Setälän ”Suomen kielioppiin” on sen ensimmäisestä, 1898 ilmestyneestä painoksesta lähtien sisältynyt sääntö, jonka mukaan nelitavuisissa monikon partitiivi- ja genetiivimuodoissa esiintyy avotavun edellä heikko aste: kaupunki – kaupungeita, kaupungeiden, harakka – harakoita, harakoiden, asunto – asunnoita, asunnoiden. Vaikka tätä sääntöä seurasi maininta ”toisinaan muissakin sijoissa, esim. asunnoihin = asuntoihin”, niin tuli tavaksi hyväksyä yleiskielessä tuo heikko aste vain partitiivissa ja genetiivissä. Lisensiaatti Terho Itkosen ehdotuksesta tästä luovuttiin v. 1958. Hän oli tutkimuksen perusteella tullut siihen tulokseen, että partitiivi ja genetiivi eivät tämän tyypin sanoissa ole erikoisasemassa, vaan että taivutus oli jakautunut tyypeittäin. Toisissa sanoissa partitiivi ja genetiivi ovat lähes aina tai ainakin useimmiten diftongittomat ja vahva-asteiset ( kaupunki – kaupunkeja, kaupunkien), ja silloin myös essiivi, illatiivi ja komitatiivi ovat vahva-asteiset ( kaupunkeina, kaupunkeihin, kaupunkeineen), toisissa taas partitiivi ja genetiivi olivat diftongilliset ja heikkoasteiset ( mansikka – mansikoita, mansikoiden) ja silloin myös muut sijat ovat heikkoasteiset (mansikoina, mansikoihin, mansikoineen). Päinvastaiset muodot ( kaupungeita, kaupungeina ja mansikkoja, mansikkoihin) ovat harvinaisia. Sen sijaan esim. sanasta fyysikko esiintyy melko yleisesti molemmantyyppistä taivutusta ( fyysikkoja, fyysikkoina ja fyysikoita, fyysikoina), vaikka edellinen taivutustapa on tavallisempi.