Suomenpuhujat suhteellisen pienenä kieliyhteisönä ovat aina tarvinneet erityisesti kaksikielisiä sanakirjoja (esim. suomi–ruotsi ja englanti–suomi jne.). Kaikki kieliyhteisöt tarvitsevat kuitenkin  myös yksikielisiä sanakirjoja, sellaisia kuin Oxford English Dictionary ja Svenska Akademins  ordbok tai meillä vanha kunnon Nykysuomen sanakirja ja  nykyinen ajantasainen Kielitoimiston sanakirja. Sanakirjoja on erityisesti 1800-luvulta alkaen tehty Suomessa runsain mitoin, mutta niitä ei juurikaan ole kriittisesti analysoitu tai tutkittu. Tätä aukkoa paikkaa nyt artikkelikokoelma Hyvä sanakirja. Tieteellisiä, käytännöllisiä ja eettisiä näkökulmia leksikografiaan. Teos koostuu kymmenestä artikkelista, jotka tarkastelevat sanakirjoja ja sanakirjan tekemistä eli leksikografiaa monesta eri näkökulmasta. Kirjoittajissa on sekä kokeneita sanakirjantekijöitä että niitä tarkastelevia tutkijoita.

Kokoelman teemana on toimittajien omien sanojen mukaan leksikografin ammattietiikan ja yhteiskunnallisten vastuiden pohtiminen. Ammattietiikkaa tarkastellaan teoksessa ensisijaisesti kielenkuvauksen tarkkuuden, oikeellisuuden ja laadun näkökulmasta.

Artikkelikokoelma sisältää suppeudestaan huolimatta (yhteensä 212 sivua) niin suuren määrän mielenkiintoista tietoa ja ansiokasta pohdintaa, että tässä esittelyssä voin ottaa esiin vain joitakin niistä.

Ihanteet ja todellisuus

Etiikkateema nousee erityisen vahvasti esiin Laura Tyysterin laajassa artikkelissa Arvosidonnaiset sanat yleiskielen selittävissä sanakirjoissa. Tyysteri pohtii sitä, miten neutraaliuteen ja objektiivisuuteen pyrkivä sanakirja pystyy määrittelemään sopivalla tavalla voimakkaasti mielipiteitä jakaviin käsitteisiin viittaavat sanat, kuten vaikkapa kapitalismi, sosialismi ja liberalismi. Oma pulmansa on myös se, että kun sanakirjatyön yhtenä päämääränä on kielellisen yhdenvertaisuuden lisääminen ja toisaalta syrjivän kielenkäytön välttäminen, nämä periaatteet voivat olla ristiriidassa keskenään. Kun kielessä on johonkin ihmisryhmään halventavasti viittaava sana, kuten englannin sana nigger, toisen periaatteen mukaan se pitää ottaa mukaan, jotta kielestä annettaisiin totuudenmukainen kuva eikä tietoa pimitettäisi keltään. Jos taas pyritään välttämään syrjivää kielenkäyttöä, sana tulisi ehkä jopa jättää kokonaan pois.

Samaa teemaa lähestyy omasta näkökulmastaan myös Eija-Riitta Grönros artikkelissaan Sanakirjojen normatiivisuus ja deskriptiivisyys. Sanakirjantekijät haluavat Grönrosin mukaan mielellään korostaa sanakirjansa olevan deskriptiivisiä eli kuvailevia, toisin sanoen neutraalin toteavia. Grönrosin mukaan sanakirja ei kuitenkaan pysty olemaan puhtaasti deskriptiivinen, koska sanakirjantekijä joutuu tekemään valintoja, jotka ovat tai joiden voidaan tulkita olevan kannanottoja. Ei ole mahdollista tehdä täysin epänormatiivista ja objektiivista sanakirjaa. Yksi tapa olla normatiivinen on jättää pois aivan yleisesti käytettyä sanastoa, jos yleiset asenteet sitä kohtaa ovat tuomitsevat. Aiemmin tällaista sanastoa oli seksisanasto.

Kimmo Granqvist kertoo suomalaisen romanikielen sanakirjoja käsittelevässä artikkelissaan muun muassa niistä kysymyksistä, joita pienen yhteisön kielestä sanakirjaa tekevä joutuu ratkomaan. Kun tiedon kielestä ei oikeastaan halutakaan leviävän muiden kuin oman väen tietoon, ongelmaksi nousee jopa, voiko silloin sanakirjoja tehdäkään.

