Pirkko Nuolijärvi. Kuva: Foto Nyblin.
Olet ollut Kotimaisten kielten keskuksen johtajana vuodesta 1998. Kuten jo aiemmin olet kertonut (Kielikello 1/2016), vuosiin on mahtunut alun kasvun jälkeen supistuksia ja leikkauksia, jopa olemassaolon taistelua. Mitkä ovat tunnelmasi nyt?
Koko akateeminen maailma – ja koko maailma – on muuttunut melkoisesti parissakymmenessä vuodessa. Monet muutokset ovat hyviä, mutta paljon on myös sellaista muutosta ja nimenomaan muutosjargonia, joka ei aina johda mihinkään, mutta hämmentää. Johtajan elämään ja työhön erilainen ristiveto suorastaan kuuluu, enkä siitä valita, koska hyvät asiat jäävät aina mielessäni päällimmäisiksi. Juuri nyt olen iloinen siitä, että Kotus on saanut uudet, ajanmukaiset tilat hyvältä paikalta hyvien naapurien viereltä ja että talous on hyvissä kantimissa. Pakko sanoa, että kyllä sitä on säästettykin! Hyvää mieltä lisää tietoisuus siitä, että Kotuksen työtoverit ovat niin asiantuntevia ja sitoutuneita työhönsä. Siksi tulevaisuuteen voi katsoa luottavaisin mielin.
Ihmisiä ikävöin, ja ikävää lievittääkseni katson työpöydälläni olevaa pikkukapallista työtovereilta jäähyväisiksi saamiani lämminhenkisiä kortteja. Yksi työtoveri lainasi mieliyhtyeeni Creedence Clearwater Revivalin John Fogertyn sanoja:
Look at all the happy creatures
dancing on the lawn.
Bother me tomorrow, today I’ll buy
no sorrows.
Että osuukin kohdalleen. Tänään en murehdi, tulkoot surut huomenna, jos ovat tullakseen.
Kun Kielikello aikoinaan haastatteli Kotuksen uutta johtajaa Pirkko Nuolijärveä ja samalla Kielitoimiston tuolloista uutta päällikköä Pirjo Hiidenmaata, jutun otsikoksi tuli ”Kielellisen ilmaston tutkailijat” (Kielikello 4/1998). Onko ilmasto muuttunut noista päivistä?
Kielellinen ilmasto on muuttunut, osin hyvään, osin huonoon suuntaan. Koko Euroopassa, ei vain Suomessa. Kun on erilaisia ilmaisukanavia käytössä, niillä voi tehdä paljon hyvää ja tuoda esille kielimaailman rikkautta, mutta valitettavasti niillä myös vahvistetaan toisenkielisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja ruokitaan kielellistä rasismia. Nykyisin voi näköjään kirjoittaa ja puhua toisista ihmisistä mitä tahansa, ja sellaisessa ilmastossa on kaikkien vaikea hengittää. Silti nykyisessä ilmastossa on myös lämpimän raikkaita tuulia. Kun ympärillä puhutaan monia äidinkieliä, tilanne on luonnollisempi kuin koskaan. Eiväthän lapset ajattele, että toisenkielinen leikkitoveri on outo, vaan haluavat uteliaasti tutustua häneen. Tästä asenteesta aikuisilla on paljon opittavaa.
Rinnakkaiskielisyys on jo pitkään ollut Kotuksen kielipolitiikan perustana. Omien kieltemme ja englannin lisäksi tarvitaan monia muita kieliä. Rinnakkaiskielisyys ei ole vain työelämän tarpeiden sanelema vaan myös monien ihmisten yksityiselämän olennainen piirre. Rinnakkaiskielisyyttä on esimerkiksi monikielisyyteen kasvaneiden lasten ja vanhempien elämässä, kun he käyttävät kotona äidinkieltään ja julkisissa yhteyksissä enemmistön kieltä.
