Poikkeuksellisena vuonna 2020 on koronapandemiasta huolimatta vietetty hyvässä hengessä Suomen virallisen kielenhuollon 75-vuotisjuhlavuotta tunnuksella Kielen juhlaa 75 vuotta. Vuoden aikana kielenhuollon historiaa ja nykyistä toimintaa on tuotu esiin monin tavoin mm. Kielikellossa, Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Juhlinnan huipensi verkossa välitetty kielenhuoltoseminaari, jota seurasi suoraan tai myöhemmin tallenteena yli 600 kielenhuollon ystävää.
Onnistumisia ja epäonnistumisia
Kielenhuollon ja Kielitoimiston tasavuosia on juhlittu näkyvästi muutaman kerran ennenkin. Voikin olla, että tällaiset merkkivuodet ovat lopulta tärkeämpiä itse juhlijalle kuin juhlien vieraille. Juhlavuodet ovat luontevia tilaisuuksia pysähtyä perustyön keskellä katsomaan hetkeksi taaksepäin: tuolta on lähdetty liikkeelle, tätä kaikkea on vuosien mittaan tehty, välillä on onnistuttu, joskus taas epäonnistuttu, ja tästä tilanteesta katsotaan eteenpäin. On myös motivoivaa huomata, että työtä on tehty ja tuloksia on saavutettu. Siitä on mukavaa kertoa muillekin.
Pitää kuitenkin muistaa, että kielenhuoltoa on harjoitettu Suomessa jo kauan ennen virallisen kielenhuollon organisaation perustamista. Se ei suinkaan syntynyt tyhjästä. Professorien ja muiden 1900-luvun alkupuolen ajan kielimiesten lisäksi kielikysymyksistä keskustelivat myös tavalliset kielestä kiinnostuneet kansalaiset. Tässä Kielikellon numerossa sanojen historian tutkija Kalevi Koukkunen tuo lehtiarkistoista päivänvaloon eräästä uudissanasta käydyn keskustelun ja sen herättämän kritiikin. Ongelmaksi oli havaittu oikean puhuttelusanan valinta silloin, kun puhuteltavan siviilisääty ei ole tiedossa: rouva vai neiti? Sanakilpailun jälkeen asia luultiin ratkaistuksi: sopiva uusi naisen puhuttelusana olisi arvotar.
Hyvästä yrityksestä huolimatta tämä aikanaan perusteellisesti harkittu uudissana on hiljaa kadonnut historian hämärään. Myös myöhemmiltä ajoilta on paljon vastaavia esimerkkejä siitä, miten periaatteessa sovelias sana ei ahkerasta kampanjoinnistakaan huolimatta saa kielenkäyttäjien hyväksyntää. Joskus jälkeenpäin – menneiden vuosien toimintaa tarkastellessa – voi sitten myöntää, että ehdotus ei tainnutkaan olla aivan niin hyvä kuin luultiin.
Tieto helposti saataville
Menneiden muistelu tekee näkyväksi myös suuren muutoksen, joka kielenhuollon työtavoissa on tapahtunut vain parissa vuosikymmenessä. Toimintaympäristön ja työvälineiden sähköistyminen on tuonut kielenhuollolle ja sen asiakkaille paljon hyvää. Kielenkäyttäjille on tarjolla nykyisin paljon sellaista tietoa, joka aiemmin oli hajallaan hakuteoksissa tai jota ei mahdollisesti ollut mistään helposti saatavissa. Kotuksen sanakirjat (Kielitoimiston sanakirja, Suomen murteiden sanakirja, Vanhan kirjasuomen sanakirja) ja Kielikello ovat nykyisin verkossa maksutta käytettävissä, ja Kotuksen verkkosivuille on koottu monenlaista informaatiota kielestä ja kielipolitiikasta.
Erikseen mainittakoon Kotuksessa koostetut aineistot, kuten Kielitoimiston ohjepankki sekä nimistöaiheiset julkaisut, joiden avulla ratkeavat monet henkilön-, paikan- ja maidennimiin liittyvät kysymykset. Yksi kirjoittajille tarpeellinen lähde on Asutusnimihakemisto, joka sisältää tietoa mm. kuntien ja kylien nimien taivutuksesta: se kertoo, että esimerkiksi nimen Kempele oikea taivutus on Kempeleessä, ei ”Kempeleellä”. Vuosien mittaan taivutuksessa voi tapahtua muutoksia, joista saadaan tietoa parhaiten vain suoraan nimien käyttäjiltä kysymällä. Erityyppisten muutosten suuntaa ja määrää käsitellään tässä ja vielä seuraavassakin Kielikellossa.
Ohjeet ja sanakirjat eivät tietenkään ole siirtyneet verkkoon itsestään, vaan nykyisten palvelujen rakentaminen on vaatinut ja vaatii jatkuvasti paljon työtä ja aikaa. Käytetyn työmäärän vastineeksi on toivottavasti onnistuttu parantamaan tiedon saavutettavuutta ja vaikuttavuutta. Se nähdään selvemmin tulevaisuudessa, kun jälleen pysähdytään katsomaan taaksepäin vaikkapa jonkin sopivan tasavuosiluvun kohdalla.