Kielitoimiston uudeksi johtajaksi on valittu filosofian tohtori Salli Kankaanpää. Hän ei suinkaan hyppää tehtävään tuntemattomuudesta, vaan monelle Kielitoimiston asiakkaalle hän on tuttu nimi jo usean vuoden ajalta. Millaisin miettein hän on aloittanut työnsä uudessa tehtävässään?

Mitä olet tehnyt työurallasi ennen kuin sinusta tuli Kielitoimiston johtaja?

Olen työskennellyt Kielitoimistossa kielenhuoltajana eri tehtävissä 1980-luvulta alkaen: ensin opiskelun ohessa kielentarkistajana, sitten valmistuttuani yliopistosta kouluttajana useita vuosia, 1990-luvun lopulla vuoden verran virkakielenhuoltajana ja viimeksi kielenhuollon yleisenä asiantuntijana. Muualla kuin Kielitoimistossa olen työskennellyt mm. tutkimusjulkaisujen toimittajana eräässä valtion tutkimuslaitoksessa ja jonkin verran olen opettanut äidinkieltä. Olen ollut mukana kirjoittamassa Tekstintekijän käsikirjaa, joka ilmestyi vuonna 1997. Vuosituhannen vaihteessa sain Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen oma-aihetutkijana keskittyä muutaman vuoden tutkimukseeni hallinnon lehdistötiedotteiden kielestä, ja väitöskirjani tästä aiheesta ilmestyi viime syksynä.

Mikä kielessä ja kielenhuollossa kiinnostaa?

Minua kielessä ja kielenhuollossa kiinnostavat vaihtelu ja muutos. Kieli elää käytössä, ja siksi se luonnostaan vaihtelee tilanteittain esimerkiksi tarkoituksen ja tilanteeseen osallistuvien mukaan. Käytössä kieli myös vähitellen muuttuu. Kielenhuollon tehtävänä on seurata kielen ja kielenkäytön vaihtelua ja muutosta ja antaa ohjeita eri tilanteisiin sopivasta kielenkäytöstä. Kielenhuolto myös yrittää hallita vaihtelua ja muutosta niin, että meillä olisi käytettävänä edes jossain määrin yhteinen ja vakiintunut kielimuoto; tällaista kielimuotoa on ollut tapana nimittää yleiskieleksi.

Hallintapyrkimyksestä aiheutuu jännitteitä: aina on toisaalta niitä, joiden mielestä kielenhuolto sallii liikaa vaihtelua ja muutosta, ja toisaalta niitä, joiden mielestä kielenhuollon normit ovat liian tiukkoja ja hitaasti muuttuvia. Me kielenhuoltajat yritämme luovia tässä välissä niin, että erilaiset kielenkäyttäjäryhmät, esimerkiksi eri sukupolviin kuuluvat, voisivat tuntea normitetunkin kielen omakseen.

Millaista kielenhuoltoa Kielitoimisto harjoittaa johdollasi? Millaista toimintaa on luvassa tulevina vuosina?

Kielitietoisuuden ja oman kielen arvostuksen lisääminen on edelleen tärkeää. Kieliyhteisö tarvitsee entistä enemmän tietoa kielen vaihtelusta, muutoksesta ja mahdollisuuksista ja sen ymmärtämistä, että vaihtelu ja muutos kuuluvat kieleen eivätkä ole merkki rappiosta – päinvastoin, jos kieli ei vaihtelisi ja muuttuisi, voisimme olla huolissamme. Sekä kielenhuoltajat että kielenkäyttäjät tarvitsevat myös tietoa normien perusteista ja kielenhuollon historiasta. Tietoa saamme alan tutkimusta seuraamalla ja myös itse tutkimalla.

Toisaalta arvostan käytännön kielenhuoltoa. Periaatteellisen keskustelun lisäksi tarjoammekin kielenkäyttäjille entistä enemmän käytäntöön sovellettavaa tietoa. Tekeillä on oikeinkirjoitusopas, joka valmistuu vielä tämän vuoden aikana, ja myös nimistä on tekeillä opas. Kieliopin vaihteluilmiöistä valmistelemme kirjaa, josta tulee sen verran laaja, että se ilmestyy vasta muutaman vuoden kuluttua.

Kielen tilanteista vaihtelua tarkastellaan käytännönläheisesti Kielitoimiston kursseilla, joilla saa oppia niin tekstien viimeistelyyn kuin erilaisten työelämän tekstien kirjoittamiseen ja pääsee vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia muiden kirjoittajien kanssa. Laki-, virka- ja EU-kielenhuollon asiantuntijayhteistyölle etsitään myös uusia muotoja, samoin yhteistyölle mm. äidinkielen opettajien kanssa. Edelleen tietysti vastaamme kieli- ja nimikysymyksiin neuvontapuhelimissamme, ja monipuolista kielitietoa löytyy Kielikellosta ja Kielitoimiston verkkosivuilta, joita kehitetään koko ajan.

Mihin kielenhuoltoa tarvitaan nykyisin? Onko toiminnan painopiste muuttunut vuosien varrella?