Kielellinen ilmasto on pysynyt samanlaisena siinä mielessä, että suomalaiset ovat yhä kiinnostuneita omista kielistään ja haluavat kuulla ja lukea niistä. Myös media käsittelee suhteellisen paljon kieliasioita. Viime aikoina on ollut selvästi havaittavissa, että viranomaiskielestä kirjoitetaan paljon asiallisemmin ja analyyttisemmin kuin joskus aiemmin; enää ei pilkata kapulakieltä pilkkaamisen ilosta, vaan ymmärretään viranomaisten monipuolista tehtävää ja vuorovaikutusta paljon paremmin kuin ennen. Tämän asenteen muuttamiseksi Kotuksen virkakielen tutkijat ja huoltajat sekä viranomaiset itse ovat tehneet paljon hyvää työtä, ja se työ jatkuu.
Sinut on palkittu mm. Sillanrakentaja-palkinnolla, ja nimitys sopii laajemminkin sekä henkilökuvaasi että toimenkuvaasi. Kotus on mukana ministeriöiden vihapuheen vastaisessa kampanjassa. Miten vihapuhetta voi vastustaa? Miten yhteisönä, miten yksilönä?
Yksilö voi kaikissa oloissa vaikuttaa omaan toimintaansa ja yrittää elää niin, ettei lisää maailmassa vihaa millään tasolla, ei juoruilemalla, ei panettelemalla eikä ennakkoluuloja tukemalla. Paras lääke vihapuheen vastustamiseen on yrittää tutustua asioihin, pitäytyä faktoissa ja tarkastella asioita myös toisten näkökulmasta, vaikka se ei aina ole helppoa. Sama koskee yhteisön toimintaa. Kielentutkijoilla on minusta tässä asiassa paljon annettavaa, kun kieltä ja argumentteja analysoimalla voi osoittaa, mistä puista puhe ja tekstit on rakennettu.
Kielellinen vaihtelu, variaatio, on ollut tutkimuskohteesi. Myös työssäsi on ollut variaatiota. Miten olet tasapainoillut tutkimuksen ja hallinnon kanssa? Entä millainen johdettava on ollut parhaimmillaan lähes satapäinen työyhteisö, jossa kaikki ovat kielen asiantuntijoita?
Johtajana toimiminen on jo lähtökohdiltaan hyvin vaihtelevaa, eikä työ ole sidoksissa virka-aikaan. Tasapaino on löytynyt siitä, että ihmisellä on kuitenkin vuorokauden aikana aika paljon tunteja käytössä. Arkisin päiväsaikaan en juuri ole tehnyt tutkimusta, mutta minulla on kotona hyvät mahdollisuudet rauhoittua omien ajatusten pariin, kun pieni perheeni on solidaarista lajia ja tottunut siihen, että nyt ”se on muissa maailmoissa”. Tätä läheisten asennetta olen oppinut arvostamaan vuosi vuodelta yhä enemmän.
Johtajuuden parhaita puolia on se, että ympärillä on niin paljon asiantuntemusta ja sellaista asiantuntemusta, jota itsellä ei ole. On mahdollisuus oppia toisilta. Toisaalta se että olen kuitenkin työskennellyt aina kielen parissa, on helpottanut muiden asiantuntijoiden työn sisältöjen ymmärtämistä ja niihin oppimista. Ehkä silloin kun tulin Kotukseen, moni ajatteli, että mitä mahtaa nykypuhekielen tutkija ymmärtää sanakirjojen toimittamisesta tai kielenhuollosta. Ajan oloon moni taisi oivaltaa, että ainakin yritin parhaani, koska tehtävistäni riippumatta minua kiinnostaa aidosti erilainen työ ja erilaiset kielen ilmiöt. Sanakirjojen monipuolinen kenttä ja kielenhuollon laaja tehtäväalue ovat minulle aina olleet variaation aarreaitta.
Olet ehtinyt paljon muutakin, mm. toimia tiedeyhteisössä väitöstöiden ohjaajana ja vastaväittäjänä. Mitä tämä on antanut? Kerro salaisuus, miten aika on riittänyt kaikkeen? Entä mikä lukuisista luottamustoimistasi on erityisesti jäänyt mieleen?
