Erilaiset tunteet kuuluvat ihmisten jokapäiväiseen elämään ja ovat osa inhimillisyyttä. Tunnemme vihaa, surua, onnea, rakkautta. Toisinaan voimakas tunne ottaa järjeltä vallan ja vaikuttaa käytökseemme. Tuohtuneina emme ehkä tee viisaimpia päätöksiä ja rakastuneina säntäämme tunne edellä rakkauden perässä. Silloin ei paljon järki päätä pakota. Erilaiset asiat siis menevät tunteisiin.

Tähän etenkin nuorison suosimaan fraasiin tuntuu monesti liittyvän naljaileva sävy. Kysymys siitä, menikö toisella jokin tunteisiin, sisältää usein sarkastisen ja jopa keljuilevan vivahteen. Kysyjä vähättelee loukkaantuneen osapuolen suuttumista ja antaa kysymyksellään ymmärtää, että mielensä pahoittaminen on turhaa ja jopa naurettavaa.

Internet-ilmiöihin kuuluvat meemit leviävät nopeasti ja saavuttavat yleensä suuren suosion. Meemi voi olla esimerkiksi hauska kuva, johon yhdistetään osuva teksti. Urheilukisojen aikaan sosiaalisessa mediassa tulee vastaan paljon meemikuvia, joissa esimerkiksi hävinneen jääkiekkojoukkueen pelaaja istuu kaukalon reunalla ja kuvaa koristaa teksti nyt meni tunteisiin.

Tunteisiin menemisestä puhuttaessa ei kuitenkaan ole aina kyse sarkasmista ja naljailusta, vaan puhtaasti aidosta suuttumuksesta. Kun menettää malttinsa tai polttaa päreensä, kaverin väärin valitut sanat tai vaikkapa vain naapurin koiran haukkuminen menee oikeasti tunteisiin ja saa todella hermostumaan.

Etenkin urheilussa kuumenevat tunteet kuuluvat asiaan. Kentän laidalla riehuvalla pienen urheilijan isällä ei riitä huumori, kun tuomari viheltää tiukassa tilanteessa väärin. Fanaattisella urheiluisällä menee kuppi nurin, eikä hän ajattele järkevästi. Isä riehuu ja antaa raivolle vallan – taisi mennä tunteisiin.

Joskus asioiden tunteisiin meneminen voi olla positiivinen ja tavoiteltava kokemus. Viihdeuutisten toimittaja kertoo, kuinka Vain elämää -tähtien uudet tulkinnat kollegojensa suurimmista hiteistä menevät illallispöydän ääressä artistien tunteisiin.

Kappaleet siis koskettavat tai liikuttavat pöydän ympärillä istuvia artisteja. Silmäkulmaan voi kohota kyynel ylpeydestä, haikeudesta tai vain puhtaasta arvostuksesta. Esitys menee tunteisiin, mutta hyvällä tavalla. Naljailusta ei ole tietoakaan. Itsekin olen kuvaillut esimerkiksi lempiartistieni keikkaa sanoen, että meni tunteisiin. Tällöin kuulija ymmärtää, että olen nauttinut joka sekunnista ja live-musiikki on vaikuttanut syvästi minuun.

Fraasi on edelleen nuorison puhekielen suosiossa, ja sen tyyliarvo on selvästi vielä arkinen. Se ei kuitenkaan enää esiinny pelkästään räppäreiden sanoituksissa ja internetin keskustelupalstoilla, vaan on yleistynyt monen tyyppisiin teksteihin. Sitä on käytetty jo eri-ikäisille lukijakunnille suunnatuissa sanomalehdissäkin. Kenties fraasi vielä neutraalistuu, ja ehkä tulevaisuudessa kymppiuutisissa kerrotaan, kuinka kansanedustajalla meni kokouksessa tunteisiin.