Nykyisin yhä useammassa työssä tarvitaan vieraiden kielten osaamisen lisäksi monipuolista äidinkielen taitoa. On osattava palvella asiakkaita suullisesti ja kirjallisesti, on osattava neuvotella vaikeistakin asioista, on osattava kirjoittaa suunnitelmia, selvityksiä, raportteja, muistioita, tiedotteita ja lukuisia muita tekstejä. Pitäisi osata kirjoittaa nopeasti ja ymmärrettävästi, ehkä markkinoivastikin tai muuten tilanteen vaatimalla tavalla. Kielenhuoltoa tarvitaan jäsentämään kielenkäytön moninaisia vaatimuksia ja auttamaan niihin vastaamisessa. Toiminnan painopiste onkin muuttunut niin, että kielen normituksen sijasta yhä enemmän korostuu tekstinhuolto: miten kirjoittaa laadukkaita, tilanteen ja lukijan huomioon ottavia tekstejä? Tekstinhuollon kysymyksiä ratkotaan ennen kaikkea kursseillamme, mutta samat kysymykset ovat tärkeitä myös kielineuvonnassa, jossa kirjoittaja usein etsii tekstiinsä sävyltään sopivinta sanaa tai merkitykseltään yksiselitteisintä rakennetta tai pyytää apua tekstinsä jonkin oikeinkirjoitusongelman ratkaisuun. Toisaalta täsmällisiä ohjeita oikean muodon valinnasta ja oikeinkirjoituksesta – siis kirjakielen normeista – on oltava helposti saatavilla, jotta tekstin viimeistely olisi vaivatonta.

Kielenhuollon suunnan olennaiseen muutokseen ei mielestäni ole tarvetta, mutta kansainvälistyminen pitää ottaa huomioon entistä enemmän. Meiltä esimerkiksi kysytään yhä enemmän vastineita vieraskielisille termeille, ja myös oikeinkirjoituksessa ja tekstien rakenteissa muiden kielten ja kulttuurien käytännöt vaikuttavat suomalaisiin kirjoitustapoihin. On otettava kantaa siihen, milloin vieras vaikutus hyväksytään ja milloin sitä pyritään vähentämään. Myös kielenhuoltajien yhteistyö tietotekniikan osaajien kanssa on käynyt ja käy yhä tärkeämmäksi.

Nykyisin puhutaan paljon suvaitsevaisuudesta. Suvaitsevaistahan se kielenhuoltokin on ollut jo vuosia. Missä asioissa se mielestäsi on paikallaan, entä onko jotain sellaista, mitä ei voi suvaita?

On hyväksyttävä se, että kaikki eivät ole yhtä sujuvia tai muuten taitavia kirjoittajia tai puhujia. Kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta harjoitella, ja toiset ovat kielellisesti lahjakkaampia kuin toiset. Jokainen voi myös joutua itselleen uuteen kielenkäyttötilanteeseen, jossa ei osaa toimia niin hyvin kuin tutuissa tilanteissa. Kiirekin voi vaikuttaa: aina ei kerta kaikkiaan ehdi hioa ilmaisuaan täydelliseksi, vaikka periaatteessa osaisi ja haluaisi. Suvaitsevaisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin leväperäisyys. Esimerkiksi laeilta ja viranomaisteksteiltä voi vaatia selkeyttä, käyttöohjeilta ymmärrettävyyttä ja asiakasteksteiltä kohteliaisuutta. Niiltä samoin kuin lehdiltä ja mainoksilta, jotka on varaa painaa kalliille paperille monivärisinä, voi edellyttää myös huoliteltua oikeinkirjoitusta.

Vaatimukset ovat myös erilaisia kielenkäytön ammattilaiselle kuin tavalliselle kielenkäyttäjälle. Kielenkäytön ja kirjoittamisen ammattilaisen tulee hallita kirjoitetun kielen normit ainakin suurin piirtein ja osata käyttää kieltä kuhunkin tilanteeseen sopivasti. Ammattitaitoon kuuluu sekin, että osaa tarpeen tullen käyttää sanakirjoja ja opaskirjoja, etsiä ohjeita verkosta tai vaikka soittaa Kielitoimiston neuvontapuhelimeen sekä tarvittaessa hankkia täydennyskoulutusta.

Milloin kielenhuoltaja on onnellinen?

Silloin kun kielenkäyttäjä on innostuneempi oman tekstinsä tai toimitettavanaan olevan tekstin parantamisesta kuin muiden kielenkäytön arvostelemisesta. Silloin kun arvostelemisen sijaan pohditaan kielen eri ilmenemismuotoja. Silloin kun kieli palvelee asiaa eikä estä ymmärtämistä.

Onko jotain, mitä haluaisit erityisesti sanoa Kielikellon lukijoille?

Käyttäkää suomen kieltä, kokeilkaa ja ihmetelkää sen mahdollisuuksia pelkäämättä virheitä ja arvostelua! Kielikello osaltaan kannustaa tähän ja antaa aineksia kielenkäytön kehittämiseen ja pohtimiseen.