nykyään lukea pistekirjoitusmuodossa tai vaihtoehtoisesti kuunnella synteettisenä puheena omalla tietokoneellaan lähes kaikkea tekstiä. Tavallista tietokoneen näyttöruutua vastaa pistekirjoitusnäyttö, jonka avulla luetaan elektronisessa muodossa olevaa tekstiä, ja pistekirjoitustulostin mahdollistaa elektronisen tekstin tulostamisen pistekirjoituksella. Mustapainostekstiä voidaan muuntaa pistekirjoitukseksi erilaisten atk-ohjelmien avulla.
Myös Internet ja sähköposti ovat näkövammaisen ulottuvilla. Kaikki verkkosivut tulisi suunnitella siten, että näkövammaisetkin pääsevät niihin helposti käsiksi. Esimerkiksi graafiset esitykset pitäisi kuvata myös sanallisesti.
Pistekirjojen valmistaminen on kallista, eikä niitä voi noin vain ostaa kaupasta. Pistekirjoja (samoin kuin ääni- ja elektronisia kirjoja) tuottaa ja välittää Helsingissä sijaitseva Celia – Näkövammaisten kirjasto. Myös Näkövammaisten Keskusliitto ja Näkövammaisten Kulttuuripalvelu tuottavat piste- ja äänikirjoja. Lisäksi oppimateriaalia valmistetaan mm. Jyväskylän näkövammaisten koulussa ja näkövammaisten ammattioppilaitoksessa Arlainstituutissa. Näkövammaisten Keskusliiton Tiedonhallintapalvelu tarjoaa näkövammaisille tietokoneella luettavia elektronisia julkaisuja, mm. sanoma- ja aikakauslehtiä. Näkövammaisten Keskusliitto jäsenjärjestöineen julkaisee lisäksi pistekirjoitus- ja äänilehtiä.
Opetusministeriön asettama Braille-neuvottelukunta toimii pistekirjoituksen ja näkövammaisten oppimateriaalin asiantuntijaelimenä Suomessa. Braille-neuvottelukunnan julkaisusarjassa Pisteet 2000 on julkaistu pistekirjoituksen perusteita käsittelevä ensimmäinen osa. Seuraavaksi ilmestyy kansainvälinen pistenuottikirjoituksen käsikirja. Tulossa on myös pitkään kaivattu matematiikan pisteopas.
Kirjallisuutta
Pisteet 2000. Pistekirjoituksen perusteet. Työryhmä: Liisa Hietaketo-Vieno, Marja-Leena Kartovaara, Auli Mäntylä, Pia Pyötsiä, Anneli Salo. Braille-neuvottelukunnan julkaisuja 1. Braillle-neuvottelukunta ja Näkövammaisten kirjasto. Helsinki 2000.
Keravuori, Kirsi. Siannahkataulusta digitaalitekniikkaan. Sata vuotta näkövammaisten kirjastotoimintaa 1890B1990. Näkövammaisten kirjastoyhdistys ry. Gummerus kirjapaino oy. Jyväskylä 1990.