Viime vuosina en ole enää ohjannut väitöskirjatutkimuksia, mutta olen kyllä edelleen ollut lukuisten töiden esitarkastajana ja vastaväittäjänä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Tämäkin työ on opettanut paljon, ja olen saanut monia hyviä ystäviä myös tätä kautta. En tiedä, onko työntekoon muuta salaisuutta kuin se, että ottaa ja tekee; olen yksinkertaisesti vain yrittänyt jäsentää ajankäyttöäni päivä-, viikko- ja puolivuotissuunnitelmin. Ja sitä paitsi selviän melko vähillä yöunilla, mikä tietysti auttaa sekin saamaan vähän enemmän aikaa työhön.
Kaikki luottamustoimet rikastuttavat elämää, ja niissä oppii uusia asioita, mutta mainitsen tässä nyt vain pari. Olin 2000-luvun ensikymmenellä kuusi vuotta Suomen Akatemian hallituksen jäsen, ja se oli varsinainen näköalapaikka tiedeyhteisöön ja kulloisiinkin tiedepoliittisiin painotuksiin. Toinen mieluisa tehtävä oli Kotikielen Seuran ja Virittäjän toimitusneuvoston puheenjohtajuus, joka taas on niin oman alan ytimessä kuin ajatella saattaa.
Se että rakastaa äidinkieltään, ei siis sulje pois sitä, että voi rakastaa muittenkin kieliä. Näin kauniisti otsikoi Kotuksen ruotsin kielen lehti Språkbruk läksiäishaastattelusi. Se että rakastaa tiedettä, ei sulje pois sitä, että rakastaa taidetta, ja sinut tunnetaan myös kaunokirjallisuuden lukijana ja kirjoittajana. Millaisia kirjoitussuunnitelmia nyt on päällimmäisenä?
Tänä syksynä kirjoitan muutamia artikkeleita, jotka toivottavasti ilmestyvät ensi vuoden aikana. Olen toimittajana ja yhtenä kirjoittajana myös eräässä kieli- ja kielikoulutuspolitiikkaa käsittelevässä teoksessa. Mielessä on myös kerätä uutta aineistoa yhden naisen projektia varten ja yrittää aloittaa yhden puhujaryhmän seurantatutkimusta. Tämä on kuitenkin vasta niin alkutekijöissään, etten uskalla sanoa enempää. Runoja kirjoittelen aina, mutta ei minulla ole tarkoitusta tarjota niitä julkaistavaksi, vaan aion jatkaa iloisena amatöörinä.
Yksiäkään juhlia tai muuta yhteistä tilaisuutta ei ole Kotuksessa aikanasi vietetty ilman, että olisit noussut tuolille puhumaan ja lausumaan runon ja toisenkin. Mitä haluaisit nyt lausua läksiäissanoiksi meille Kotukseen jääville ja Kielikellon lukijoille?
Toivon sydämestäni kaikille työtovereille ja Kotukselle hyvää tulevaisuutta, ja seuraan kiinnostuneena, mitä kaikkea uutta julkaisette ja miten monin tavoin edistätte kielitietoisuutta. Kielikello on lunastanut paikkansa jo kauan sitten, ja toivon, että verkossa ilmestyessään se saa pitää kaikki uskolliset lukijat ja löytää uusia käyttäjiä. Kielitoimiston ohjepankki, Kielitoimiston sanakirja ja Kielikello ovat sellainen paketti, jota jokaisen suomalaisen kielestä riippumatta toivon käyttävän.
Seuraajalleni Ulla-Maija Forsbergille toivon antoisia vuosia mielenkiintoisessa tehtävässä. Olen iloinen, että Kotus on saanut niin kokeneen ja alaa tuntevan johtajan kuin Ulla-Maija.
Ja lopuksi vielä se runokin:
Tähtiä voi laskea,
pilviä ei,
sanoi filosofi.
Pilvi olisin, kumpupilvi.
Tähti olisin
ja tuikkisin,
kun pilvistä mustin
ui lähelle,
varoittamatta.
Tähti olisin.
(Pirkko Nuolijärvi)