Vaikka kaksikielisiä sanakirjoja on vuosikymmenten mittaan tehty Suomessa runsaasti, uusia tarpeita on syntynyt maahanmuuton myötä.  Sellaiset kielet kuin somali, kurdi, albania, thai, persia, arabia, vietnam ja turkki tarvitsisivat  kaksikielisen sanakirjan.  Klaas Ruppel kertookin artikkelissaan Maahanmuuttajille laadittavat sanakirjat ja etiikka hankkeesta, jolla pyritään parantamaan tilannetta. Ensimmäiseksi on alettu koota suomi – somali-sanakirjaa.

Ruppelin artikkeli sisältää myös mielenkiintoista tietoa naapurimaidemme vastaavista sanakirjoista: Ruotsissa ja Tanskassa ollaan jo pitemmällä maahanmuuttajakielten sanakirjojen teossa: niitä on jo paperilla ja verkossa useita. Suomessa tehtävien kaksikielisten sanakirjojen tarkoitus on auttaa maahanmuuttajia suomen kielen opiskelussa ja suomen kielen sanojen ja sitä kautta kulttuurin ymmärtämisessä. Ruppel valottaa myös konkreettisin esimerkein, millaisia ongelmia tulee vastaan, kun kielten edustamat kulttuurit ovat suhteellisen etäällä toisistaan.

Pirkko Kuutti ja Kaisa Lehtosalo puolestaan kertovat artikkelissaan, millaista on laatia sanakirjaa vuosisatojen takaisen kirjoitetun suomen sanoista ja niiden senaikaisista merkityksistä ja käyttötavoista. Kyse on Vanhan kirjasuomen sanakirjasta, jota kootaan Kotimaisten kielten keskuksessa. Joskus sanan merkityksenselityksen voi tarjota historiallinen kirjoittaja itse, kuten Mikael Agricola turilas-sanalle: Turilat ouat politain Mateleuaiset ia Maaliset piskuiset Eleimet. Artikkeli sisältää myös hyödyllisen katsauksen erilaisiin historiallisiin sanakirjoihin.

Nina Pilke ja Jaana Puskala nostavat artikkelissaan esiin parikin ei-toivottua sanakirjailmiötä. Sanakirjoissa nimittäin lymyilee joskus kummitussanoja eli sanoja, jotka siirretään kritiikittä vanhasta sanakirjasta uuteen, mutta joiden merkitys tai käyttö ei ole koskaan sanakirjan ulkopuolella ollut sellaista kuin sanakirjassa väitetään. Toinen tarkkaavaisuutta sanakirjantekijältä vaativa seikka on sukupuolten esiintymisen tasapuolisuus erityisesti esimerkkilauseissa.

Tulevaisuus on sähköinen

Teoksessa pohditaan paljon sanakirjan tekijän vastuuta sanakirjan teossa. Mitä sanakirjan tekijät toivovat puolestaan sanakirjan käyttäjältä?  He toivovat, että kirjan käyttäjät lukisivat kirjan esipuheen tai johdannon sekä antaisivat palautetta kirjan mahdollisista puutteista ja virheistä.  Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja Eija-Riitta Grönros (s. 52) toivoo, että sanakirjojen käyttöä opeteltaisiin koulussa. Sanakirja voisi näin parhaimmillaan palvella kielitietoisuuden herättäjänä.

Tulevaisuuden sanakirjaksi kaavaillaan useammassakin artikkelissa sähköistä verkkosanakirjaa, jollaisia jo jonkin verran onkin. Verkkosanakirjoissa pitäisi vain ottaa paremmin käyttöön esimerkiksi se ominaisuus, ettei tilasta ole pulaa: perinteisen tiiviin sanakirja-artikkelin lisäksi tilaa on pitemmillekin pohdinnoille sanojen merkityksistä. Myös sanojen käyttöä valottavia käyttöesimerkkejä voi olla paljon runsaammin. Verkkosanakirjan hyvä puolihan on myös sen helppo päivitettävyys sekä  toimitustyön talkoistamisen mahdollisuus.

Laura Tyysteri ja Kaisa Lehtosalo (toim.) 2013: Hyvä sanakirja. Tieteellisiä, käytännöllisiä ja eettisiä näkökulmia leksikografiaan. Turun yliopiston suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaine.